Translate

lauantai 22. joulukuuta 2012

Tunnustus



Sain tämän kauniin Kartano tunnustuksen Konnadonnan kotona ja puutarhassa blogista. Paljon kiitoksia.
Tunnustuksen säännöt ovat seuraavat:
- jaa tunnustus kahdeksalle bloggaajalle ja ilmoita siitä heille
- kerro itsestäsi kahdeksan asiaa

1  Sattuvasti näin joulun kynnyksellä tunnustan olevani jouluihminen ja tunnustukseni ovatkin nyt kaikki jouluun liittyviä.

1. Nautin hyasintin, kanelin, neilikan, kardemumman  ja kuusen tuoksusta.
2. Tunnen oloni kotoisaksi  takkatulen ja kynttilöiden loisteessa.
3. Lahjat jouluissani ovat toissijainen asia. Jouluni muodostuu koko perheen yhdessäolosta.
4.  Musiikki kuuluu myös  tärkeänä osana jouluuni.
5. Teen joka joulu ainakin yhden jouluasetelman pöydälleni.
6. Itse kokoamani havukanssi koristaa ulko-oveamme joka joulu.
7. Haaveilen vielä pääseväni (kuten lapsena) joskus rekiajelulle.
8. Mieheni aattoaamuna keittämä riisipuuro mantelin kera ja jouluasauna virittää minut joulutunnelmaan.

Jaan tätä tunnustusta eteenpäin seuraaville blogeille:

Elämää ja elämyksiä
Sinisen oven takana
Pajassa ja puutarhassa
Saran mökissä ja puutarhassa
Romulyyli
Hannala
Mummon Pajukori

8 kommenttia:

  1. Onnittelut Sinulle saamastasi tunnustuksesta, jotka luin ja olen samaa mieltä kaikista vastauksistasi, ainoastaan kohta 6ja7, ei aivan täsmännyt,
    mutta ajatuksena aivan ihana ja varmasti toteutuu sinun kohdallasi.

    Kiitos Sinulle jakaessani tunnustuksen myös minulle.

    VastaaPoista
  2. Onnea tunnustuksesta ja kiitos suuresti! Otan ilolla haasteen vastaan :)

    VastaaPoista
  3. Onnea tunnustuksesta..Minullakin oli se sinulle, mutta en ehtinyt laittamaan viestiä blogiisi:)

    Hyvää ja rauhallista joulua sinulle!

    VastaaPoista
  4. Onnea tunnustuksesta ja kiitos paljon sen antamisesta! ♥ Oikein hyvää joulua Sinulle ♥

    VastaaPoista
  5. Onnea saamastasi tunnustuksesta ja kiitos kun jaoit sen minulle. Asiat joita kerroit ovat ihania ja kertovat, että olet oikea jouluihminen.
    Oikein hyvää joulua !

    VastaaPoista
  6. Onnittelut tunnustuksesta. Toivottavasti kuulet pian aisakellon kauniin helinän :)
    Kiitos myös tunnustuksesta, mielelläni sen otan vastaan.
    Suloista joulua sinulle !

    VastaaPoista
  7. Kiitos tunnustuksesta:)
    Oikein ihanaa ja tunnelmallista joulua sinulle!

    VastaaPoista