Translate

sunnuntai 29. kesäkuuta 2014

Haaste Karolinalta

Sain tämän haasteen Karolinalta jo kauan sitten ja nyt vihdoin ehdin siihen vastaamaan. Olen jo aiemmin vastannut samaiseen haasteeseen, joten anteeksi jos tulee paljon toistoa aiempaan.

Kysymykset ja  lyhykäiset vastaukset kuuluvat seuraavasti:

1.Mikä blogin pitämisessä on mukavinta?

Vuorovaikutus kaikkien blogissani vierailevien kanssa on tosi mielenkiintoista ja antoisaa. Tulee myös pidettyä tavallaan päiväkirjaa oman puutarhan tapahtumista, kasvusta ja mahdollisista vuotuisista muutoksista puutarhassa.

2,Millaisista blogeista pidät?

Puutarhablogit tietenkin ovat lähinnä sydäntäni, mutta sisustus- ja käsityöaiheiset myös kiinnostavat.

3. Ihanin paikka jossa olet käynyt?

Vakea sanoa, sillä upeita paikkoja on ollut paljon. Mieleenpainuvin on ehkä ollut 30-vuotishäämatka Sveitsin alppimaisemiin. Matka oli täydellinen. 

4. Mikä on lempiharrastuksesi ja miksi?

Puutarhanhoito. Siinä näkee kättensä jäljen, kasvun ihmeen, kasvien monimuotoisuuden, yllätyksellisyyden ja voi kokea todellista onnentunnetta, kun saa upottaa sormensa pehmeään multaan.

5. Jos saisit valita millaisen työn tahansa, mitä tekisit?

Olisi hienoa olla kuuluisa kirjailija tai taidemaalari.

6. Onko kesälomasuunnitelmia?

Vietän kesäloman mökillämme meren äärellä.

7. Oletko jo heittänyt talviturkin?

En.

8. Millaisessa paikassa/ ympäristössä /ilmastovyöhykkeellä asuisit, jos voisit valita mitä hyvänsä?

Olisi varmaan kiva asua subtrooppisella ilmastovyöhykkeellä. Sopivasti lämpöä ja kosteutta.

9. Mitä ja millaisia kasveja inhoat? Rikkaruohoja ei nyt kelpuuteta vastaukseksi.

Kaikki liian agressiivisesti kasvavat kasvit ovat ikäviä.

10. Entä mitkä ovat suosikkikasveja?

Havut, kärhöt ja perennat sen enemmin yksilöimättä.

11. Paras jäätelö.

Mascarpone jäätelö (metsämarja ja pistaasi)

Haastan samoin kysymyksin seuraavat bloggarit:

Ruusu-Liisa
Selätön puutarhuri
Ritvan elämää











16 kommenttia:

  1. Kivat vastaukset! Mukavaa sunnuntai-illan jatkoa!

    VastaaPoista
  2. Kinkkisiä kysymyksiä ja mukavia vastauksia. Ihanin paikka kysymys on aika paha...

    VastaaPoista
  3. Kiitos. Ihaninta paikkaa on toden totta vaikea nimetä. Mieleenpainuvinta taas ei.

    VastaaPoista
  4. Kivat kysymykset, kiva vastailla sisällä tällä kelillä.

    VastaaPoista
  5. Kiitos haasteesta,mukavia vastauksia sinulla:)

    VastaaPoista
  6. Kivoja vastauksia. Bloggaaminen on mukava harrastus.

    VastaaPoista
  7. Hyvät kysymykset ja vastaukset. :))

    VastaaPoista
  8. Kiitos haasteesta :) Vastailen tässä, kunhan ehin paikallani istua sen verran :)

    VastaaPoista
  9. Minäpä vastailen haasteeseen, kunhan ehdin. Kiitos kun muistit minua haasteella :)

    VastaaPoista