Translate

torstai 25. syyskuuta 2014

Sinivalkoista kullalla höystettynä

Ulkona sataa ja tuulee ja nyt pihalle ei tee mieli mennä, kuin ihan pakosta. Niinpä ajattelinkin raottaa hieman tavallisuudesta poiketen olohuoneemme vitriinikaapin sisältöä. Meistä ihmisistä kait lähes jokaisella on jokin keräilykohde. Minulla se on posliini ja nimenomaan sinivalkoinen posliini on sydäntä lähellä. Sitä olen keräillyt sekä itse, että myös saanut paljon lahjaksi mieheltäni. Toki kaikki posliini kiinnostaa ja kerään myös erilaisia kahvikuppeja. (Niistä juttua joskus myöhemmin) Kerään sekä uutta, että vanhaa hyväkuntoista posliinitavaraa. Valikoimani on vielä melko vähäinen, mutta pikku hiljaa hyvä tulee.



 Etualalla oleva sokerikko ja saman sarjan kahvi /teekannu ovat mieheni työmatkalta tuliaisina saadut. Isompi kahvikannu, sokerikko ja kala ovat taas lahjoja minulle hänen kollegaltaan.


Oikealla olevassa kalassa on kansi ja sisälle voi laittaa esim. karkkeja. 


 Etualan kahvikupit asetteineen ovat myös mieheltäni ja samaa sarjaa, kuin yläkuvan sokerikko ja kahvikannu.


Siniset Arabian maisema lautaset ja taustalla näkyvä fasaani lautanen ovat lapsuudenkodista saatuja ja siksi niin rakkaita. Vasemmalla oleva lasten kuppi lautasineen on taas oma löytö antiikkiliikkeestä. Olin joskus lapsuudessani saanut samanlaisen joululahjaksi vanhemmiltani. En kuolemaksenikaan muista mikä kuppini kohtalo oli, mutta olin tosi iloinen, kun satuin löytämään tämän vastaavan ja tosi hyväkuntoisen kupin asetteineen. Etualan teekannu ja teekuppi kahvilautasineen ovat mieheltäni.


Samoin tämä iso kahvikannu.






Yllä vasemmalla on isäni minulle aikoinaan lahjoittama mustikkaruuku, joka on posliinitaiteilija Suvi Kousan 2002 maalama ja siihen liittyy taiteilijan kertoma tarina, joka oli hyvin koskettava. Taiteilijan isä oli  ennen kuolemaansa sairaalassa ollessaan pyytänyt, että kunpa hän saisi vielä kerran maistaa mustikoita. Mustikoita hän ei valitettavasti ehtinyt saada ennen menehtymistään, mutta tämän mustikkaruukun taiteilija maalasi isänsä kuoleman jälkeen.



Mustikkaruukun takana oleva ovaali tarjoiluvati on taas oma löytöni ja samaista maisema sarjaa.




Ylläolevat  kupit ovat myös lahjana saatuja.


Samoin, kuin tämä koboltinsininen kahvikuppisarja.


Olisi kiva tietää onko teillä blogini lukijoilla mahdollisesti jokin keräilyharrastus. Ihan mikä tahansa ja jos on, niin kerrtoisitte siitä vaikka kuvien kera blogissanne. Jään mielenkiinnolla odottamaan.

20 kommenttia:

  1. Upea kokoelma :) Minulla on joitakin samoja. Haluaisin kerätä punaista ja violettia posliinia, mutta niitä löytää harvemmin vanhoista englantilaisista, eikä Arabian punaiset ja lilat satu tulemaan kirppikseltä vastaan :) Olen kertonut posliinista sitä mukaan kun olen ostanut. Taisivat olla kaikki edellisessä blogissani... Mutta kyllä ne näkyvät sitten taas kun olemme kunnostaneet vitriinin!

    VastaaPoista
  2. Kiitos. Kiva kuulla, että sinäkin keräät posliinia.

    VastaaPoista
  3. Ihania sinisiä astioita, tuollaiset alinmaisen kuvan kupit löytyy meiltäkin.

    VastaaPoista
  4. Erityisen ihania ovat nuo kannut! Minä en varsinaisesti keräile mitään.

    VastaaPoista
  5. Huikean ihania astioita.. tykkään tuhannesti..:♥*

    VastaaPoista
  6. Kauniita astioita Todella mahtavia sininen on hyvin kaunis väri Mukavaa viikonloppua:)

    VastaaPoista
  7. Onpa kauniita sinivalkoisia! Minä kerään kaikenlaisia Arabian astioita ja osa niistä jää kotiini, osa kulkeutuu työpaikalleni näytille. Sain äidiltä heidän häälahjansa Arabian Lumikukka kahviastiaston ja siihen olen kerännyt rikkoontuneiden tilalle lisää kuppeja ja lautasia.

    VastaaPoista
  8. Kauniita, näyttäviä astioita. Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  9. Astiat sopii niin toistensa kanssa kauniin siniset. Hyvää loppuviikkoa.

    VastaaPoista
  10. Lemppari värini on sininen, ihastuin heti noihin astioihin, todella kauniita.

    VastaaPoista
  11. Kiitos ihan kaikille kommenteistanne.

    VastaaPoista
  12. Todella kauniita, toivottavasti myös käytät noita :)
    Minulla on eri kokoisia Arabian voipyttyjä.
    Tuo Fasaanilautanen löytyy meiltäkin, sekä melkein samanlainen Venäläinen kalusto, kuin tuo sinunkin.
    Oikein mukavaa lokakuun jatkoa ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anneli. Arabian voipytyt ovat ihania ja olen niitä itsekkin himoinnut valikoimiin.

      Poista
  13. Quality articles is the secret to attract tthe viewers to ppay a quick visit the site, that's what this web
    site iss providing.

    Vixit my blog post; toeic listening (http://www.health-and-the-city.com/blog/67353/finding-the-best-toeic-preparation.html)

    VastaaPoista
  14. Onko noissa ylinnä olevien kahvikuppien pohjassa mitään signeerausta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuppi on Venäläistä posliinia. Pohjassa lukee Imperial Porselain 1744.

      Poista