Translate

keskiviikko 23. maaliskuuta 2016

Pääsiäinen kolkuttelee ovea.

Niin, ihan kohta on pääsiäinen ja kotia on pitänyt hieman jo somistaa tulevaa juhlaa varten.



Vaikka tiedän, etteivät pikkunarsissit kestä kuin hetken kukassa sisälle tuodessa, en malttanut olla laittamatta niitä aulan pöydälle tulleeseen asetelmaan.


Samoin on laita sinisten helmililjojen. Ne ovat myös hetken ilo.


Keltaisen krysanteemin sensijaan toivon kestävän hieman pidempään.









Lahjaksi saamani ihastuttava kynttilä sopi mielestäni hyvin ......


lootuksenkukkakynttilöiden seuraksi.



Löysin (suosikkejani) perunanarsisseja Tokmannilta.







 



Krysanteemeja tuli myös ruokailuhuonetta kaunistamaan. Pidän todella paljon niiden keväisestä ilmeestä.




 Ne sopivat hyvin värinsä puolesta vihreään kristallimaljaan.


Pentikin limet kynttilät ja kynttilänjalat. En osaa olla minimalistinen vaikka haluaisin. Aina tulee tungettua liikaa tavaraa pöydälle.




Iso-olkikukista aikoinaan tekemäni kestävä kranssi pääsee aina ainakin pääsiäisenä koristamaan pöytää.





Sininen posliinikana on anoppini jäämistöä.





Unkarista ostamani posliinimunat ovat eka kertaa esillä.




Äidiltäni saatu kanaliina on pesun jäljiltä tärkkäämättä ja näyttää hyvin läsähtäneeltä. Täytynee korjata asia. Pupukin tuntuu ihmettelevän kanojen kohtaamaa alennustilaa.


Poikani ala- asteella tekemä tipuliina on hellyttävä muisto kuten......


 tämä kananeitokin.


Kai se keltainen väri sitten kuuluu olennaisena osana pääsiäiseeni.





Miehen kiinanmatkalta tuoma iloinen sermi pääsi pianon päälle. Harmi, kun kuvasta tuli epäonnistunut, sillä sermin kukat ja värit ovat mielestäni hyvin kauniit.



46 kommenttia:

  1. Aivan ihania pääsiäisasetelmia ja koristeita ♥
    Hyvää pääsiäistä ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kirsti. Hyvää pääsiäisen aikaa myös Sinulle.

      Poista
  2. Oi niin kaunista. Hyvää pääsiäistä. ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Tunnelmallista pääsiäisen aikaa myös Sinulle.

      Poista
  3. Hei minulla myös tuollainen tärkätty liina äidiltä saatuna,tosin minun liinassani on kanojen sijasta joutsenia. En olekaan ennen muilla sellaista nähnyt.Hyvää pääsiäistä toivoo Marjo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äitini ystävä on virkannut aikoinaan tuon kanaliinan äidilleni lahjaksi ja hänellä itsellään oli virkattuna samantyylinen joutsenliina. Kiitos vierailusta blogissani ja lämpimästi tervetuloa toistekkin.
      Hyvää pääsiäistä myös Sinulle.

      Poista
  4. Hei minulla myös tuollainen tärkätty liina äidiltä saatuna,tosin minun liinassani on kanojen sijasta joutsenia. En olekaan ennen muilla sellaista nähnyt.Hyvää pääsiäistä toivoo Marjo.

    VastaaPoista
  5. Kaunis ja värikäs pääsiäispostaus!
    Ihanaa pääsiäisen aikaa myös sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sirpa. Hyvää pääsiäisen aikaa myös Sinulle.

      Poista
  6. Istutin viime keväänä ja syksynä puutarhaan runsaasti perunanarsisseja, toivottavasti ovat selvinneet talvesta hyvin. Ovat kauniita sisällä ja ulkona.
    Mukavaa pääsiäistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siirsin pari vuotta sitten pääsiäiseksi hankkimani perunanarsissit ulos puutarhaan ja ne kukkivat siellä viime keväänä tosi kauniisti. Sinulla on tiedossa kohta ihanaa ja tuoksuvaa kukintaa puutarhassasi.
      Hyvää pääsiäisen aikaa myös Sinulle.

      Poista
  7. Ihania kukkia ja asetelmia. Iloista pääsiäistä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Ihanaa ja juhlavaa pääsiäisen aikaa myös Sinulle.

      Poista
  8. Oi miten ihana postaus Hyvää pääsiäistä

    VastaaPoista
  9. Kauniita asetelmia. Oikein hyvää pääsiäistä sinulle!

    VastaaPoista
  10. Kauniita keväisiä asetelmia. Hyvää pääsiäistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Hyvää ja aurinkoista pääsiäistä myös Sinulle.

      Poista
  11. Oi kun kaunista ja iloisen keväistä pääsiäistunnelmaa! Hyvää pääsiäistä!

    VastaaPoista
  12. Kiitos. Hyvää ja toivottavasti aurinkoista pääsiäistä myös Sinulle.

    VastaaPoista
  13. Koko koto pääsiäästunnelmas, oikee kunnolla. Hyvää pääsiäästä!

    VastaaPoista
  14. Hienot ovat pääsiäistunnelmat. Hyvää pääsiäistä sinulle.

    VastaaPoista
  15. Oi,oi oiii miten ihanaa,silmiä hivelevän kaunista pääsiäistä olet laitellut,kauniita kevään keltaisia kukkia.Tuo lahjaksi saamasi kynttilä on upea ei varmaan raaski sitä polttaa.Kananeito on ihanan värikäs,kiva =) oikein Hyvää Pääsiäistä sinulle ja läheisillesi.

    VastaaPoista
  16. Lämmin kiitos Tuula.
    Oikein hyvää pääsiäistä myöskin Sinulle.

    VastaaPoista
  17. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  18. Sermi siis. Ennakoiva tekstinsyöttö 😀

    VastaaPoista
  19. Sermi siis. Ennakoiva tekstinsyöttö 😀

    VastaaPoista
  20. Ihania pääsiäistunnelmakuvia. Perunanarsisseissa on niin ihana tuoksu. Hyvää pääsiäistä tv Liisa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Liisa. Minäkin pidän niiden tuoksusta.
      Hyvää pääsiäisen jatkoa sinulle.

      Poista
  21. Ihanat pääsiäiskoristelut! Minullakin on tapana ostaa pääsiäiseksi kukkia kotiin, niistä on valtavasti iloa :)

    VastaaPoista
  22. Wau, olet oikein panostanut pääsiäiskoristeluun, kaunista! Mukavaa pääsiäisen aikaa.

    VastaaPoista
  23. Juuri sopivasti somistusta minun mielestäni. Niin ihanan keväisen tunnelman olet saanut taiottua. Niin kaunista.
    Iloista pääsiäistä !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon kaima. Oikein iloista ja hyvää pääsiäistä myös Sinulle.

      Poista
  24. Voi vautsi vau, miten kauniita pääsiäiskoristelua sulla siellä onkin!
    Ihan mahtavan upeita kaikki, tykkään todella paljon!
    Hyvää Pääsiäisen aikaa sulle sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos Harakka.
      Oikein hyvää pääsiäisen jatkoa myös Sinulle.

      Poista
  25. Iloista Pääsiäistä sinne teille  ♥ ♥

    VastaaPoista