Translate

lauantai 9. maaliskuuta 2013

Allasalue

 
Joka kevät tuskailen mielessäni piha- allastamme, joka on kooltaan  noin neljä kertaa kolme ja puoli metriä ja jonka pohjana on vahva allasmuovi. Harmituksen aiheuttaa lähellä kasvavat isot lehtipuut, joista syksyn myötä putoavat lehdet kulkeutuvat tuulen mukana altaaseen. Keväällä sitten pohjan täyttää useamman sentin kerros mädäntyneitä lehtiä, kuolleita lieroja ja puista irronneita koivunoksia ja muuta roskaa. Allas täytyy tyhjentää vedestä käsin ämpäriä apuna käyttäen, sillä meillä ei ole pumppua jolla asia hoituisi nopeasti  ja vaivattomasti. Allas täytyy myös tyhjennyksen jälkeen pestä ja altaan ympärillä olevien kivien välit putsata kuivuneista koivunlehdistä ja muusta roskasta. Kaikesta altaan tuottamasta vaivasta huolimatta en ole ainakaan vielä hennonut luopua siitä. Olen ehdotellut miehelleni, että allas reunustettaisiin puureunuksella ja kivet poistetaisiin, jolloin hoito hieman helpottuisi.





Klikkaa kuvat halutessasi suuremmaksi.
 

 















Rantakukka, nauhukset ja kultapiisku, joka ei ole vielä aloittanut kukintaansa.






Allasalueen ympäriltä poistettiin toissa kesänä seitsemän koivua.










 Nurmikossa näkyvät pyörylät ovat enää muistona koivuista.




 Makamic koristeomenapuu








 Viime kesänä istutin allasaluelle kolme pylvästuijaa kiveä reunustamaan.


Toissa kesänä uusin vanhan polun, joka reunustaa istutuksia. Kaivoin ensin perusmaata pois noin 30- senttimetrin syvyisesti ja vajaan puolen metrin levyisesti ja sitten kärräsin kottareilla kaivantoon kivituhkaa, jonka kastelin ja ja tasoitin rautaharavalla.Lopuksi vielä tiivistin polun pohjan ja asetin laatat kaarevaan muotoon mukaillen allasta. Käytin apunani puutarhaletkua, jonka avulla sain hahmotettua laattojen  paikat ja polun lopullisen muodon. Lisäsin lopuksi vielä kivituhkaa laattojen reunalle, jotta sain laatat oikeaan korkoon.

Polun reunaan laitoin matalan reunuksen puolipyöreista puutapeista. Reunusta saa ostaa valmiina ja se myydään kahden metrin paloina, jotka sitten saa rautalankakoukuilla yhdistettyä toisiinsa. Sahasin noin reilun puolen metrin mittaiset tukitolpat, jotka löin maahan tasaisin välein.

Viistosin tolppien päät vielä sahalla, jotta vesi valuu tolppien päistä  paremmin pois. Sitten kiinnitin reunuksen kiinni tolppiin, jotta sain reunuksesta tukevamman. Ensin porasin reiät valmiiksi reunukseen pystytolppien kohdalle (jotta puu ei halkeaisi) ja vasta tämän jälkeen kiinnitin reunuksen lopullisesti ruuveilla kiinni tukitolppiin porakoneen avulla..... Ei muuten ollutkaan ihan helppo homma tuo poraus, kun en ollut koskaan ennen porannut ja puu oli todella kovasyistä, mutta onnistuihan se sentään lopulta. Tervasin vielä lopuksi sekä aidan että tukitolpat.



Loppukesästä tein vielä altaalle pienen apukäytävän.

14 kommenttia:

  1. Kaunis allas ja polku! Pihasi on ihan uskomattoman kaunis ja rehevä!

    VastaaPoista
  2. Oi miten ihana pihaja rehevä
    Oli tosi ihana katsella ja ihastella
    kaunista puutarhaasi:)

    VastaaPoista
  3. Kaunis tuo allasalue, eipä ihme että jaksat sen altaan hoitaa kun noin palkitsee:)

    VastaaPoista
  4. Todella kaunis allasalue! Sekä koko sinun puutarhasi on kaunis ja hoidettu!

    VastaaPoista
  5. On siulla upea puutarha. Allas on varmasti suuritöinen, mutta kaunis, älä ota kiviä pois.
    Itselläni on sellainen valmis allas joka on upotettu maahan ja siinäkin riitää noita siivoustöitä.

    VastaaPoista
  6. Voi että miten kaunista :O
    Minulla kotona ja mökillä vain sellaiset pienet lätäköt !!!
    Ja molemmat pitää pestä keskikesällä, puiden roskien takia !

    VastaaPoista
  7. Altaasi on aivan hurmaava, vaikka töitä siinä riittääkin. Juuri nuo reunuskivet tekevät siitä aivan ihanan. Alue näyttää kadehdittavalta. Ottaisin tuon koska tahansa itselleni!

    VastaaPoista
  8. Tosi kaunista. Sulla on kyllä todella upea puutarha! Meillä on samanlainen huilupoika!

    VastaaPoista
  9. No nyt minäkin löysin tieni tänne! En päässyt tuon kruunuvuokko ikonisi kautta blogiisi, mutta nyt Sarin blogilistalta bongasin blogisi! Siis todella upea piha sinulla, vautsi!! Täytyykin oikein ajan kanssa tutustua päivityksiisi. Hihi meillä on muuten sattumalta ihan saman tyylinen ulkoasu! Yritin just äsken saada kuvien ympärillä olevat reunukset pois, mutta enpä onnistunut. Sinulla ne ovat mukavamman väriset kun omani ovat ihan valkoiset. Muistatko mistä sait ne vaihdettua? samalla koitin muuttaa otsikkojen punaista väriä, siinäkään onnistumatta:(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minna, tervetuloa lukijaksi blogiini. Kysyit noista kuvien reunuksista. Poikani kävi muokkaamassa reunusten leveyttä ja väriä suoraan HTML -koodissa. Älä kysy miten - ei aavistustakaan.

      Otsikoiden fontteja ja niiden värejä pääset muuttamaan, kun valitset blogissasi ulkoasu - ulkoasu - mallin suunnittelutyökalu - lisäasetukset.

      Toivottavasti oli apua.

      Poista
  10. Minäkin haaveilen altaasta, mutta kun en oikein tiedä jaksaako pitää puhtaana...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Altaan hoitaminen on kyllä suuritöistä ja vie runsaasti aikaa.

      Poista