Translate

keskiviikko 30. marraskuuta 2016

Kukintaa ja joulukortteja

Kesän osin ulkona viettäneistä marraskuunkaktuksista ja loppusyksyn kymmenasteisessa autotallissa olleista kaktuksista yksi alkoi suureksi ilokseni työntää nuppujaan esille ja aukaisi pari päivää sitten ensimmäisen kauniinvärisen  kukkansa ihailtavakseni.






Käydessäni paikallisessa Tokmannissa, en malttanut olla ostamatta valkoista jouluruusua, joka näytti suhteellisen hyvinvoivalta ja nuppuiselta. Sujautin kukan suojaruukkuun ja kietaisin hieman sisalkuitua purkin juurelle koristeeksi. Yöksi kukka pääsee aina viileään autotalliin, sillä muutoin siitä on hyvin lyhytaikainen ilo. Tarkoituksena on yrittää saada kukka pysymään hengissä kevääseen saakka, jotta saisin siirrettyä sen alppiruusujen juurelle kasvamaan jo aiemmin talvettamani jouluruusun viereen.


Vaikka ostankin yleensä suurimman osan joulukorteista ajan säästämiseksi valmiina, niin aina muutamia kortteja on kuitenkin kiva askarrella myös itse.



 


Näistä korteista puuttuu vielä kullan värinen spreijaus.




sunnuntai 27. marraskuuta 2016

perjantai 25. marraskuuta 2016

Lisää pitsipalloja

Pitsipallot ovat mielestäni niin kauniita, että en malttanut olla  virkkaamatta vielä yhtä isohkoa palloa samalla netistä löytämälläni mallilla ja ohjeella, kuin edellinenkin virkkaamani pallo. Tein myös pienen noin tennispalloa hieman kookkaamman pitsipallon, joskus aikoinaan virkkaamistani ja kapeaan kaitaliinaan tarkoitetuista ylimääräisistä paloista.


Tästä pallosta tuli tasaisen pyöreä. Vesi-liimaseos oli langalle sopiva ja työstä tuli näin sopivan napakka.


Tässä pallot kovetettuna ja ilmapallot vielä sisällään. Ilmapallon irrottaminen työstä kannattaa tehdä hyvin varoen. Neulalla puhkaisun jälkeen ilmapallo irrotetaan virkkauksesta pieni alue kerrallaan esim. virkkauskoukkua apuna käyttäen.


Lanka on omista vanhoista varastoista ja vyöte ei valitettavasti ole enää tallessa, joten langan paksuudesta ei ole tietoa. Virkkuukoukkuna oli 1,5mm koukku.


Tässä aiemmin virkkaamani palat odottamassa yhdistämistä.


Etualan pallo on pienempi kuin mitä tässä kuvassa näyttää.


Kuvio on huomattavasti tiheämpi kuin isommassa pallossa ja jännitin miten ilmapallon ujuttaminen työn sisään mahtaisi onnistua. Se onnistui kuitenkin yli odotusten. Minulla ei myöskään ollut työhön sopivaa tarpeeksi pientä vaaleaa ilmapalloa, joten riskeerasin ja laitoin käytettävissäni olevan vihreän ilmapallon, joka kokonsa puolesta oli muuten täysin sopiva. Onneksi siitä ei irronnut väriä työhön.




Tässä isompi pallo patterivalot sisällään.


Ikkuna olisi ollut varmaan paras sijoituspaikka pallon kuvaukseen.


Tässä pienempi pallo valaistuna. Kuvaaminen ei onnistunut aivan parhaalla mahdollisella tavalla, mutta kyllä tästä kuitenkin idean saa selville.


Mukavaa alkanutta viikonloppua kaikille blogissani vieraileville. Nautitaan niin kynttilöistä, kuin tunnelmavaloistakin.

torstai 24. marraskuuta 2016

Kuusi kuvaa kesästä

Sain tämän blogeissa jo pitkään pyörineen kivan haasteen Pirkolta elämää ja elämyksiä blogista ja nyt vihdoin vastaan haasteeseen.


Kesä alkoi mukavasti koko perheen lomamatkalla Italian Toscanaan. Mukana siis kolme poikaamme perheineen.



Syreenit kukkivat taas yltäkylläisesti pihallamme tuoden ihanaa tuoksuaan ympärilleen.


Samoin osa kärhöistä ylsi runsaaseen kukintaan.



Vietimme taas ikimuistoisen kesäloman mökillämme merestä ja hiekkarannasta nauttien.



Terassimme kaiteet ja pilarit saatiin suurimmaksi osaksi tehtyä loppukesästä.


Samoin, kuin kasvihuone sai toimestani laatat ja kivet edustalleen.

Tämä haaste on jo kiertänyt niin monessa blogissa, että en nyt jaa ja nimeä tätä erityisesti kenellekään, vaan toivon kaikkien haasteesta kiinnostuvien ottavan tämän halutessaan vastaan.


tiistai 22. marraskuuta 2016

Pitsipallo

Hei taas pitkästä aikaa. Olen ollut toista viikkoa hoitoapuna pienille 2,5 ja 1- vuotiaille mummin mussukoille, joten en ole siitä syystä ehtinyt tänne blogin puolelle lainkaan, saatikka lukemaan viime aikaisia postauksianne.

Sitten itse aiheeseen. Pari viikkoa sitten kävin hyvän ystäväni kanssa jo perinteeksi tulleella vierailulla paikallisella käsityöasemalla, jossa aina näin ennen joulua on taidokkaiden käsityöntekijöiden upeaakin upeampi käsityönäyttely. Näyttelyssä törmäsin kauniisiin esillä olleisiin pitsipalloihin ja tietysti heti aloin ohjaajilta tiedustella olisiko mitenkään mahdollista saada heiltä pitsipallon  teko-ohjetta. Sainkin ohjeen ystävälliseltä ja avuliaalta ohjaajalta, joka imuroi sen netistä. Alla olevan hieman pienempikokoisen pallon tein kuitenkin toisen, netistä  imuroimani ohjeen mukaan. Eli täältä.



Pallon sisään asensin valosarjan. Kuva on otettu päivällä, joten valoja tuskin huomaa.


Työssä ei kannatta käyttää liian ohutta lankaa. Pallon kokoa voi myös ainakin kokeneempi virkkaaja halutessaan suurentaa. Oman palloni halkaisija on noin 15 cm.


Kovetin pallon liimaseoksella, jossa oli puoliksi Eri-Keepperiä ja puoliksi vettä.


Ilmapallon tulee olla väriltään mahdollisimman vaalea, jottei ilmapallosta irtoa väriä työhön. Minulla oli käytettävissä vain keltaisia palloja, mutta onneksi ne olivat tarpeeksi vaaleita eivätkä värjänneet pitsiä.


Kaksi pyöreää liinaa ompelin kuvion mukaisesti mahdollisimman tarkasti reunoistaan toisiinsa kiinni (nurjat puolet vastakkain) työhön käyttämälläni langalla. Osat voi halutessaan myös virkata yhteen.


torstai 10. marraskuuta 2016

Pitsisukat valmistumassa

Olen kutonut poikani vaimolle pitsisukkaa  Rikkaruohoelämää- blogin Betweenin jakamalla kivalla ja helpolla sukkamalliohjeella.  Malli tuli kuin tilauksesta, sillä olin juuri  etsimässä sopivaa, uutta sukkamallia kudottavaksi. Kiitos paljon  Between jakamastasi ohjeesta.



Poikani vaimon lempiväreihin kuuluu turkoosi. Niinpä tein sukan  Novitan- Seiska veikan turkoosista langasta.


Malli on nopea kutoa. Valitettavasti minulla ei ole sukkajalkaa, jossa kuvio tulisi paremmin esiin.


Toinen sukka on parhaillaan tekeillä ja uusi käsityö jo odottamassa vuoroaan. 

Lämpimästi tervetuloa blogini uudet lukijat Suvi ja Kaksi huonetta.


maanantai 7. marraskuuta 2016

Hämäränhyssyä

Illat alkavat pimentyä nyt aikaisin ja ilmatkin ovat jo melko talvisen viileitä, joten valoa ja lämpöä kaipaa kovasti ympärilleen. Niinpä pitikin jo kaivella osa varastossa olevista valosarjoista esille tunnelmaa luomaan. Takkaakin saa nyt lämmittää ihan päivittäin ja sen  ympärilleen tuoma suloinen ja pehmeä lämpö tuntuu tosi mukavalta illan hämärässä.


 Patterivalosarjat ovat siitä käteviä kynttilöiden sijaan, ettei niitä tarvitse valvoa.


 Olohuoneen lasinen lattiamaljakko sai myös pallovalot sisälleen.


Muutama vuosi sitten kutomani narukranssi pääsi tällä kertaa ruokailuhuoneen senkin päälle tunnelmaa luomaan. Ovatpa johdot jääneet kuvaajalta rumasti näkyviin.




 Joululahjaksi pari vuotta sitten saamani pallovalot tuovat jo hieman  jouluista tunnelmaa.


 Takkatuli luo myös oman jäljittelemättömän ja aidon tunnelmansa.


Viikonloppuna piti ostaa myös "päivän kimppu" kukkakaipuuseen.


Kimpussa on lempivärejäni.

Mukavaa alkanutta viikkoa kaikille täällä blogissa vieraileville.
Niin ja lämpimästi tervetuloa lukijaksi Mummo ja koira.