sunnuntai 8. tammikuuta 2017

Neljä kuvaa haaste.

Sain tämän haasteen Ritvalta Ritvan elämää blogista, jo joitakin aikoja sitten ja nyt vihdoin vastailen.
Kiitos haasteesta Ritva.

Haastesanat kuuluivat suunnilleen näin. Haasteessa toivotaan neljää kuvaa, jotka on otettu eri vuodenaikoina. Mukana voi olla  uusia, vanhoja sekä jo aiemmin julkaistuja kuvia.
Mukaan voi haastaa neljä blogiystävää. Haasteeseen voi vastata, jos haaste tuntuu hyvältä.

Ajattelin tällä kertaa laittaa kuvia vähän vanhemmista kuvista.



Tätä näkyä aina keväällä odotan. Rönsyleimu täydessä kukassa sulattaa sydämen.


Tässä kuva loppukesästä. Purppurapunalatva kukkii.


Uusi kasvihuone syksyisessä tunnelmassa.



Talvi ja sininen hetki.

Laitan haasteen nyt seuraaviin neljään blogiin.

Pihakuiskaajan blogin Annelille

Puutarhurin elämää Marille

Puutarha on kotini Gitalle

Pienen pihan suuria unelmia Kurjenkellolle

57 kommenttia:

  1. Upeita kuvia! mahtava tuo kukkameri, en yhtään ihmettele, että odotat sitä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sussi. Täytyy myöntää, että suuresti tuota näkyä aina odotan.

      Poista
  2. Kohta on taas mitä odottaa :) Tykkään itse myös purppurapunalatvasta, on todellinen perhosmagneetti loppukesästä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yksi ihan parhaista perhosmagneeteista, jollei ihan paras ainakin meidän pihallamme.

      Poista
  3. Kauniita kuvia. Olen aikaisempinakin vuosina ihastellut tuota rönsyleimujen merta. Se on niin kaunis ja sopii ympäristöönsä. Mitä lajiketta se on? Minulla on ollut mielikuva, että rönsyleimut olisi joko pinkkejä tai valkoisia. Tuo sininen on aivan uskomaton.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Nyt en ole täysin varma, mutta uskon kyseessä olevan 'Blue Velvet'. Minulla on tuossa kuvassa näkyvässä penkissä myös valkoista rönsyleimua, mutta se on joutunut kasvussa alakynteen. Pinkkiä leimua minulla on kyllä myös.

      Poista
  4. Aivan upeita kuvia! Kesää tulee ikävä. Ihana tuo rönsyleimu, minulla on vain vaaleanpunaista. Ja purppurapunalatva on ihan tuuhea pensas!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Eeviregina.
      Purppurapunalatvasta tykkään kovasti, sillä se vetää päiväperhosia magneetin lailla puoleensa.

      Poista
  5. Komea pensas purppurapunalatvaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Purppurapunalatva on viihtynyt tuossa paikallaan vuosikaudet. Minulla on sitä kasvamassa myös kahdessa muussakin penkissä, mutta niissä en ole onnistunut saamaan sitä yhtä näyttäväksi.

      Poista
  6. Kiitos kun otit haasteen vastaan. Kauniita vuodenajan kuvia:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva haaste ja oli mukava kaivaa vähän vanhempia kuvia menneiltä vuosilta, kun haaste antoi siihen mahdollisuuden.
      Mukavaa sunnuntaita.

      Poista
  7. Mukava kuvasarja! Kesäkuvat aina sykähdyttää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Nyt olin hieman laiska etsimään ennen julkaisemattomia kuvia ja kuvat muutenkaan eivät nyt ole menneeltä kasvukaudelta.

      Poista
  8. Kaunis kuvasarja ja kauniita ovat myös puutarhan näkymät. Mukavaa alkavaa viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Mukavaa alkavaa viikkoa myös sinulle.

      Poista
  9. Kaunista kukintaa, rönsyleimu aivan valtoimenaan ja teidän kasvihuone on todella hieno ja vankan näköinen!

    VastaaPoista
  10. Upeita kuvia Mahtava purppurapunalatva ja rönsyleimu ja talvimaisema hieno
    Hyvää sunnuntailtaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos.
      Hyvää sunnuntai-iltaa myöskin sinulle.

      Poista
  11. Kauniit kuvat ja tunnelmat!!
    Lempeää sunnuntai iltaa sinne talven ihmemaahan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Susanna.
      Hyvää illanjatkoa sinulle sinne lämpöön.

      Poista
  12. Kauniita vuodenaika kuvia.Sininen rönsyleimu kukkameri on todella silmiä hivelevä näky.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Ensi kesänä täytyy raivata penkistä lisätilaa myös valkoiselle leimulle, jota penkissä oli alkuaan aika paljon.

      Poista
  13. Kauniit ja tunnelmalliset kuvat eri vuodenajoista!

    VastaaPoista
  14. Upeat kuvat ♫
    Hyvää alkavaa viikkoa ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos.
      Hyvää alkavaa viikkoa myös sinulle.

      Poista
  15. Niin hurmaava tuo rönsyleimumeri! Sinulla on muutenkin niin upea ja rehevä puutarha, erityisesti sinun mahtavat kärhösi ovat jääneet mieleen aiemmista postauksistasi :)

    VastaaPoista
  16. Kiitos Marja.
    Hyvää alkanutta viikkoa.

    VastaaPoista
  17. Ihanan runsasta kukintaa sinulla! Ja tuo kasvihuone on kerrassaan tunnelmallinen!

    VastaaPoista
  18. Kiitos haasteesta! Kaunista kukkaloistoa pihallasi, erityisesti tuo rönsyleimu on todella upea katseenvangitsija.

    VastaaPoista
  19. Tosi kauniita ja tunnelmallisia kuvia, ja aivan ihana tuo rönsyleimu!

    VastaaPoista
  20. Kiitos Tiiu. Rönsyleimu on minun yksi suosikkini maanpeitekasveista.
    Mukavaa alkanutta viikkoa.

    VastaaPoista
  21. Niin kauniit vuodenaika kuvat!
    Teidän kasvihuone on niin ihana!

    VastaaPoista
  22. En kestä! Ny otti syrämmestä! Tua sinine rönsyleimu on nii ihana! Mullon muutama piäni alaku. Jospane siitä leviääsisivät. Ja tua punalatva, iik. Mulla kuali melekee sukupuuttoho, jäliellä muutama tikku. Sinisarijakkaa ei kukkinu. Entäs kasvihuanes sitte, mullei oo sitäkää.....mutta siniset hetket kyllä löytyy :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rönsyleimu kasvaa vauhtiin päästyään todella nopeasti ja valtaa tilaa itselleen, joten odota vain kaikessa rauhassa. Rönsyleimu pitää happamasta kasvualustasta ja melko läpäisevästä kasvupaikasta.
      Minunkaan sinisarjani ei kukkinut viime kesänä ja kuva onkin toissa kesältä.
      Uskonpa, että kasvihuone vielä jonain päivänä seisoo pihallanne.

      Poista
  23. Kaunis tuo talven sininen hetki! Itse en ole vielä saanut sitä ikuistettua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Sinisessä hetkessä on aina oma viehätyksensä.

      Poista
  24. Kauniita kuvia jokaisesta vuodenajasta!

    VastaaPoista
  25. Miten ihanaa onkaan tuo vuodenaikojen vaihtelu! Upea sininen hetki! Kuinka sait sinisarjasi kukkimaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanos muuta onneksi meillä on vuodenajat.
      Sinisarjan kuva on toissa kesältä ja muutkin kuvat ovat jo vanhoja ja ennen julkaistuja. Rohkenin laittaa, kun haaste sen mahdollisti.

      Poista
  26. Kauniita kuvia ja tuo sinun kasvihuoneesi on kyllä niin ihana :)

    VastaaPoista
  27. Love all those beautiful pictures!!! It's always nice to see pictures from the happy seasons:)
    Nicole

    VastaaPoista
  28. Rönsyleimu - WOW ! Ihana väri ja kukkapaljous.
    Minulla on kokemusta vain sammalleimusta ja syysleimusta.
    Nyt tulikin tutkittavaa :) Pitää heti mennä googlettamaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen rönsyleimua lämpimästi. Minulla se on kukkinut viime kesää lukuun ottamatta aina hyvin runsaasti ja kauniisti. Kukkiessaan se peittää lehdistön lähes kokonaan ja lajikkeista etenkin valkokukkainen on myös todella kaunis. Minulla on rönsyleimua myös punakukkaisena.

      Poista
  29. Kauniit kuvat eri vuodenajoista.

    VastaaPoista
  30. Kauniit kuvat sinulla. - Kiitos haasteesta, otan sen mielelläni vastaan.

    VastaaPoista