Translate

lauantai 18. maaliskuuta 2017

Tuijien kevätleikkaus.

Minulla on hyvä muistisääntö, joka on varmasti myös teistä monelle tuttu juttu.  Pyrin nimittäin leikkaamaan pihamme havuja kahden  ÄMMÄN välissä eli marras- ja maaliskuun välissä. Tämän ohjeen on muistaakseni antanut aikoinaan Turun kasvitieteellisen puutarhan ylipuutarhurina pitkään toiminut ja nykyisin eläkkeellä oleva Arno Kasvi. Muistisääntö on mielestäni vallan mainio  monen havukasvin leikkausajankohdan osalta. Meillä se tarkoittaa tuijien, kuusien ja marjakuusien saksimista kyseisenä  aikana. Vuorimäntyjen vuosikasvaimet typistän taas joka vuosi pari viikkoa ennen juhannusta.




Kuten kuvista näkyy kartiotuija Brabantin vuosikasvut ovat venähtäneet pitkiksi. Brabant kestää tosi hyvin leikkausta, kuten muutkin tuijat. Leposilmut mahdollistavat jopa ylivuotisenkin kasvun leikkaamisen toisin, kuin kuusien kohdalla.




Tässä  havut leikkauksen jälkeen. Vielä en ole täysin tyytyväinen lopputulokseen, vaan lisää leikkausta on odotettavissa.




 Yllä tavallisista metsäkuusista muotoilemani ryhmä, joka ei vaatinut nyt  lainkaan saksimista.


Rungolliset pallotuijat sen sijaan  saivat  tarvittavan leikkauksen pyöreän muodon säilyttämiseksi.


Kartiomarjakuusi Taxus cuspidata media Hicksii ei vaadi myöskään paljon leikkausta tänä keväänä. Sen kasvu on ollut kaikkineen melko maltillista ja hidasta.


Etupihaltamme kaadettiin viime viikonloppuna myös iso koivu, joka roskasi ihan mahdottomasti ja sai luvan lähteä. Enää ei pihallamme ole sentään näin talviset näkymät kuin kuvissa.

63 kommenttia:

  1. Kuvista päätellen sääkin oli juuri paras ulkona touhuiluun ja havujen leikkaamiseen. Minulla on jemmassa yksi omasta pihasta löytynyt kuusen taimi, sen väri on selkeästi sinisempi kuin muiden siementaimien. Nyt ajattelin istuttaa taimen ja alkaa leikkaamaan sitä muotoon. Taitaa olla vuosikymmenien urakka :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Havujen muotoilu on ihan mielenkiintoista ja leikkaamalla havuista saa tosi tuuheita ja kauniita.

      Poista
  2. On siellä teillä ihanaa, kun voi tuijia ja marjakuusia ihan huoletta kasvattaa maassa! :) (Meillä on tuijia ruukuissa, mutta ne ovat hieman työläitä.)
    Hyvinvoivia ja kauniisti leikattuja havuja sinulla pihassasi.

    VastaaPoista
  3. Kauniit, upeat havut! Ehkäpä vielä meilläkin... Aurinkoista viikonloppua!

    VastaaPoista
  4. Hyvä muistutus, kiitoksia siitä! Ylleensä kun hanget alkavat vajuta, koitan muistaa saksimiset. Noita leikeltäviä havuja on tosi vähän, joten homma hoituu parin tuijan siistimisellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä leikattavia tuijia on melko paljon. Muita leikattavia on sitten onneksi vähemmän.

      Poista
  5. Kauniita havupuita ja nuo tuijat ovat niin viehkeän somia. Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Havut ovat minunkin mielestäni niin kauniita ympäri vuoden.
      Kiitos samoin.

      Poista
  6. Upeita havupuita ja tuijia leikuuta riittää- Aurinkoista viikonloppua:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leikattavaa kyllä riittää, mutta hyvillä työkaluilla se hoituu melko nopeasti.
      Sitä samaa sinulle.

      Poista
  7. Ihanan paljon havupuita teillä on. Ovat niin kauniita. Tuo pallotuija on upea. Hyvää työtä olet tehnyt! Aurinkoista viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
  8. Minä tykkään myös havupuista Sinun havupuut ovat tosi tuuheita ja kauniita. Minäkin leikkeli niitä ja suojasi aurigolta mikäli nyt auriko paistaa
    Hyvää lauantaita :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Havut ovat kyllä pihan vihreä runko.
      Mukavaa lauantai-iltaa myös sinulle.

      Poista
  9. Hienot tuuheat metsäkuuset ja veikeä pallotuija :) Mukavaa viikonlopun jatkoa!

    VastaaPoista
  10. Sullonki tihiät ja hyvännäkööset Brapantit. Iliman saksimisia niistä pakkaa tullakki harvoja, isoja rötisköjä. Ei olisi kuusta yhtäkkiää tunnistanu tavalliseksi mettäkuuseksi. Hyvi on saksimine onnistunu.
    Leikkasin vuasi sitte nii reippahalla kärellä, että tairan ny vaa tyytyä runkotuijien fiilaamisehen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Brabanteista tulee kyllä ilman leikkausta huomattavasti harvempia ja kasvavat lisäksi pitkiksi hujopeiksi ja siitä en itse tykkää, joten olen ihan alusta saakka niitä muotoillut ja leikannut mieleisikseni.
      Minulla on tuossa metsäkuusiryhmässä useampia kuusenalkuja istutettuna ihan vierekkäin. Ajan saatossa ne ovat sitten kasvaneet pikku hiljaa yhteen ja leikkaamalla olen yrittänyt saada niihin vähän muotoa.

      Poista
  11. Sinulla on hieno kokoelma erilaisia havuja.
    Arno Kasvilla on monia erinomaisia neuvoja, joita itsekin pyrin noudattamaan. Leikkauskurssilla kerrottiin, että tuijaa voi leikata myöhemminkin, jopa kesällä, kunhan pysyy oksan vihreässä osuudessa.
    Meidän Hicksii -kuusemme on jo todella korkea. Olen miettinyt, että sitä olisi pitänyt leikata nuorempana enemmän muotoillen, minkä se olisi hyvin kestänyt. Lontoossa ja Berliinissä näin paljon muotoiltuja marjakuusia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos.
      Brabantit voi tosiaan leikata muulloinkin, kuin vain keväällä ja itse joudun leikkaamaan niitä vähän pitkin vuotta. Minulla kartiomarjakuuset ovat kasvaneet todella hitaasti ja kuivattaneet keväisin myös oksankärkiään, johtuen niiden liian aurinkoisesta kasvupaikasta. Marjakuuset ovat kyllä tosi upeita muotoon leikattuina ja minäkin niitä aina ihastelen ulkomailla puutarhoissa vieraillessani.

      Poista
  12. Kauniita havuja! Meillä on kaikki leikattavat havut vielä visusti lumen alla, joten saa nähdä, milloin niitä pääsee saksimaan. Aurinkoista viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Täällä meilläkin lunta on vielä pihalla melko runsaasti, mutta onneksi perjantainen vesisade antoi lumelle hieman kyytiä.
      Mukavaa ja aurinkoista viikonloppua myös sinulle Tiiu.

      Poista
  13. Kauniiksi olet havupuitasi leikannut.
    Leikkaamalla niihin saa kivaa ryhtiä ja tuuheutta lisää.
    Tuo pallotuija on kaunis!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Muotoilu ja leikkaus antaa kyllä havuille ryhtiä.

      Poista
  14. Kauniita havuja. Minä olen tuonkin homman missannut ja puut ovat kyllä sen näköisiäkin... Voisi niitä yrittää vähän fiksailla. Meillä satoi vielä aamulla lisää lunta, mutta saisi jo sulaa pois. Onneksi aurinko paistaa melkein joka päivä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinhän sitä sanotaan, että uusi lumi on vanhan surma, joten toivottavasti se pätee siellä teilläkin. Meillä on nyt ollut muutaman päivän melko pilvistä ja aurinko ei ole suvainnut näyttäytyä lainkaan.

      Poista
  15. Ai, olet tavallisesta kuusesta leikkaamalla kasvattanut nuo! Hyvä tietää tämä idea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa valita muutama suunnilleen saman kokoinen kuusenalku ja istuttaa ne ihan vierekkäin. Ei kuitenkaan niin lähekkäin, että oksat hankaavat toisiaan. Olen leikannut sekä latvojen, että sivujen uutta vuosikasvua vuosittain.

      Poista
  16. Teillä onkin paljon havukasveja. Upeita ovat ja saivat ryhtiä leikkauksesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Havuja tosiaan kasvaa pihallamme melko paljon koska ne ovat yksi suuri intohimoni. Leikkaus on lähes välttämätön jos haluaa pitää havun koon ja muodon sopivana.

      Poista
  17. Havuista tulee tyylikkäitä leikkaamalla. Minä alan vasta nyt syttymään havuille...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla. Havut ovat mielestäni pihan runko ja onneksi havukasvivalikoima ja saatavuus on lisääntynyt viime vuosina runsaasti. Enää ei tarvitse tyytyä pelkkiin vuorimäntyihin.

      Poista
  18. Kauniisti olet leikannut havupuut!
    Mukavaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos.
      Oikein mukavaa ja toivottavasti myös auringonpaisteista sunnuntaita myös sinulle.

      Poista
  19. Kauniit nuo tavallisista kuusista muotoilemasi puut! Havut tuovat ihanaa vihreyttä jokaisena vuodenaikana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Olen kanssasi täysin samaa mieltä. Havut ovat vuodenajasta riippumatta aina kauniita ja etenkin pihamme pienet siivekkäät saavat niistä tarvitsemaansa suojaa.

      Poista
  20. Havujen leikkaaminen on tuttua puuhaa, meillä on kuusiaitaa yhdellä sivulla taloa, ja mökkipihan sekä kotipihankin laitamilla olevia pikkukuusia olen muotoillut monena vuonna. Saa hillittyä kasvua ja muotoiltua kasveja kauniimmiksi. Tuijan latvuksia leikon maljakkoon leikkovihreäksi kukille. Sinulla onkin paljon kauniin muotoisia havukasveja!

    VastaaPoista
  21. Sinulla onkin sitten havujen leikkaus taatusti hyppysissä, sillä parhaiten oppii mielestäni, ohjeiden ohella, kokemuksen kautta.

    VastaaPoista
  22. Tosi näppärä muistisääntö! Upean vihreitä nuo sinun tuijasi!

    VastaaPoista
  23. Kauniita havuja ja hyvä muistisääntö. Juuri tänään mietin kuusiaidan leikkausaikaa, muistaisinkohan minäkin tästä oikean ajankohdan? Ihana tuo kuusiryhmä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos.
      Muistisääntö on sellainen, että se jää mielestäni tosi hyvin mieleen.
      Mukavaa viikon alkua sinulle.

      Poista
  24. Hyvä muistisääntö. Meillähän on tuota brabanttia muutama kymmenen aidanteena. Vielä emme niitä leikkaa, koska ovat sen verran pieniä. Onneksi näyttää, että ne ovat talvehtineet. Tosin ovat vielä huputettuna. Sinun tuijasi näyttää niin hyvinvoiviltä. Meillä toissatalven jäljiltä muutama vanhempi tuija kärsi niin pahoin ja leikkasin tosi isolla kädellä niitä, mutta eivät ne näköjään kuolleet. Mukavaa alkanutta viikkoa tv Liisa

    VastaaPoista
  25. Tuijat sietävät onneksi tosi hyvin leikkausta, joten ei haittaa vaikka välillä saavatkin vioituksia talven jäljiltä.
    Mukavaa viikkoa myös sinulle Liisa.

    VastaaPoista
  26. Tuo havujen leikkaaminen on minulle aika uusi juttu, meillä kasvaa pihapiirissä vain vanhoja kuusia, mutta nuo metsäkuusten leikkaaminen noin kauniiksi kyllä on alkanut kiinnostaa tosi paljon. Ihania havuja pihallasi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä metsäkuusistakin saa muotoiltua ihan kivoja, tosin malttia ja aikaa se kyllä vie.
      Kiitos.

      Poista
  27. Havukasvit ovat varsinainen talvisen maiseman pelastus, aika ankeaa olisi ison osan vuotta, jos olisi pelkkiä lehtipuita ja -pensaita! Hauskoja nuo muotoillut metsäkuuset,tosi hienoja!
    Meidän piha on metsän keskellä, joten isoja havuja riittää ympäristössä.Pihalle olenkin hankkinut kääpiöversioita erilaisista havuista, niitä ei tarvitse juurikaan leikata ja ne pysyvät kohtuullisen kokoisina :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen kanssasi täysin samaa mieltä. Havut ovat pihan pelastus ja kauniita kaikkina vuodenaikoina. Ihanaa, kun nykyään havuvalikoimat ovat jo runsaita ja valinnanvaraa löytyy vähän joka makuun.

      Poista
  28. kiitos muistuksesta! Meillä pitäisi leikata edellisten asukkaiden istuttamaa tuijaa

    VastaaPoista
  29. Kauniit havupuut ja älyttömän hyvä muistisääntö tuo "kaksi ämmää" 🌲

    Meillä on pienellä tontillamme iso koivu, Joskus tulee mieleen että mitä jos poistaisi, mutta toisaalta se on suojaa liialta auringolta ja syksyllä pihan peittää ihana keltainen lehtimatto 🙂

    VastaaPoista
  30. Hei.
    Yhdessä postauksessa, jossa teit kasvarin eteen kivetyksen, oli maininta hiekkabetonoinnista. Kuinka karkeaa hiekkaa ja mitä betonnia käytit siihen,jos muistat?

    VastaaPoista
  31. En loppujen lopuksi tehnyt tuota hiekkabetonointia lainkaan, vaan sidoin kiveyksen reunoille tulevien lankkujen avulla.
    Maakosteaa betonia myydään useissa rautakaupoissa ja massa on veden lisäyksen jälkeen käyttövalmista.

    VastaaPoista
  32. Kauniisti leikatut tuijat. Näkisit minun...en voi rehvastella niillä, mutta pidän kauheasti siitä tuijien leikkaushommasta. Täälläpäin on yhdellä pihalla aivan upea tuija-aita, jota tarkkailen. He kyllä taitavat leikata sen ihan jollain koneella. Marjakuuset ovat omia suosikkejani, harmi vain, että ovat aika tyyriitä. Nytkö iso koivu lähti, saitte varmaan hyvät takkapuut :) Aiotko istuttaa jotain tuohon kohtaan vai jääkö maisematauluksi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Nykyään leikkaan itsekin koneella tuijat ja se nopeuttaa ja helpottaa leikkausta huomattavasti.
      Viimeinen iso koivu tosiaan lähti ja tilalle istutan ehkä jonkin kukkivan pikkupuun.

      Poista
  33. Kiitoksia muistutuksesta. Täytyykin kotia mennessä napata sakset käteen ja leikata pihapiirissä olevat kasvit vielä kun maaliskuuta riittää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla leikkaus jäi vielä kesken, mutta hyvin vielä ehtii.

      Poista
  34. Thanks for remind me to prune my tujas as well. They needed to be pruned last year but I had no time. I should do as you did!

    VastaaPoista
  35. I have also some work to do, but we have still some snow on the ground so time is perfect to finalize with tujas. Thank's for your comment.

    VastaaPoista