Translate

maanantai 10. heinäkuuta 2017

Uusitulla allas-alueella alkaa olla jo melko valmista.

Betonikivimuurit ovat olleet valmiina jo jonkin aikaa ja  vesiaihe asennettiin paikoilleen runsas viikko sitten.  Enää betonikivet,  jotka asennetaan kiertämään vesiaihe, on hankkimatta.  Kuten varmaan monet lukijani muistavatkin niin poistimme vanhan puutarha-altaan, sekä hoidollisista, että myös turvallisuussyistä. Nyt voi huoletta antaa lastenlasten kirmata pihalla pelkäämättä heidän uimataidottomina hukkuvan altaaseen. Vesi kun vetää lapsia magneetin tavoin puoleensa.


Graniittinen paasi oli aika raskas asentaa paikoilleen. Kiven alla on maahan upotettu muovinen allas. Altaan kannen päälle laitoimme koristekiviä.


 Kuunliljat kehystävät edelleen aluetta. Niitä emme halunneet siirtää projektin tieltä.


Taustalla oleva muuri tekee loivan kaaren ja vesiaihetta kiertää puoliympyrä.


Taustalla kasvaa pylvästuijia, nauhuksia, siperian- ja keltakurjenmiekkoja, päivänliljoja, rantakukka.....


kultatyräkki, ruusu, kanadanpiisku, pesäkuusi, kullero ja matalakasvuisia katajia. Oikealla on käkkkyräinen tammi ja pallon muotoon leikatut tuijat.


Kuva alueen takaosasta.





Ulkona on nyt mahtava sää. Nautitaan siitä.

59 kommenttia:

  1. Upea alue - harmoninen ja vehreä. Hieno tuo uusi kivinen vesiaihe. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Isolla pihalla on pakko suosia isoja ja samaa kasvia olevia istutusalueita, jotta rauhallinen näkymä säilyisi.

      Poista
  2. Onpa todella kaunis vesiaihe. Oliko tällainen kalliskin investointi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Ei mielestäni ollenkaan kallis investointi. Kivi maksoi reilut kaksisataa euroa.

      Poista
  3. Saiko tuollaisen kivipaaden valmiina vai onko varta vasten teetetty jossakin? Todella kaunis alue ympäristöineen. Tuohon ei pääse hukkumaan ja hoitokin on helpompaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiven ostimme valmiina. Se on 60 cm korkea ja sisälsi myös led-valot.
      Itselle juuri tuo turvallisuus oli kaikkein painavin pointti. Nyt ei tarvitse enää vahtia lapsia silmä kovana. Hoitokin helpottuu huomattavasti.

      Poista
  4. Vesi vetää todellakin lapsia - ja aikuisiakin - puoleensa.
    Silmiä hivelevän kaunis allas ja ympäristö !

    VastaaPoista
  5. Todella tyylikäs ja kaunis kokonaisuus!!
    Herttaista heinäkuun jatkoa sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Susanna.
      Hyvää heinäkuun jatkoa myös sinulle.

      Poista
  6. Your new water feature is so elegant, sure children and adults love this area.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thanks Nadezda. And that area is also absolutely safe for my grandchildren. The pond I had before, wasn´t.

      Poista
  7. Mieli lepää ja rentoutuu noissa maisemissa.

    VastaaPoista
  8. Tulipas siitä kaunis alue. Todella tyylikäs ja niin rauhallinen. Siellä varmasti viihtyy.

    VastaaPoista
  9. Hieno, puistomainen tunnelma tuolla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paljon ei alueella vielä ole kukintaa kylmän alkukesän johdosta. Nyt kurjenpolvet onneksi aloittavat ja sitten on vuorossa rantakukka ja punatähkä.

      Poista
  10. Onpa tyylikäs uusi vesiaihe, eikä todellakaan tarvitse pelätä lasten hukkuvan :) Onnistunut muutos ja upeat isot kuunliljat

    VastaaPoista
  11. Nyt voi olla sen asian johdosta onneksi huoleta. Kuunliljat ovatkin nyt, jos mahdollista, entistäkin uhkeampia runsaiden sateiden vaikutuksesta.

    VastaaPoista
  12. Taatusti nautitaan! Kaunis vesiaihe ja huikean upeat kuunliljat!

    VastaaPoista
  13. Hyvä tuommonen vesiaihe lapsiin kannalta. Kaikki kasvaa nyt rehevästi ja siun kuunliljat on kommeita! Oottako leikannu tammii van miten se on tuommonen pensas?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tammea ei ole leikattu. Se on ollut tuollainen hauska vänkyrä, vähän kuin bonsai-puu muodoltaan ja kallellaan valoon päin.

      Poista
  14. Tosi tyylikäs kokonaisuus! Meilläkin haaveilemani lampi on saanut odottaa lasten kasvamista. Meillä on pikkuinen lintujen pesulätäkkö kallionpainaumassa ja siellä lapset leikkivät koko ajan. Vesi vetää puoleensa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Reetta. Vesi vetää puoleensa ja meilläkin lapsenlapset ovat heti siellä missä vain on vähänkin vettä.

      Poista
  15. Onpa upea vesiaihe, muurit ja ympäristö! Kerrassaan hieno!

    VastaaPoista
  16. Tyylikäshän siitä tuli, kuten sinulta odottaa sopiikin! Pyöriikö kivenpompula tuossa keskellä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Vilma. Pompula ei pyöri, mutta ylhäällä on led- valot. Näyttävät varmaan aika kivalta hämärässä.

      Poista
  17. Onpa kaunista ja tyylikästä, hieno muutos eikä tarvitse olla sydän syrjällään lapsosten kanssa. Tammi on niin syötävän suloinen! Tuossa on varmaan ihana istuskella ja kuunnella solinaa. Ihana !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Minäkin tykkään kovasti tuosta tammesta. Valitettavasti se on todella pahasti kallellaan valoon päin ja kohta se varmaan pitää yrittää kuormaliinoilla oikaista.

      Poista
  18. Hei, tulin vastavisiitille. Onpa teillä upea puutarha! Ja olette tehneet tosi tyylikkään vesiaiheen muureineen. Nuo kuunliljat ovat niin kauniita. Taidat olla todellinen puutarhataituri!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olipa kiva kun tulit vastavierailulle. Sydämellisesti tervetuloa toistekin.

      Kiitos.

      Poista
  19. Kaunis on! Kohta luvassa runsaita sateita jälleen kerran taas. Ei ole tarvinnut kastelukannua tänä kesänä. Hyvää viikkoa!

    VastaaPoista
  20. Täällä meillä oli monta ihanan lämmintä päivää, mutta nyt alkoi satamaan. Säätietojen mukaan sadetta riittääkin taas useammalle päivälle. Voi tätä kesää.

    VastaaPoista
  21. Aivan mahtava ja ympäröivä kasvillisuus niin rehevää! Kyllä sinulla on taito hyppysissä.

    VastaaPoista
  22. On kyllä upea vesielementti ja kaikki siinä ympärillä tuovat rauhallisen, siistin ja rehevän vaikutelman. ja ihana, kun takana avutuu avara peltomaisema! Muuri on piste iin päälle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos.
      Peltoaukeama on minun mereni, joka asuinkunnaltamme puuttuu.

      Poista
  23. Vastaukset
    1. Vielä se on kesken. Katsotaan mikä tulee olemaan lopputulos.

      Poista
  24. Hieno alue. Tuollainen vesiaihe on varmasti myös helmpompi pitää puhtaana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos.
      Uskon, että tulee olemaan todella helppohoitoinen vesiaihe.

      Poista
  25. Hyvin oivallettu vesiaiheen uusimine. Vaikka vesiaihe on palio piänempi, verrattuna entisehe, muurit antaa sille lisää voimaa ja massaa, ettei se näytä liian piäneltä nuan rehevän kasvuston keskellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ensin suunnitelmissa oli pyöreä muurikiviympyrä, jonka keskelle vesiaihe tulisi. Se ei kuitenkaan tuntunut lopulta hyvältä ratkaisulta kasvienkaan osalta, joten päädyimme tähän ratkaisuun.

      Poista
  26. Voi miten kaunista vihreäkin voi olla! Ihanan rehevät kuunliljat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuunliljat ovat nyt halkaisijaltaan todella suuria. Jaamme niitä lähes joka vuosi. Puolituksen jälkeen ne kuitenkin kasvavat todella nopeasti entisiin mittoihin.

      Poista
  27. Ihana uusi vesiaihe! Ja on lapsiystävällinenkin.
    Kaunista!
    Hyväää torstaita!

    VastaaPoista
  28. Tyylikästä ja ihanan vihreää!
    Kyllä, täällä satoi vihdoin ja satoikin kunnolla. :)
    Satoiko teillä?
    Aurinkoisia ja kukkaisia päiviä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä täällä meilläkin satoi eilen, mutta onneksi ei ihan kaatamalla.
      Kiitos samoin.

      Poista
  29. Voi milloinkahan meidän piha olisi noin rehevä ja kaunis, toivottavasti ehdin sen nähdä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teidän piha on jo nyt tosi kiva ja viihtyisä, kun ottaa huomioon, että se on vasta perustettu. Kasvit vaativat aina aikaa kunnolla juurtuakseen ja sopeutuakseen kasvupaikalleen, mutta sen jälkeen ne kasvavatkin vauhdilla ja paisuttavat kiitettävästi kokoaan.

      Poista
  30. Ooh, nyt sait minut haukkomaan henkeäni kuvillasi! Ihan huikea alue, mahtavan ammattimaisen näköinen!

    Sini K.
    kasvihormoni.fi

    VastaaPoista