Translate

lauantai 3. joulukuuta 2016

Pasraisten piparkakut

Olen jo hyvin pitkään leiponut jouluksi perinteisiä ja hyvänmakuisia Paraisten piparkakkuja. Piparkakut ovat todella hyviä leivottavia ja jämätaikinan voi kaulita huoletta vaikka kuinka monta kertaa sen murustumatta tai repeilemättä, kuten käy monen muun piparitaikinan suhteen. Viime vuonna tein poikkeuksellisesti ruispipareita, mutta nämä Paraislaiset veivät voiton leivottavuuden ja maun suhteen. Pipareista on monia eri versioista. Oman ohjeeni olen saanut hyvältä ystävältäni vuosia sitten. Hän toi minulle kyseisiä pipareita lahjaksi ja ihastuin niiden makuun heti.


Tein taikinan eilen illalla ja laitoin yöksi jääkaappiin vetäytymään. Aamulla sitten laitoin  jouluista musiikkia soimaan leivonnan ajaksi ja uunista tulvivasta piparin tuoksusta ja musiikista tulikin kivan jouluinen fiilis.


Taikina kaulitaan melko ohueksi.


Pipareista tulee väriltään melko vaaleita.


Paistoin piparit miedossa 180 asteisessa uunissa noin 7-10 minuuttia.



31 kommenttia:

  1. Herkullisen näköisiä pipareita, ja niin täydellisiä! Minun pipareistani tulee aina hieman itse askarrellun näköisiä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos.
      Pipareissa pitääkin näkyä oman käden jälki.

      Poista
  2. Nam...herkullisen näköisiä pipareita.Marttojen sivuilla on varmaan tämä ko.ohje?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Tästä ohjeesta olen löytänyt eri versioita. Pitää käydä tsekkaamassa tuo Marttojen ohje. Onko kenties samanlainen kuin omani?

      Poista
  3. Herkullisen näköisiä.
    Täytyispä kokeilla. meillä kyllä on jo taikina valmiina, mutta voinhan tehdä lisää.

    VastaaPoista
  4. Noita minäkin teen aina, ei sitä osaa hyvää reseptiä vaihtaa mihinkään. Näöltään mun piparit ei kyllä ole noin täydellisiä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyväksi havaittua ei kannata vaihtaa. Viime vuonna kokeilin poikkeuksellisesti ruispipareita, mutta palasin takaisin näihin perinteisiin.

      Poista
  5. Minusta pipareissa parasta on taikina!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puhut niin totta. Maku on raa'assa taikinassa parhaimmillaan.

      Poista
  6. Tulikin kauniin mallisia pipareita sanoisinko, että täydellisiä. Hyvää adventtia tv Liisa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ohje on kyllä ehdottomasti paras kaikista kokeilemistani piparitaikinoista ja tällä ohjeella aina onnistuu.

      Poista
  7. Nam... Paraisten pipareita minäkin leivon!

    VastaaPoista
  8. Tosi maukkaan ja kauniin näköisiä pipareita...nam!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Makua voi vielä muunnella omilla lempipiparkakkumausteillaan.

      Poista
  9. Paraisten piparit tuli tutuksi jo kouluaikoina. Myös äitini leipoi aina silla ohjeella. Olen kokeillut monia ohjeita vuosien varrella. Joka jouluksi kokeilen ainakin yhtä uutta leivonnaista. Hyvää toista adventtia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paraisten piparit ovat hyvin monen leipojan suosikkeja. Mielimausteita lisäämällä saa myös hieman vaihtelevuutta piparien makuun. Itse lisäsin kardemummaa taikinaan, koska rakastan sen tuoksua ja makua.

      Poista
  10. Äidiltä saatu resepti, jota ei vaihda mihinkään, herkullisia ovat! Minulla taikina odottamassa leipomista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistahan laittaa joululaulut soimaan taustalle leipoessasi ja jouluinen tunnelma on taattu.

      Poista
  11. Ihan täydellisen näköisiä pipareita! Voi sitä ihanaa tuoksua, mikä paistettaessa tulee ja jää pitkäksi aikaa tuoksumaan keittiössä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos.
      Totta. Mieheni sanoikin tullessaan eilen keittiöön, että mikä hyvä tuoksu täältä leijaileekaan vastaan.

      Poista
  12. Vastaukset
    1. Nyt vain pitäisi malttaa syödä pipareita hyvin kohtuudella.

      Poista
  13. Heti rupes tekemähän piparitaikinaa miäli :)

    VastaaPoista
  14. Vanhat, hyväksi todetut reseptit ovat niitä parhaita. Minä teen piparit Pohjanmaan piparit -ohjeella, jolla äitini aina leipoi piparit. Parhaillaan paistuu viimeinen pellillinen tämän joulun pipareita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, kun on näitä periytyviä reseptejä, jotka kulkevat mukana läpi vuosien ja jopa vuosikymmenten.

      Poista