Translate

torstai 9. maaliskuuta 2017

Maltillista odotusta

Vielä jonkin aikaa täytyy odotella ennen kuin aloitan siemenkylvöni. Olen näet todennut, että liian aikaiset kylvöt ilman siihen tarvittavia asianmukaisia kasvivaloja tuottavat vain honteloita ja valonpuutteesta kärsiviä venähtäneitä taimenalkuja. Myöhemmin kylvetyt  taimet sitä paitsi saavat hyvin  nopeasti kasvussa kiinni aikaisemmin kylvetyt kumppaninsa ja taimista tulee myös alusta alkaen huomattavasti tanakampia luonnonvalon lisääntymisen myötä.


Kylvöä odottamassa on niin perennojen, kesäkukkien kuin myös hyötykasvienkin siemenpusseja. No onneksi suurimman osan hyötykasveista voi  kylvää keväällä suorakylvönä suoraan kasvimaamme kasvilavavoihin kunhan maa vain on sopivasti lämmennyt. Perennansiemenistä osan voi myös halutessaan ihan hyvin kylvää suorakylvönä ilman esikasvatusta. Onnistumisen kanssa tosin on silloin niin ja näin.


Köynnöksistä mielenkiintoinen kasvatettava on miinanköynnös 'White Feather'. Lisäksi kylvän aitoelämänlankaa, keijunmekkoa ja kelloköynnöstä, joista kaksi jälkimmäistä pääsevät multaan ensimmäisenä. Aion kokeilla myös keijunmekon talvetusta.



Kesäkukista on kylvölistalla kesämalvikki, kiinanasteri, kehäkukka, koristekaali, iso-olkikukka, tarhaorvokki ja kääpiösamettikukka ' Tangerine Gem'  sekä ulkomailta hankkimani risiini, jonka kylvämistä vielä hieman joudun miettimään kasvin myrkyllisyyden vuoksi. Ulkomailta  olen ostanut myös  Celosian eli kukonharjan siemenpussin, jonka kasvatusta kokeilen puolestaan kasvihuoneessa.


Tomaateista kasvatuslistalle valikoitui kirsikkatomaattit 'Gardeners Delight' ja Supersweet 100 F1, sekä kasvihuonetomaatti 'Sparta' F1. Näistä oli hyviä kokemuksia viime kesältä.
Avomaankurkuista kokeilen 'Profi F1'. Kyssäkaali on ollut myös kiitollinen kasvatettava ja nyt valitsin aikaisemminkin kasvattamani 'Delikatess weisserin'. Kokeilen myös kahta lajia parsakaalta, koska eri lajikkeiden maussa on eroja. Punajuuresta 'Moulin Rouge' soveltuu hyvin säilöntään ja nuoria lehtiä voi myös käyttää lehtimangoldin tavoin. Ajattelin kylvää myös lehtikaalta, keräsalaattia,
mukulaselleriä, kurpitsaa, silpoydinhernettä, sekä Ingot F1 porkkanaa sekä vihannespaprika 'Thor' F1



Perennoista kylvöön menee puolestaan isohelokki ' Sunset Boulevard', ristikki, punapäivänkakkara, ketoneilikkaja  ja pari pussillista jaloakilleija  Mckana Giantsia joitakin mainitakseni. Omia siemeniä on näet myös kerättynä jonkin verran.


Sukkia on tullut myös kudotuksi sekä pikkumiehelle kuin myös hänen isälleen. Pikkumiehen sukat jäivät nyt valitettavasti epähuomiossa kuvaamatta.


45 kommenttia:

  1. Minä aloitin kylvöt purjolla ja paprikoilla helmikuun loppupuolella. Pitäisikin alkaa tomaattien kylvöön pikapuoliin. Kyllä nuo kylvöhommat on sitten mukavaa puuhaa. Värikkäitä siemenpusseja ja monenlaisia sinulla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kylvöpuuhat ovat kivoja ja etenkin nyt kun on kasvihuone jossa niitä kasvatella.

      Poista
  2. Olen ehdottomasti samaa mieltä kanssasi, liian aikaisin ei kannata kylvöjä aloittaa. Meillä vasta paprikat ja lehtisellerit pääsivät multaan, kelloköynnös seuraavaksi, muut sitten ensi kuun alussa lasihuoneeseen vasta. Siellä saan valon myötä tanakammat taimetkin!

    Upea repertuaari sinulla onkin siemeniä, kaikkea ihanaa herkkua ja kukkijoita! Hyvin edellisen postauksen chili on talvehtinut, varjeltunut kirvoiltakin!

    Upeita villasukkia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omien kokemusten jälkeen olen joutunut toteamaan, etteivät liian aikaiset kylvöt kannata, kun en omista enää kasvivaloja joista luovuin jo vuosia sitten.
      Onnistuneita ja mukavia hetkiä sinulle taimikylvöjen parissa.

      Poista
  3. Mahtava määrä siemenpusseja! Minä laitoin jo tomaatit mutta mahdolliset honteloiksi venyvät varret upotan multaan, istutan tomaatit aina pariin kertaan ennen kasvihuoneeseen laittoa. Ei malta odotella :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minua jännittää miten onnistun tänä vuonna tomaattien kasvatuksen suhteen. Viime kesänä kasvatin näet ensimmäiset tomaattini kasvihuoneessa ja yllätyin positiivisesti sadon suhteen. Toivottavasti ei ollut pelkästään aloittelijan tuuria?

      Poista
  4. Maltti on valttia silloin, kun osaa hommansa! Sinulla on niin selkeät suunnitelmat, että varmasti onnistut! Kärsimättömyydestä joutuu maksamaan kovan hinnan, jos taimille käy köpelösti. Minulta löytyy kyllä noita honteloitakin, katsotaan, miten käy..:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi näitä siemenkylvöjä ei kannata ottaa liian vakavasti. Niin monet muutkin asiat valo-olosuhteiden lisäksi, kun vaikuttavat kylvösten onnistumiseen.
      Mukavia hetkiä taimikasvatusten parissa sinullekin. Nautitaan kasvatuksesta suuremmin stressaamatta.

      Poista
  5. Upea valikoima siemeniä, kaikkea kivaa on tulossa. Päivä päivältä on valoisampaa, pian on hyvä aika kylvää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä valon ja aurinkoisten päivien lisääntyminen on aina yhtä ihanaa samoin, kuin kasvun ihmeen seuraaminen.
      Mukavia kylvöhetkiä sinulle.

      Poista
  6. Paljon on menossa sinulla siemeniä multaan Ihania kukkia on odotettavissa Minäkin olen siirtänyt kylvämistä tuonnemaksi Odotetaa runsasta aurinkon paistamista, ja ilmojen lämpememistä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katsotaan kuinka tänä vuonna kylvöjen kanssa onnistun? Viime vuonna olimme kylvöjen kannalta juuri kriittiseen aikaan lomalla Italiassa ja kylvöt jäivät todella hyvin vähäisiksi.
      Mukavia kylvöhetkiä myös sinulle Irma.

      Poista
  7. Upea valikoima niitä on sitten kesällä kiva ihailla, minä en ole vielä mitään kylvänyt . Mukavaa viikonloppua:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kauan ei onneksi enää tarvitse kylvöjen aloittamista odotella.
      Mukavaa ja aurinkoista viikonloppua myös sinulle Ritva.

      Poista
  8. Kylvöaikakeskystelua olen seurannut parissa puutarharyhmässä, joissa asiantuntijat sanovat samaa, kuin sinäkin. Kaipa tällainen harrastelija on niin innokas, että on pakko tunkea heti joulun jälkeen sormensa multaan. Kokemus sitten opettaa kantapään kautta. Huomasin kylväneeni samettikukat aivan liian aikaisin, sillä viime sunnuntaina kylvetyt ovat jo itäneet. Hyvin olisivat ehtineet myöhemminkin.

    Sinulla on mahtava määrä siemeniä multaan menossa.
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kylväminen ja etenkin kasvun seuraaminen on niin koukuttavaa ja mielenkiintoista, että varsin hyvin ymmärtää halun aikaisiin kylvöihin.
      Uskon, että samettikukkasi pärjäävät jo vallan mainiosti tällä hetkellä olemassa olevalla valomäärällä.
      Mukavaa ja aurinkoista viikonloppua myös sinulle.

      Poista
  9. Onpa teillä kukkaloistoa ensi kesänäkin! :)
    Minä en ole vielä kylvänyt, juuri valon vähyyden takia.
    Tyylikkäät sukat. Aurinkoista viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan, että kylvöt onnistuvat toivotulla tavalla.
      Onneksi kauaa ei enää tarvitse odottaa. Mukavia tulevia kylvöhetkiä sinulle.
      Kiitos. Hyvää ja aurinkoista viikonloppua myöskin sinulle.

      Poista
  10. Onpa siinä pussi poikineen odottamassa kylvöjä! Ja saat nauttia uudesta kasvihuoneesta! Minä en ole ollenkaan innostunut näistä kylvöistä, huonojen kokemusteni vuoksi. Ainoastaan hankikylvöä tein ihan kokeilumielessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa kiva kuulla miten hankikylvösi onnistuvat? Itse en ole niitä koskaan kokeillut.
      Odotan kasvihuoneen kyllä helpottavan oleellisesti taimikasvatusta. Viime vuonna, keväälle osuneen lomamatkan takia, taimikasvatus jäi todella vähäiseksi eli vain pelkästään tomaatteihin.
      Mukavaa ja aurinkoista viikonloppua.

      Poista
  11. Ohoh, onpa sinulla siemenpusseja odottamassa. Mukavaa viikonloppua tv Liisa

    VastaaPoista
  12. Mukavaa viikonloppua myös sinulle Liisa.

    VastaaPoista
  13. Melkoinen satsi siemeniä! Minä koulin tänään kelloköynnöksen. Kylvin sen ajoissa, jotta varmasti ehtisi kukkia. Aurinkoista viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minullakin on pussi kelloköynnöksen siemeniä odottamassa kylvöä. Viime vuonna en saanut nauttia kukinnasta, mutta tänä kesänä toivottavasti tulee olemaan toisin.

      Poista
  14. Voi mahoton miten paljon siulla on kylvettävää.Mihin sie saat kaikki sopimaan?Komia on sukat.Mukavaa viikonloppua =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katsotaan?
      Kiitos.
      Mukavaa ja aurinkoista viikonloppua myös sinulle.

      Poista
  15. Olen samaa mieltä - yritän jarruttaa kylvöintoa! Pieni erä tomaatteja on taimella ja mustasilmäsusannat. Kylmäkäsittelyssä lumen alla odottavat verbenat. Kuun lopussa voi jatkaa...

    VastaaPoista
  16. Onneksi meidän kummankaan ei tarvitse enää kauan odotella kylvöjen kanssa. Toivottavasti hankikylvösi onnistuvat hyvin.

    VastaaPoista
  17. Ihanat villasukat tuossa viimeisessä kuvassa <3

    VastaaPoista
  18. Todella monipuolinen valikoima siemeniä sinulla valittuna. Minäkin laitan tomaateista Gardeners Delightia, ja Supersweetiä. Tuo akileija Mckana onnminulla kuudetta viikkoa kylmäkäsittelyssä, vaan olisi jo pitänyt ottaa kasvatukseen mutta jotenkin vaan tuntuu liian aikaiselta, en tiedä. Se on varmasti todella ihana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Etenkin kirsikkatomaatit olivat viime kesänä todella positiivinen yllätys makunsa puolesta, joten mitä sitä hyväksi havaitsemaansa vaihtamaan.
      Mckana Giants lajike vaatii pari viikkoa kylmäkäsittelyä ja se on vielä minulla tekemättä, mutta uskon että hyvin vielä ehdin.
      Mukavaa sunnuntai-iltaa.

      Poista
  19. Voi mitä ihanuuksia sinulla onkaan! Kylvöpuuhat ovat kyllä tosi mukavia, tuovat helpotusta kesän kaipuuseen. Hauskaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kasvun seuraaminen on kyllä aina yhtä mielenkiintoista ja kivaa.
      Mukavaa sunnuntai-iltaa myöskin sinulle.

      Poista
  20. Samoilla ajatuksilla olen minäkin kylvöjen kanssa ja yrittänyt vielä viivytellä. Sinulla on hieno kattaus siemeniä! Mukavaa uutta viikkoa =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi enää kauan ei tarvitse malttaa ja pääsee kylvöpuuhiin.
      Mukavaa viikkoa myös sinulle.

      Poista
  21. Mielenkiintoisia siemeniä sinulla odottaa kylvöjä. Ei kai tuo risiini ole muuten myrkyllinen kuin siemenet syötynä, joten en murehtisi vaan kylväisin komean kasvin siemenet. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lastenlasten takia hieman pistää miettimään koko risiinin kylväminen.

      Poista
  22. Maltti on valttia :). Huikea määrä kylvettäviä!

    VastaaPoista
  23. On sulla siellä kylvettävää, vau!
    Hienot sukatkin olet ehtinyt kutomaan ja varmaankin paljon muuta!
    Hyvää kevään odotusta sinne!

    VastaaPoista
  24. You have a lot of seeds! Lovely Ipomoea, nice shape. I see you have got different species of tomato seed. I prefer Lord nelson seed, they germinate well.
    You are talented, nice socks!

    VastaaPoista
  25. You have a lot of seeds! Lovely Ipomoea, nice shape. I see you have got different species of tomato seed. I prefer Lord nelson seed, they germinate well.
    You are talented, nice socks!

    VastaaPoista
  26. Vaikuttava siemenkokoelma! Odottaminen onkin järkevää. Yöpakkasetkin taitavat jatkua vielä pitkään. Hienot kansanperinnehenkiset sukat!

    VastaaPoista