Translate

maanantai 2. joulukuuta 2013

Joulukalenteri luukku 2

'TINY TIM' (Thuja occidentalis)  pallotuija on toisen luukkuni havukasvi. Pidän todella paljon pallotuijista. Ne ovat mielestäni valtavan kiitollisia kasvatettavia ja mahtuvat hyvin pieneenkin pihaan vihreyttä antamaan.


 Kasvutapa on leveän pallomainen. Pitää puolivarjoisesta kasvupaikasta ja melko runsasravinteisesta, humuspitoisesta ja tuoreesta kasvualustasta. Menestyy nelos vyöhykkeelle saakka. Korkeutta Tiny Timillä on  noin 0,5 metriä. Mielestäni ainut haittapuoli on se, että keväällä pallotuija vaatii suojauksen kevätahavalta. Onneksi meillä lumi on suojannut vuosittain Tinyjäni melko hyvin pitkälle kevääseen. Havut tai varjostusverkot ovat olleet lisäapuna lumien huvettua.



14 kommenttia:

  1. Kiitos tästä ihanasta joulukalenterista! Minä tykkään myös pallotuijista. Lisää täytynee hankkia ensi kesänä. Sinulla tulevat pallotuijat kauniisti esille tummasta alustasta, varsinkin kun niitä ei ole istutettu liian tiheään. Kaunista, ja niin ihanan vihreää:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Konnadonna. Olen hulluna havuihin, kuten jo varmasti tiedätkin ja pallotuijalajikkeita on pihallani useita, joita tulee löytymään kalenteriluukuistani vielä varmaan lisää.

      Poista
  2. Hienot pallot. Mitenkähän menestyvät täällä viidennellä vyöhykkeellä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuulevi.Tuijalajikkeet menestyvät ainakin nelosvyöhykkeelle saakka. Monet muutkin, kuin kasvuvyöhyketekijät vaikuttavat siihen onnistuuko kasvatus pohjoisempana. Esimerkiksi pienilmasto, tuulisuus, maaperä, (ravinteikas,kosteahko) puolivarjo tai varjo. Kannattaa kuitenkin kokeilla ja yleensä puutarhamyymälöistä saa hyviä ohjeita istutukseen ja hoitoon liittyen.

      Poista
  3. Minäkin tykkään pallotyijasta minulla on niitä kaksi kappaletta, ovat oikein hyvässä kunnossa on puoli varjossa. Suojaan aina keväisin aurigon poltolta.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että sinullakin on pallotuijasta hyviä kokemuksia. Tosin upeita, hyvinvoivia kasveja blogissasi nähneenä tiedän, että sinulla on viherpeukalo kohdallaan.

      Poista
  4. Pallotuijat on hauskoja tykkään niistä paljon.

    VastaaPoista
  5. Minä melkein rakastan pallotuijia, niin ihania ovat:)

    VastaaPoista
  6. Kiva havaita, että teitä tykkääviä on monta.

    VastaaPoista
  7. Kesää rakastavana. Tämä kalenteri on mieluinen ♥

    VastaaPoista
  8. Pallotuijat on tosi kivoja. Ihana kesäinen kuva! mii laik.

    VastaaPoista