Translate

perjantai 12. lokakuuta 2012

Jäkäläkranssi

Vieraillessani muiden puutarhablogeissa olen saanut ihailla toinen toistaan upeampia kransseja . Päätin itse kokeilla kranssin tekoa jäkälästä.


Minulla ei ollut tarpeeksi Pallerojäkälää ja sekin osin vanhaa ja varastossa pitkään ollutta ja  jo vähän tummunutta. Jouduin ensin kastelemaan sen ennen työstämistä. Työssä on mukana myös harmaaporonjäkälää kranssin alaosassa.
Punaiset marjat ovat pihamme koristeomenapuusta (Macamik) Tein myös koristenauhasta rusetin, mutta se ei mielestäni sopinut työhön, joten poistin sen. Työssä on myos sinipallo-ohdaketta, puolukanvarpuja, viuhkoa ja maksaruohon kuivuneita kukintoja.



5 kommenttia:

  1. Näin se kannattaa vierailla toisten blogeissa aina niistä jotain ideoita mukaan tarttuu...tai ainakin jää mielikuviin.
    Kransistasi tuli kaunis ja voit vain ihailla ja onnitella itseäsi sen aikaansaannista!
    Macamikin pienet omppuset sopivat vaaleaan taustaan, kuin myös muut antimet ja sinipallo-ohdakkeet täydentävät kokonaisuutta.
    Näin se on hyvä ja kerrassaan kaunis kranssi.

    Toivotan oikein hyvää ja aurinkoista päivää sinulle!

    VastaaPoista
  2. Pirkko ja Sirkka, kaunis kiitos kommenteista niitä on aina kiva saada.

    Hyvää illanjatkoa molemmille.

    VastaaPoista
  3. Inkivääri, kaunis kiitos sinulle.

    VastaaPoista