Translate

torstai 28. joulukuuta 2017

Joulukooste

Joulu tuntui menevän taas kerran ihan liian nopeasti ohi. Saimme onneksemme viettää joulua lasten ja lastenlasten kanssa. Ainoastaan vanhin poikamme perheineen ei päässyt aattoon osuneiden töiden takia osallistumaan kanssamme joulun viettoon. Tässä tunnelmia ja kooste joulustamme.


Jouluasetelma jonka teen joka jouluksi vanhaan soikean malliseen kupariastiaan.


Oikealla mieheltäni muutama vuosi sitten saadut kristallituikkuastiat.


Maalatut kävyt kerätty pihan siperianlehtikuusesta. Unikon siemenkodista saa myös erittäin kauniita spreijaamalla. 


PartyLiten lasinen kynttilänjalka Aurora. Kunpa löytäisin tälle parin?




Näkymä ruokailu / takkahuoneeseen.


Ikkunatähdet luovat tunnelmaansa.


Pidän kovasti tästä lämpimänpunaisesta joululiinasta.




Saaren joulumaasta hankitut joulutähdet olivat taas upeita.


Nämäkin ovat jo monet joulut nähneet.




Kuten kuvistakin saattaa havaita joulun väreinä meillä on lämmin punainen höystettynä hopealla ja ripauksella kultaa.










Madeiralta ostetut pallot.




Isältä aikoinaan saadut kynttilät, joita en henno tietenkään polttaa.






 Olkikoristeet sopivat jouluun ja joulun asetelmiin.


Vanha ihana paperinen tonttutaulu.




Uuvahtanut tonttu. Tämän kranssin olen tehnyt jo vuosia sitten.




Senkkikin sai jouluisen köynnöksensä.....


Ja joulupukki kiipesi kaapiston päälle tarkkailemaan talon tapahtumia.























Kuusi sai aatoksi hopeanauhaa oksilleen.






Joulupöytään tekemäni asetelma




Villeroy & Bochin lautaset ovat eleettömän kauniita kattauksessa. Prahasta löysin niihin täydellisesti sopivat posliiniset lautasliinarenkaat.




Mummin ja papan ihana pieni ruokavieras ja uusi perheenjäsen.


Voi ihme.....mitä se mummi nyt oikein tekee?


Olohuoneen pöydälle tein valkokukkaisen asetelman. Asetelman kupariastia on myöskin jo monet joulut nähnyt ja vanha.
















Kirjanlehdistä taiteltua.




Vanerinen porrastonttu



55 kommenttia:

  1. Upeat koristelut ja kukat! Kuvat huokuvat niin ihanasti joulutunnelmaa. <3 Kyllä punainen on minusta se oikea joulun väri. Toki muillakin väreillä saa luotua joulutunnelmaa, mutta minun sydäntäni sykähdyttää jouluna eniten punainen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos.Punainen väri tuo lämpöä etenkin pimeään aikaan.

      Poista
  2. Kauniit asetelmat! Miekin tykkeen jotta punanen on joulun väri, muilla väreillä täydennettynä.

    VastaaPoista
  3. Kauniita yksityiskohtia ja niin jouluisen kaunista :)

    VastaaPoista
  4. Meillä on kalusteissa aina punaista, joten jouluna yritän laittaa lisäksi vähän valkoista ja pellavan väriä. Meillä on tänä jouluna enimmäkseen punaisia joulukukkia, vaikka aina ennen olen hankkinut mieluummin valkoisia. Sinulla on ihania kukka-asetelmia! Mä en tänä jouluna jaksanut kovinkaan paljoa laittaa joulukoristeita, ainoastaan kynttelikköjä ja muita valoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Punainen on etenkin jouluna lämpöä kotiin tuova väri niin kukissa, kuin tekstiileissäkin. Meillä mieheni ehdoton joulukukka on joulutähti ja niitä sitten meille ostetaankin useita sekä punaisena, että valkoisena. Nyt kun meillä on jo viisi lastenlasta on tonttuja ja koristeita kiva laittaa ihan heitä varten.

      Poista
  5. Kauniit nuo posliiniset servettirenkaat!
    Ihanaa joulun tunnelmaa siellä ja mummin pieni kullannuppu mukana!

    Tunnelmallisia päiviä vuoden loppuun teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Susanna.
      Mukavia loppuvuoden päiviä myös sinulle.

      Poista
  6. Olipa teilla ihanan tunnelmallinen joulu ja niin suloinen pikkuinen mussukka! Punainen kuuluu meilläkin joulun sävyihin aina! Upeita kukka-asetelmia ja ihanat amaryllikset!

    VastaaPoista
  7. Torellinen joulukoti! Näkyy, että panostat joulun tunnelmahan täysillä :) Ja punaane on eherottomasti joulun färi mullekki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Tunnustan kyllä olevani todella jouluihminen ja nautin suuresti myös jouluun valmistautumisesta.

      Poista
  8. On tuossa ollut sommittelua ja esille asettelua! Kukat olivat tosi kauniit ja tekemäsi asetelmat tyylikkäitä. Pian saatkin keräillä joulukoristeet pois ja alkaa kevätpuuhille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kevättä kohti mennään ja ihanaa, kun päivä pitenee hitaasti mutta varmasti.

      Poista
  9. Penkillä istuva tonttu - koriste on eri symppis ! Jos näen jossain, ostan takuulla.

    Oi, olisipa meilläkin erillinen ruokailuhuone ! Upea.

    Tunnelmallista, kaunista ja iloista. On siinä ihastelemista ja ihmettelemistä -
    kuten näkyy vauvan ilmeestäkin ❤️

    Hyvää vuodenvaihdetta 🌹

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvää vuodenvaihdetta ja uutta vuotta myös sinulle.

      Poista
  10. Niin kaunista ja tunnelmallisia kuvia:)

    VastaaPoista
  11. Onpa teillä kaunista. Olet luonut todellista joulutunnelmaa. Kaikki on varmsti mietitty tarkkaan, niin upeita yksityiskohtia löytyy kaikkialta. Mutta parasta varmasti on tuo pikkuinen vieras. - Mukavia loppuvuoden päiviä sinulle!

    VastaaPoista
  12. Tunnelmallista♥ Nostalginen tonttutaulu! Saakohan enää mistään hankittua tuollaisia paperitauluja? Yhden onnistuin hankkimaan kirpparilta. Lapsuudenkodissani tuollaiset paperitaulut vaihteli juhlien mukaan; oli joulu- ja pääsiäistauluja sekä kesätauluja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kävin hiljan netistä tutkailemassa löytäisinkö näitä ihania paperisia joulutauluja. Joitain kyllä löytyi, mutta ei valitettavasti sellaisia mitä etsin. Etenkin Lars Carlsonin, Martta Wendelinin ja Rudolf Koivun kuvitukset ovat todella ihania ja niin valtaisan nostalgisia. Lapsuudenkodissani vastaavia oli jouluisin esillä ja pidin niistä todella paljon.

      Poista
  13. Onpa teillä kaunis joulukoti! Punainen on jouluväri, josta minäkin pidän kovasti.
    Täytyypä ensi kesänä muistaa säästää unikon siemenkodat spreijaamista varten. Nyt heitin ne kompostiin ihan syksyn viimemetreillä, kun en keksinyt niille käyttöä. Kiitos vinkistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Punainen on kyllä eittämättä joulun väri. Toki ymmärrän niitäkin, joille se ei sitä ole. Minulle väri kuitenkin edustaa lämpöä ja pitkälti myös perinnettä.
      Unikon siemenkodat ovat kyllä mielestäni tosi kauniita asetelmissa, joko sillään tai spreijattuna. Niitä onkin aina kuivattuna ja varalla käyttöä varten.

      Poista
  14. Joulunpunaista pitää jouluna olla, ja paljon kukkia! Kauniita asetelmia olet tehnyt ja tonttujoukko näyttää teilläkin vallanneen talon:) Joulu on yhdessäolonaikaa, kiva, että sait lapset ja lapsenlapset mukaan nauttimaan joulustasi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On ollut jopa hieman yllätyksellistä ja todella kiva kuulla miten monelle punainen on se tärkeä jouluun kuuluva väri.
      Olen suoranainen tonttuhullu ja niitä tulee ostettua aina, kun sopiva sattuu kohdalle osumaan. Nyt kuitenkin tonttureservi alkaa olla jo niin suuri, ettei uusia hankintoja voi jo tilaongelmienkaan vuoksi tehdä.
      Joulu on ihana perhejuhla ja se on saanut ihan uuden ulottuvuuden pienten lastenlasten myötä.

      Poista
  15. Olet sinä sisustuksessa ihan mestariihminen!
    Niin kauniisti olet jouluun kotisi koristellut ja sisustanut!
    Vanha paperinen jouluinen taulu oli mulle niin tuttu, sellanen oli meillä kodissani, kun olin pieni. Muistan vaan, kun katselin sen taulun tonttuja niin monesti.
    Ja voi ihanuutta , lapsenlapsesi katsetta, on se ihmettä täynnä!
    Toivon sulle oikein hyvää Uutta Vuotta 2018!

    VastaaPoista
  16. Ihana tunnelmallinen koti Kauniita asetelmia olet taidolla asetllut
    Suloinen pienokainen!

    VastaaPoista
  17. No, voisi sanoa että taidat olla jouluihminen! Antoisaa alkavaa uutta vuotta sinulle!

    VastaaPoista
  18. Kaunis punainen joulu. Meillä on samanlainen nallejoulusukka. Se toimi aikoinaan joulukalenterina. Piilotin siihen joka aamu yllätyksen ja lapset vuorollaan saivat käydä sen ottamassa.

    VastaaPoista
  19. Oi ihanuus mitä joulun tunnelmaa♥ Näyttää niin kauniilta ja kodikkaalta teidän koti joulu"asussa"! Suloisia jouluesineitä ja niin oli tuo pienokainenkin, ihana nappisilmä♥ Leppoisaa loppuvuotta sinne teille♥

    VastaaPoista
  20. Ihanat kuvat!
    Paljon kaunista katseltavaa.😍
    Ihania jouluesineitä!❤
    Suloinen lapsenlapsi!
    Hyvää uutta vuotta🎊🎉❤

    VastaaPoista
  21. Kaunista ja jouluisaa. Söpö pieni mussukka. Kukkaisaa uutta vuotta 2018!

    VastaaPoista
  22. Ihania joulukuvia ♥ Hyvää Uutta Vuotta!

    VastaaPoista
  23. Niin kaunista ja jouluista.. Onnellista Uutta Vuotta 2018 sinulle♥

    VastaaPoista
  24. Lämmintä tunnelmaa! Hyvää uuta vuotta sinulle!

    VastaaPoista
  25. Ihanat kuvat ja kattaus kiinnostava sinun joulupöytä asetelmasi. Laita siitä ohje, postaus oli senverran erilainen. Hyvää alkavaa vuotta.

    VastaaPoista
  26. Ihana joulutunnelma, kyllä punainen on joulun väri.
    Hyvää alkanutta vuotta!

    VastaaPoista