Translate

tiistai 3. tammikuuta 2017

Vuosi vaihtui.

Niin vain uusi vuosi taas kerran pyörähti käyntiin. Vuoden vaihde kului tosi rattoisasti kahden poikamme vieraillessa perheineen luonamme. Taas on muistojen kuvakirjaan saatu monia rakkaita muistoja ja tapahtumia talletettavaksi. Nyt kuljetaankin sitten jo kohti kevättä ja uutta kasvukautta. Vielä on tosin jaksettava muutama talvinen kuukausi ennen kuin saamme upottaa sormemme multaan ja ihastella taas kerran kasvun ihmettä.

Toivottavasti tästä vuodesta tulee hyvä puutarhavuosi ja voimme toteuttaa kaikki talven aikana päässä muhineet suunnitelmamme.



Tänään täällä meillä pihamaa on saanut uuden puhtaanvalkoisen lumivaipan verhokseen. Hyvä niin, sillä luvassa on kovia pakkasia ja mikä voisi olla kasveille parempi suoja pakkasia vastaan, kuin paksu lumikerros.

Ihanaa alkanutta uutta vuotta vielä kerran teille kaikille.



45 kommenttia:

  1. Tähän aikaan sitä toivoo lumisadetta, vaikka ei aina uskois! Ehkä meillä ei täällä rannikolla tule ihan hirmuisia pakkasia, mutta suojaa saisi silti olla kasveille enemmänkin. En todellakaan haluaisi samanlaista kasvikatoa, kuin viime talven jäljiltä. Oli ihan masentava kesä, en oikein innostunut mistään. Parempia aikoja odotellessa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lumisade oli nyt kyllä enemmän, kuin toivottu noita ennustettuja pakkasia silmälläpitäen.
      Minulla onneksi nuo kasvituhot jäivät lopulta hyvin vähäisiksi.
      Toivotaan tulevasta kasvukaudesta suosiollista.

      Poista
  2. Kaunista:-) Toivoisin kovasti, että pakkaset vievät kaikki lehtokotilot pihasta, ja ympäriltä. Ihanaa, kevääseen ei ole kuin muutama kuukausi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi puutarhamme on toistaiseksi säästynyt kotiloilta.
      Kevättä kohti mennään.

      Poista
  3. No, että puutarha katettu lumen peite, koska mikään pitäisi pysyä lämpimänä. Kaikki parhaat vuonna 2017!

    VastaaPoista
  4. Kaunista kun on lunta täälläkin tänään on saatu jonkun verran lunta:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todella kivalta näyttää luminen pihamaa paljaaseen maahan verrattuna.

      Poista
  5. Hieno siniseen taittava hetki, mukavasti lumipeite suojaa jo maata. Meillekin satoi hiukkasen lunta - viitisen senttiä, vähän suojaksi pakkasta vastaan.

    Oikein mukavaa ja kaunista alkanutta uutta vuotta, mukavia puutarhahetkiä!

    VastaaPoista
  6. Upeita talvisia kuvia.. meillä taitaa olla vain millin verran lunta maassa. Mukavaa kuluvaa viikkoa sinulle:)

    VastaaPoista
  7. Ihanaa alkanutta puutarhavuotta 2017 sinulle!

    VastaaPoista
  8. Todella unelmaista puutarhavuotta sinulle ja meille kaikille.

    VastaaPoista
  9. Kauniita sinisen hetken talvikuvia! Meillä tulee lunta parhaillaan - onneksi ja tulisikin vaikka kaiken yötä, niin vähän on maassa suojaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Toivon sinne teille suojaavaa lumipeitettä.

      Poista
  10. Mukavaa alkanutta vuotta sinulle!

    VastaaPoista
  11. Lumi on paras suoja kasveille. Tänne luvattu -24 torstaille. Hur hur!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin on. Onpa sinne teillekin todella hyistä ilmaa tiedossa.

      Poista
  12. Ihanaa puutarhavuotta! Meillekin tuli tänään kunnon lumikerros, toivottavasti se suojaa kasveja. Ei tosin ole varmaa, että onko jotain jo tähän mennessä tuhoutunut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa puutarhavuotta myös sinulle.
      Toivotaan, että kasvituhoja ei ole vielä tullut.

      Poista
  13. Voiku on palio lunta. Tua määrä jo auttaaki. Meillä satoo eilee nua kaks senttiä. Ei sitte yhtää enempää saanu nuristettua, mokomat pilivet.
    Het tuntuu nii mukavalle ku vuasi vaihtuu ja saa orotella piteneviä päiviä :)
    Hyvää vuaren jatkua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lunta alkoi satamaan onneksi jo myöhään eilen illalla ja tänään on sitten satanut lähes koko päivän. Ennen sadetta maa oli täällä meillä täysin paljaana ja huonosti olisi kasvien osalta saattanut käydä, jos suojaavaa lumipeitettä ei olisi tullut.
      Hyvää vuoden jatkoa myöskin sinulle.

      Poista
  14. Kaunis luminen maisema. Hyvä että saitte kasveille suojaa pakkasia vastaan, meillä lunta tuli turhan niukasti, vain sentti-pari. Onnekasta ja ihanaa puutarhavuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi tuli, sillä tänne Etelä-Suomeen on luvattu kovia pakkasia ja nytkin mittari näyttää -15 astetta.
      Toivotan myöskin sinulle menestyksellistä ja ihanaa puutarhavuotta.

      Poista
  15. Todella kauniita talvisia kuvia! Onpa hyvä, että saitte lunta ennen kovia pakkasia.

    VastaaPoista
  16. Päivä on tosiaankin pidentynyt, ainakin täällä pohjoisessa sen huomaa! Nyt alkaa mukava liukumäki kohti kevättä. Siinä välissä on vain se sydäntalvi...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin vielä on muutama talvinen kuukausi ennen kuin kevättyö starttaavat vauhtiin.

      Poista
  17. Kaunis maisema. Lumi suojaa kasvit paremmin kuin mikään muu, se tuli heti mieleen
    kun kuulin että säätiedotus lupasi lunta. Ihanasti alkaa mieli palailla puutarhan hoitoon
    ja uusiin suunnitelmiin :) Hyvää uutta vuotta kasvukauden lumoa odotellessa !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Lunta parempaa suojaa ei tosiaankaan ole. Sahaavat kelit ovat niitä pahimpia kasveja ajatellen.
      Hyvää ja menestyksellistä uutta vuotta myöskin sinulle.

      Poista
  18. Ihanaa alkanutta vuotta myös sinulle! Onneksi tuli meillekin hiukan lunta. Keräilin sitä kasoiksi harvojen pihakasvieni päälle. Mitenhän mahtavat mökillä kasvini pärjätä? Kesällä selviää sekin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti lunta sataisi tarpeeksi sinnekin kasvien suojaksi, sillä kovia pakkasia on luvassa. Pidän peukkuja, että näin tapahtuisi.

      Poista
  19. Vastaukset
    1. Kiitos. Hyvää ja menestyksellistä alkanutta vuotta myöskin sinulle.

      Poista
  20. Tammikuusta alkaakin puutarhan kevät kaikkine uusine suunnitelmineen. Kaikki on vielä kutkuttavasti tulossa. Parin kuukauden päästä ensimmäiset sipulikukat alkavat jo työntää pieniä piippojaan maasta. Sehän on ihan kohta! :)

    VastaaPoista
  21. Ihanasti ajateltu. Ei aikaakaan kun saamme upottaa taas sormemme multaan.
    Hyvää alkanutta vuotta sinulle.

    VastaaPoista
  22. Kaunista on kun valkoinen lumi verhosi luonnon Meilläkin kivasti lunta tuli ja nyt on pakkasta -16 kyllähän se vähän suojaa kukkapenkkejä

    VastaaPoista
  23. Lumipeite onkin nyt enemmän, kuin tarpeeseen sen luomasta kauneudesta nyt puhumattakaan. Täällä meilläkin pakkanen on kiristänyt pitkin päivää otettaan ja tuuli on hyytävän kylmää.
    Hyvää keskiviikko-illan jatkoa sinulle.

    VastaaPoista
  24. Kiitos Sara.
    Hyvää loppiaista myöskin sinulle.

    VastaaPoista