Translate

torstai 6. kesäkuuta 2013

Kukintaa pihalla

Täytyy hieman päivittää puutarhakuvia pitkästä aikaa. Pihalla on ollut nyt hieman kiireistä, kuten aina tähän aikaan kesästä. On kylvämistä, istuttamista, kitkentää, kastelua, lannoitusta  ja kompostien tyhjentämistä, jotta uutta kompostoitavaa mahtuu taas tilalle. Helle vaan on hieman verottanut puutarhurin voimavaroja, sillä mittarin huidellessa parhaimmillaan yli kolmenkymmenen asteen, ei lapion varressa liiemmin haluta ja jaksa heilua. Pihanurmikko alkaa paikoin olla kovilla ja janoaisi jo kovasti vettä juurilleen. Samoin kukkapenkit. Tänään satoi hieman vettä, mutta nyt tarvittaisiin pitkäkestoista kunnon sadetta ja ukkoskuurotkin kelpaisivat paremman puutteessa.

Rönsyleimun kukinta on aina yhtä valloittava ja runsas
























Hopeamaruna etualalla.





Valkoinen rönsyleimu


Sammalleimu










Tarharistikki






Kivikkokilkka viihtyy nimensä mukaisesti kiven kupeessa




Erilaisia sammalleimuja




 
Jaloangervo
 
Lapsuudenkodistani oleva vanhakantainen iiris





Suikerovihma




Pallolaukat ja lumipalloheisi






















 
Pienikukkainen ristikki

Jaloangervot kasvussa. Kukintaa saa vielä odottaa

Kurjenmiekat

Sammalleimua edelleen




Syreenin kukintaa.











Omenapuut kukkivat tänä vuonna vaihtelevasti













Ruusujuuri

Idänruusujuuri

Pihaesikko




39 kommenttia:

  1. Ihanan runsaat rönsyleimukasvustot sinulla! Minulla ov varmaankin ihan samanlaista kurjenmiekkaa pihallani kukassa. Se on peräisin työkaverin pihasta ja on myös vanhaa kantaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vanhat kannat ovat tosi kestäviä. Tämä minunkin iirikseni on lähtöisin seitsemänkymmentä vuotta vanhasta emokasvista.

      Poista
  2. Jestas miten ihastuttavia kukkia sinulla onkaan. Meillekin pitää laittaa hankintalistalle tuo vaaleanpunavalkoraitainen sammalleimu - näyttävät niin ihanilta =)

    VastaaPoista
  3. Kiitos jori. Kyseinen sammalleimu on minunkin mielestäni kaunis väreiltään ja kova kukkimaan, joten kannattaa kyllä hankkia.

    VastaaPoista
  4. Oi, oi olen melkein sanaton, k a u n i s t a niin kaunista, sinulla on todella ihana puutarha:)

    VastaaPoista
  5. Ihana sarja kukkakuvia! Sulla riittää kasteltavia!

    VastaaPoista
  6. mahtavia kuvia, nuo leimut onupeita.

    VastaaPoista
  7. Upeaa väriloistoa on pihallasi.
    Tuo sammalleimu on jännän värinen, kirjava :)
    Mukavaa loppuviikkoa ♥

    VastaaPoista
  8. Ihanaa kasvien ilotulitusta<3 Tämä paahde vaan harmillisesti lyhentää kukinta-aikaa, vettä voisi jo tulla paitsi että meillä maalataan joten ei sittenkään!

    VastaaPoista
  9. Todella hieno piha sinulla siellä!

    VastaaPoista
  10. Sulla sitten kaikki loistaa... MIKÄ on sun salaisuus millä saat kaikki noin ihanasti kukkimaan ja kasvamaan??

    VastaaPoista
  11. Oi miten ihastuttava loistava piha,kerrasan mahtava:)

    VastaaPoista
  12. Ihanasti polveilee rönsyleimusi pitkin kukkapenkkiä. Ja muutenkin on tosi kaunista pihallasi.

    VastaaPoista
  13. Ihnan runsaita kukintoja!! Iiiihaaanaa tuo punavalkoinen sammalleimu!

    VastaaPoista
  14. Valtavan kauniita kuvia ja miten upea piha sinulla on!
    Niin siistiä ja huoliteltua ja kasvit sopivat mainiosti yhteen.

    VastaaPoista
  15. Sulla kukkii aina ja kaikki ihan uskomattoman upeasti!

    VastaaPoista
  16. Kiitokset teille kaikille sivullani käyneille kannustavista kommenteistanne.

    VastaaPoista
  17. Onpa taas niin kauniita näkymiä ihanasta puutarhastasi!

    VastaaPoista
  18. Rönsyleimu on kuin ihana sininen virta!

    VastaaPoista
  19. Hei !

    Muurasin harkoista ne "altaat" ja laitoin pohjalle suodatinkankaan. Päälle vaan multaa ja se on siinä :)

    VastaaPoista
  20. Vastaukset
    1. Meinasin jäädä sanattomaksi katsellessani tätä valtavan kaunista kukkaloistoa.
      Voin kuvitella kuinka sitä toivoisi pilvistä tulevan vettä, sillä jo sen suihkuttaminen on kovaa puuhaa kukille kuin nurmikollekin, helle päivinä. Valloittavat leimut ovat levinneet hyvässä hoidossa kauniisti ja väreinä hurmiolliset. Hopeamaruna sopii ja jäsentää hyvin kokonaisuutta.
      Tarharistikki ihastuttaa heleän lilan sävyisessä mekossaan.
      Kivikkokikka on mainio työntyessään kivien koloista ja siten peittäen kivet lähes allensa. Jaloangervot kohottelee itseään upeassa jalallisessa ruukussaan. Iris ja lapsuudenkodistasi...aivan huikeaa kuinka sen nyt sanoisin todella kaunotar vanhakantainen. Suikerovihma on kuin aurinko paistaisi. Pallolaukat sopii hyvin lumipalloheisien kanssa yhteen. Kuin myös syreeneitten kukat.
      Valkoista omenapuun kukintaa lupailee paljon omenoita puuhun.
      Ruusujuuri on kyllä myös hauska, niin ruusuiset kukinnot.
      Idänruusujuuri onkin minulle uusi tuttavuus, ilo nähdä.
      Pihaesikot ovat hauskoja tuovat iloa sävyineen! Suureen puutarhaan, pihaan mahtuu paljon kauniin sävyisiä kukkia. Ihastuttavat sävyt olet valinnut kaikki sopien hyvin toisiinsa.
      Minä kiitän sydämestäni, olet sinä lahjakas, uuttera ja kaunis sieluinen
      erittäin hyvä puutarhuri, joka huolella hoidat kaikkia hoidokkiasi.
      Nautin tavattomasti jälleen nähdä paljon ihanuuksia ihaillen, KIITOS.

      Poista
  21. Onpa sinulla mahtavia näkymiä! Onnittelen hienoista oivalluksista!

    VastaaPoista
  22. Voi mitä ihanuuksia! Sinun innoittamanasi olen tänä vuonna hankkinut suikerovihman ja angervoja. Niin ja tietysti ne daaliat! Oot vähän niinkuin idoli! ;O) Rönsyleimun hankin siihen uuteen penkkiini myös. On pinkki. Pidä peukut pystyssä, että saan nuo kaikki uutuuteni kasvuun.

    VastaaPoista
  23. Olet niin taitava kasvattaja ja pihasi kasvit niin elinvoimaisia ja hyvinvoivia, että mitään ongelmaa ei varmaan tule olemaan. Rönsyleimu on kaunis maanpeittäjä ja jaloangervot suuria suosikkejani, joten hyvät kasvivalinnat. Daaliasta nyt puhumattakaan.

    VastaaPoista
  24. Oiii... Valtavan ihana piha, kauniit kasvit ja miten hyvin suunniteltu kokonaisuus... Vanhaakantaa oleva iris ja se söpö jaloangervo ihania :) Tykkään muuten noista sinun punaisista piharakenteista, köynnöstuista ym. Kivaa tämä tämmöinen ideabongailu toisten blogeista :) Voi kun itsekin osaisin. Hauskaa kesää sinulle ja toivotaan sopivia puutarhasäitä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Callista. Älä lainkaan vähättele omia taitojasi, sillä pihasi on kuvista päätellen hyvin toteutettu ja suunniteltu. Aurinkoisia kesäpäiviä sinulle.

      Poista
  25. Herrajestas, vetää ihana sanattomaksi tällainen megaihanuus.
    Ihanaa viikonloppua Sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja kiva kun kävit vieraisilla. Hyvää ja aurinkoista viikonloppua myös sinulle.

      Poista
  26. Oi kun ihania kuvia. Meiltäkin löytyy tuota sammalleimua, mutta kesähelteistä on saanut vain haaveilla... Hyvää viikonlopun jatkoa!

    VastaaPoista
  27. Kiitos Katja. Kyllä ne helteet vielä hellivät sielläkin usko pois.
    Hyvää viikonloppua.

    VastaaPoista
  28. Minullakin oli oikein komea idänruusujuuri, mutta katosi sitten pois. Harmittelen sitä vieläkin, koska pidin siitä kovasti.
    Mukavaa juhannusta!

    VastaaPoista
  29. Ruusujuuri on minunkin mielestäni hieno perenna ja tarkoitus on lisätä sitä jakamalla. Kiitos vierailustasi ja hyvää alkavaa viikkoa.

    VastaaPoista