Translate

keskiviikko 1. helmikuuta 2017

Sukkia

Nyt ennen puutarhakauden alkua on ollut iltaisin ihan mukava tarttua taas sukkapuikkoihin ja etsiä uusia ja ennen kokeilemattomia sukkamalleja.


Nämä sukat ovat elämäni ensimmäiset kuvioneulesukat. Jouduin opettelemaan aluksi lankojen sitomisen tekniikkaa, netistä löytämilläni ohjeilla ennen kuin pääsin aloittamaan itse kutomisen.
Sukat tulivat pojalleni ja vähän jännitin mitä mieltä hän niistä olisi. No  onneksi ne hänelle kuitenkin kelpasivat.


Toisen Syreeni- sukkamallin imuroin Suvikummun Marjan blogista täältä. Tein sukan pienemmällä silmukkaluvulla kuin ohjeessa oli, eli 51 silmukalla. Sain valmiin sukan oikean värin  esille vain ylimmässä kuvassa olevan kankaan päälle asetettuna.


Lankana minulla on Novitan Nalle -lanka. Toinen sukka on vielä kutomatta.




Aloin ensin kutomaan mallia Novitan  seiskaveikalla,  mutta sukasta tuli hieman liian iso, joten  jouduin purkamaan työn ja vaihtamaan ohuempaan siniseen lankaan. Näin  sain pidettyä sukan pää ja sivukuvioiden silmukkamäärät ohjeen mukaisina. Sukan takaosan kuvion tein sitten tuossa sinisessä sukassa kahdellakymmenellä silmukalla.


54 kommenttia:

  1. Kauniit,ihanat sukat olet kutonut.Näissä valkoisissa on metka kuvio.Miten tuo tehdään?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Nuo valkoiset sukat on tehty tuolla samalla syreeni mallilla, kuin sinisetkin sukat. Ohjeen löydät jakamastani linkistä.

      Poista
  2. Ihania sukkia olet kutonut - olisinpa minäkin yhtä kätevä käsistäni ... !

    Suvi K.

    http://valokuvallinenpaivakirjani.blogspot.fi

    VastaaPoista
  3. Hienot villasukat!
    Kivaa illan jatkoa!

    VastaaPoista
  4. Ny onki viälä aikaa harrastaa muutaki ku puutarhaa. Kivoja mallia. Kuvioota oon joskus teheny, mutta nua tuallaaset reikä yms. mallit o mulle liia hitahia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Syreeni malli oli kyllä melko haastava ja tarkkuutta vaativa kolmen erillisen kuvion johdosta.

      Poista
  5. Very pretty socks!
    Have a nice day!

    VastaaPoista
  6. Upeita sukkia!
    Kuvioneuleita osaan kyllä tehdä, mutta tuollaiset pitsimallit näyttävät kamalan monimutkaisilta. :)
    Kaunista helmikuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Pitsineuleet vaativat mielestäni vain hieman enemmän tarkkuutta neulojalta ohjeen seuraamisessa.

      Poista
  7. Mahdottoman kauniita sukkia. Hyvää Torstai päivää;-)

    VastaaPoista
  8. Kauniita sukkia olet tehnyt upeat kuviot. Hyvää helmikuun alkua.♥

    VastaaPoista
  9. Hienoja sukkia oletkin neulonut. Itse teen vaan ihan perussukkia.
    Mukavaa lopppuviikkoa.

    VastaaPoista
  10. Haastellisia ja oikein onnistuneita neuloksia!

    VastaaPoista
  11. Hyvä talviharrastus! Minä en kudo, mutta virkkaan kyllä. Nyt talvella teen kotiin torkkupeittoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laitahan kuvaa eetteriin, kun saat peitteen valmiiksi.

      Poista
  12. Ihania kuviollisia sukkia Hyvää loppuviikkoa :)

    VastaaPoista
  13. Hienot sukat! Kaunis malli Syreenisukissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suvikummun Marjan blogista näitä kivoja malleja löytää paljon ja mikä parasta, ohjeistettuna.

      Poista
  14. Kauniita sukkia. Hienoa kun olet onnistunut. Hyvää viikonlopun alkua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos.
      Hyvää lähestyvää viikonloppua myöskin sinulle.

      Poista
  15. Niin kauniita ! 🙂 Ylimmän kuvan väriyhdistelmä miellyttää silmääni.
    Rakastan turkoosia 💕Herttaiset sydämet.

    VastaaPoista
  16. Kauniita sukkia. Hyvin sopii turkoosi väri mustan kanssa. Syreeni on erityisen nätti mallineule. Täytyykin käydä "imuroimassa" se Marjan blogista. Marjalla on ihania malleja ja myös hyviä ohjeita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Marjalla on kyllä hienoja sukkamalleja ja selkeät ohjeet auttavat kutojaa.
      Syreeni malliin itsekin oitis ihastuin.

      Poista
  17. Oi nuo pitsisukat ovat houkuttelevia! Ne näyttävät ylellisiltä niin tummina kuin valkoisinakin! Nuo sopisivat vaikka kesäkäsityöksi! Aurinkoista helmikuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitsisukat sopivat, ihan kuten sanoit, kesäkäsitöiksi ja myös jalkaan kesäsukiksi.

      Poista
  18. Taitava olet kutomaan, pitsikuvio on kaunis!

    VastaaPoista
  19. Hieno kuvio ja aika vaativan näköinen. En varmaan jaksais ite neuloa. Jännä, että lanka vaikuttaa noin paljon kokoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lanka tosiaan vaikuttaa yllättävän paljon sukan kokoon, mutta mielestäni myös sukan kuvio.

      Poista
  20. Hienot sukat! Tuohon hommaan ei meikäläisestä ole. Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  21. Hyvältä näyttää =) Pitsisukat on minulla kokonaan valloittamatta. Tuo takaosan kuvio näyttää erityisen houkuttelevalta.

    VastaaPoista
  22. Upeita sukkia. Kyllä se käy, kun sen osaa. Liisa

    VastaaPoista