Translate

maanantai 21. tammikuuta 2013

Lisää maanpeitekasveja

Tässä lisää pihamme maanpeitekasveja, jotka ovat mielestäni ansainneet paikkansa pihassamme ja menestyneet nimensä edellyttämällä tavalla.

 
Suikerovihma (Cytisus decumbens)  on kukinnassa vauhtiin päästessään todellinen väripilleri.

 Vihmat ovat jänisten suurta herkkua ja ne onkin syytä suojata "ristihuulilta".


Vihmat ovat varpumaisia ja sopivat moneen paikkaan. Kivikkoon, muurien päälle, havukasviryhmään tai jopa ruukkuun. Vaatii hyvin kalkitun maan ja aurinkoisen kasvupaikan ja läpäisevän maan.  Kukkii edellisen vuoden versoilla. Minulla suikerovihma kasvaa kohopenkissä havukasvien kera.

 Kaukasianmaksaruoho (Sedum spurium) Tätä minulla on myöskin valkokukkaisena.

 Siperianmaksaruoho



 Kamtsatkanmaksaruoho



 
 
Ajuruoho on kimalaisten mieleen.

Ristikkiä on helppo kylvää siemenistä.

 Kukat ovat pieniä, mutta nitä on sitäkin enemmän.

 Tämäkin kasvaa muurikivipenkissä.


Tarharistikki on suurikukkaisempi, kuin tavallinen ristikki.


 
Hopeahärkki on kova leviämään ja sen kasvua olen joutunut usein rajoittamaan.

Tuoksuorvokilla  on todella ihana tuoksu  ja se on todella viehättävä kukkiessaan vaikkei varsinainen maanpeitekasvi olekkaan. Se on matalakasvuinen ja leviää tyynymäisiksi kasvustoiksi. Melko harvinainen. Minulla orvokki kasvaa kärhön juurella.







Ketoneilikka on suurina kasvustoina tosi kaunis kuivan, aurinkoisen, niukkaravinteisen ja hiekkapitoisen paikan kasvi.


Hopeatäpläpeippi leviää tosi rajusti ja kannattaa valita sen kasvupaikka tosi tarkkaan.

Mätäsleimu muistuttaa kovasti sammalleimua.



14 kommenttia:

  1. Sinulla on paljon kauniita maanpeitekasveja. Minulla niitä on aika vähän. Eivät menesty, koska hoidan ne kuoliaiksi!

    VastaaPoista
  2. Kauniita ovat ja huikean paljon sinulla erilaisia. Mulla on laatikossa yksi kevätvihma, täytyneekin sitä pupusilta suojata...

    VastaaPoista
  3. Onpa sinulla monenmoisia maanpeitekasveja. Nättejä.

    VastaaPoista
  4. ♥ aah, mitä kaunottaria ja mitkä määrät!

    VastaaPoista
  5. Oi miten ihania ja paljon on sinulla maanpeite kasveja, minullakin on niistä muutama.Oli hauska niitä ihastella. Kiitos

    VastaaPoista
  6. Ihania kuvia, voi kun muutama kuukausi menisi nopeasti.

    VastaaPoista
  7. Kauniita ja värikkäitä perennoja!

    VastaaPoista
  8. Blogissani http://elamaajaelamyksia.blogspot.fi/
    on sinulle haaste :)

    VastaaPoista
  9. Valtava määrä ihania maanpeitekasveja! Tästä saankin ideoita kulkuväylien reunoihin...

    VastaaPoista
  10. Ihana kimara noista pihan pienistä jättiläisistä:)
    Tykkään valtavasti lähes kaikista pienistä ja sievinä kukkivista mättäistä, oikeassa paikassa ne suorastaan säteilevät.

    VastaaPoista
  11. Hienoja maanpeitekasveja ja tosi paljon eri sortteja! Blogissani saat minulta tunnustuksen, ole hyvä!

    VastaaPoista
  12. Kiitos kommenteista ja tunnustuksesta.

    VastaaPoista
  13. Ooh kaukasianmaksaruoho valkokukkaisena, muistatko mistä olet hankkinut? Meidän kallioisella yläpihalla kaikenlaiset maksaruohot ovat oikeastaan ainoat jotka pärjäilee;)
    Upea tuoksuorvokki<3

    VastaaPoista
  14. Sain tästä idean istuttaa omaakin perhosorvokkia maanpeitteeksi. Kiitos!

    VastaaPoista