Translate

perjantai 15. tammikuuta 2016

Pieni yhteenveto menneeltä vuodelta.

Viime vuoteen mahtui kaikenlaista kivaa ja minulle hyvin tärkeitä ja merkityksellisiä tapahtumia.

 Takkahuoneremontti käynnistyi maaliskuussa.




Huhtikuussa lensimme lomalle Budapestiin ja meitä onnisti hyvin säiden suhteen.




Sipulikukkien kukinta oli melko vaisua ja montaa julkaisukelpoista kuvaa en löytänyt.




Rönsyleimun kukinta oli tavanomaisen runsasta. Kukintaa vain sai odottaa normaalia pidempään.





Kesäkuun alussa teimme lomamatkan myös Vilnaan.




Alapihan päätypenkissä kesäkuussa syreenit, lumipalloheisi ja laukat kukkivat samaan aikaan.


Alppiruusujen kukinta oli suureksi mielipahakseni nopeasti ohi kovan tuulen riipiessä kukat mennessään.





Viileästä alkukesästä huolimatta lumipalloheisi kukki upeasti. Tämä on kotimaista ja kestävää Fin E kantaa.


Ruusukvitteni lopettelemassa kukintaansa kesäkuun loppupuolella.


Pionit antoivat odotuttaa kukkanuppujensa avautumista pitkään. Kuvat otettu 8.7. joten myöhässä normaalista olivat nämäkin kaunottaret aika pahasti.

 





Suviruusun runsas kukinta yllätti.


   Theresa Bugnetissa on sitä jotakin.


Jalo- ja loistokärhöt kukkivat hyvin vaihtelevasti ja osa tuskin ollenkaan. Arabella tiukukärhö oli kukinnassa pihan ehdoton ykkönen.  Niin täynnänsä kukkaa, että näky oli silmiä hivelevä.


Niobe loistokärhö kukki maltillisesti. No joku ehkä sanoisi, että vähän.


Tarhaviinikärhö Etoile Violettan kukinta sen sijaan oli jälleen kerran pettämätön, mutta melko myöhäinen, kuten monella muullakin pihamme kärhöllä viileästä kesästä johtuen.


Ritarinkannusten sineä.




Syyshohdekukka Moerheim Beautyn elokuista kukintaa.


Mooseksenpalavapensas. Koko kasvi tuoksuu sitruunaiselta.


Kuunliljat kasvoivat valtaviksi pehkoiksi. Jakamista on tiedossa tulevana kesänä.


Ruusumalva, punalatva ja värimintu saivat vain muutamia päiväperhosia vieraakseen. Valitettavasti niitä ei näy tässäkään kuvassa. Perhosia esiintyi pihalla tosi vähän viime kesänä.


Laventelit kukkivat upeasti. Miten mahtanevat nyt selviytyä talvesta, kun lunta oli vain hyvin vähän suojaamassa niitä paukkupakkasten aikaan.


Harmaakäenkukka


Pelargoniat tuulelta suojassa seinustalla.


Preeria-angervon hattaramaista kukintaa.


Mökkilomalla Pohjanmaalla.





Remontoitu takkahuone.



Kasvihuoneprojekti alkoi juhannuksen aikaan ja


päättyi syyskuussa.



Lomalla Pariisissa vain vähän ennen tuhoisia terrori-iskuja




Vuoden merkityksellisemmät tapahtumat olivat kahden lapsenlapsen syntymät.




Joulua vietimme perheen kesken.

45 kommenttia:

  1. Sinun menneessä vuodessasi on ollut paljon onnenkantamoisia. Vaikka sää oli enimmäkseen surkea, olet kuitenkin saanut aikaan upean kukkaloiston. Upeimpia onnistumisia olivat kyllä nuo kaksi pientä ihmisnuppusta <3

    VastaaPoista
  2. Vuoteesi on tosiaan mahtunut hienoja asioita, voin vain kuvitella, miten hienoja tapahtumia on lastenlasten syntymät. Remonttinne lopputulos on tosi hieno, ihana vaaleus. Ja miten upeita puutarhanäkymiä ja loisteliasta kukintaa.

    VastaaPoista
  3. Sinulla on ollut hieno vuosi; voit olla onnellinen. Paljon matkoja ja upeita puutarhanäkymiä. Rönsyleimu on hieno! Ja kaiken huippuna lapsenlapset. Ihana postaus, kiitos tästä.

    VastaaPoista
  4. Ihana postaus vuoden tapahtumasta. Kauniita loistavia kasveja ja lasten lapset
    Ihana tapahtuma:)

    VastaaPoista
  5. Onnistunehia matkoja ja rakennusprojektia, kukkivia kukkia ja lasten lapsia. Niistä on ihana vuasi tehty!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti tuleva vuosi tuo tullessaan myös mukavia muistoja. Kiitos kommentista.

      Poista
  6. Paljon sitä taas vuoteen mahtui, sinullakin. Kauniita kukkia, kärhöt kukkii ihan mahdottomasti. Tiukukärhö alkoi kiinnostaa kummasti :) Viime kesänä kaikki oli myöhässä, jopa liki kuukauden mutta kasvu oli hyvää, kiitos tarvittavien sateiden. Lapsenlapset ovat niin tärkeitä, onnea vieläkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos maatuska. Suosittelen lämpimästi tuota Arabellaa tiukukärhöä sinulle. Siitä on nimittäin tullut hyvin suosittu kärhö maailmalla. Se on kukintavarma ja kestävä oikealla kasvupaikalla ja pärjää viitosvyöhykkeelle saakka.
      Meilläkin kaikki kukinta oli pahasti myöhässä viime kesänä. Pihamme, vaikka avautuukin lähes suoraan etelään, on avoin ja tuulinen ja se hidastaa kukinnan alkamista puutarassamme normaalinakin kesänä.
      Lämmin kiitos onnitteluista.

      Poista
  7. Ah mikä paratiisi tuo teidän puutarha onkaan! Niin ihania kukkia,matkoja ja varmasti parhaimpina nuo lastenlapset!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kauniista sanoistasi. Lapsenlapset ovat nyt ihan tärkeintä elämässämme ja tietenkin koko perhe.
      Mukavaa viikonloppua sinulle

      Poista
  8. Toivottavasti tästäkin vuodestasi tulee yhtä hyvä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti. Kiitos kommentistasi ja mukavaa viikonloppua sinulle.

      Poista
  9. Olet kyllä todellinen viherpeukalo,miten oletkaan saanut kukat tuollaiseen loistoon,ottaen huomioon viime kesän säät ! ?
    Matka roomaan,rakastan sitä kaupunkia, ja lapsenlapset,olet kyllä onnekas... siis onnitteluni !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Kiisu. Olipa kiva, kun vierailit blogissani. Lämpimästi tervetuloa toistekin?

      Poista
    2. Kiitos kutsusta,varmasti tulen poikkeamaan :)

      Poista
  10. Upeita kuvia vuoden varrelta:)

    VastaaPoista
  11. Tapahtumarikas vuosi takana, mitähän kaikkea ihanaa tämä vuosi tuo tullessaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti tuleva vuosi tuo mukanaan kivoja ja muistorikkaita tapahtumia.
      Mukavaa viikonlopun jatkoa sinulle.

      Poista
  12. Kaikkea ihanaa,kaunista on sinun menneessä vuodessasi ollutkin,kukat on mahtavat kauniisti kukkineet niin kotona kuin matkoillakin,sait kauniin kasvarin ja etenkin nuo onnen pienet ipanat,mummun kullanmurut kaikkein parasta sinun vuodessasi =) sinä onnellinen.Tuokoon tämäkin vuosi Sinulle kaikkea HYVÄÄ!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuula. On ihanaa, kun saamme nauttia lapsosista.
      Toivottavasti sinunkin vuoteesi tulee sisältymään paljon kaikkea hyvää. Mukavaa viikonloppua.

      Poista
  13. Monenlaista oli vuoteesi mahtunut. Ihana puutarha. Olen ensimmäistä kertaa sun blogissa ja liityin lukijaksi. Olisin onnellinen jos tulisit kylään Aurinkokujallekkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Sydämellisesti tervetuloa lukijaksi. Ilman muuta tulen vastavierailulle Aurinkokujalle.

      Poista
  14. Aivan ihana tuo sinun puutarhasi, silmät suorastaan ahmivat kukkien kauneutta. Muutenkin vuotesi vaikuttaa onnen täyttymykseltä monen asian suhteen eikä varmasti vähäisimpänä uudet, rakkaat perheenjäsenet. Toivotaan tästä vuodesta yhtä ihanaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Päivi. Lapsenlapsemme tuovat elämään niin paljon rikkautta, onnea ja kiitollisuutta.
      Mukavaa viikonlopun jatkoa sinulle.

      Poista
  15. Olipa kiva kuvapläjäys. Ihanaa kukkaloistoa ja paljon samoja, mitä löytyy meidänkin pihaltamme. Tosin lumipalloheisini oli aivan raato, ei lehtiä eikä juurikaan kukkikaan. Monia kivoja asioita on vuoteesi mahtunut, matkoja ja kivoja perheen lisäyksiä. Toivon vuoteesi edelleenkin kaikkea ihanaa : Liisa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Liisa. Vuosi taisi olla hyvin oikukas siellä Keski- Pohjanmaallakin ja kuuleman mukaan alkukesä etenkin hyvin viileä ja tuulinen. Toivotaan, että saamme ensi kesänä nauttia lämmöstä ja auringosta.
      Mukavaa viikonloppua.

      Poista
  16. Kiitos ma-te. Kesä alkaa varmaan siintää pikku hiljaa meidän kaikkien silmissä.
    Mukavaa viikonlopun jatkoa.

    VastaaPoista
  17. Oih, miten upeita kuvia ja ihania muistoja.

    VastaaPoista
  18. Olipas tapahtuma kerrakseen ja ihanat kuvat. Tuntuu melkein epätodelliseslta, että noin kaunista voi kesällä ollakaan, kun nyt on niin hyytävän kylmä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuulevi. Täällä meilläkin pakkanen alkaa taas kiristymään. Onneksi kasveilla on nyt parempi lumisuoja, kuin aiemmpien paukkupakkasten aikaan.

      Poista
  19. Sinulla on ollut merkityksellinen vuosi ja paljon positiivisia tapahtumia.
    Toivotan sinun tällekin vuodelle yhtä mukavia tapahtumia ja kaunista puutarhan kukintaa! <3

    VastaaPoista
  20. Tapahtumarikas ja merkityksellinen vuosi, ihania kukkakuvia viileästä ja hitaasti edenneestä kesästä huolimatta.

    VastaaPoista
  21. Kiva yhteenveto. Ja mitä kukkaloistoa kesällä! Ei voi kuin ihastella.

    VastaaPoista