torstai 15. joulukuuta 2016

Jouluhattu

Mietin millaisen uuden, hieman tavallisuudesta poikkeavan asetelman tekisin joulupöytää koristamaan.  No, tällaisen sain aikaiseksi.




Pohjana minulla oli kuvassa näkyvä Oasis- kuivasienipallo, johon työnsin aluksi kampamaisesti ja hieman alaspäin suuntautuvasti kauralyhteestä leikkaamiani olkia, noin 10 sentin pätkiä, kehäksi pallon ympärille ja  noin puoleen väliin pallon korkeudesta.


Kun hatun lieri oli valmis asettelin kuumaliimalla olkikukkia koristeeksi hatun yläosaan. Olkikukat ovat vanhoja ja ylimääräiseksi jääneitä. Olen kasvattanut kukat siemenistä ja kuivannut ne sitten askarteluja silmällä pitäen.


Pitäähän hatussa tietenkin olla myös kukkasten väreihin sopiva hattunauha.


Asetin hatun sopivankokoisen korin päälle, jossa se pysyy tukevasti pystyssä ja jossa sitä on helppo tarvittaessa siirrellä.

Sydämellisesti tervetuloa uudet lukijani.

33 kommenttia:

  1. Kaunis hattu! Pitäisikin kasvattaa olkikukkia ensi kesänä, viime kerrasta on varmaan parikymmentä vuotta. Ovat tosi kauniita! Värit taitaa säilyä hyvin kuivattunakin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Värit pysyvät todella hyvinä olkikukissa vuosi kaudet.

      Poista
  2. On todella kaunis jouluhattu:)

    VastaaPoista
  3. Onpa huikeen kaunis,vähän erilainen joulukukkakoriste/jouluhattu.Käsittelitkö kaurat esim.lakkasuihkeella vai pysyväkö karisematta? Sie se kekkaat,kaikkea kivaa =))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. En käyttänyt lakkaa laisinkaan. Onneksi oljet eivät kovin paljon varise.

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Ehkä ainakin hieman tavallisesta poikkeava.

      Poista
  5. Vastaukset
    1. Olisi saanut olla ehkä hieman pienempi. Nyt vie melko runsaasti pöytätilaa kattauksessa.

      Poista
  6. Oih, miten kaunis - niin kauniita nuo olkikukat ja niiden värit - ihana asetelma!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Iso-olkikukat ovat kyllä tosi kauniita väreiltään.

      Poista
  7. Suloinen! Tuollainen hattuhan sopisi puutahurin seinälle vaikka ympärivuotiseksikin koristeeksi :)

    VastaaPoista
  8. Ihana kesäinen tuulahdus joulupöydässä, sellaista ei olekaan joka kodissa! Kaunis. Iloista joulunaikaa!

    VastaaPoista
  9. Hauska hattu! Ja sen voi tarvittaessa joulun jälkeen kierrättää viemällä kauran linnuille :)

    VastaaPoista
  10. Kiva, erilaanen irea!
    Kattelin erellisiäki postauksia tontuusta. Aikamoone valikooma, persoonallisia yksilöötä :)

    VastaaPoista
  11. Yllätäpä perheesi laittamalla tuo jouluna päähäsi! Hyvää joulun aikaa sinulle!

    VastaaPoista
  12. Tunnelmallisen Rauhaisaa Joulun aikaa Sinulle Kruunu Vuokko ♥~♥

    VastaaPoista
  13. onpa hieno hattu!
    Hyvää Joulua ja Uuttavuotta 2017!

    VastaaPoista
  14. Hieno hattu ja todella kekseliäästi tehty :) Liisa

    VastaaPoista