Translate

keskiviikko 31. tammikuuta 2018

Aikaisin kylvettävät.

Vaikka lähes kaikki varsinaiset siemenkylvöt teenkin vasta maaliskuussa, niin tänään multaan pääsivät kuitenkin jo aikaisin kylvettävät keijunmekko ja kelloköynnös.


Kelloköynnöksen siemeniä liotin pussin ohjeen mukaan tunnin haaleassa vedessä ennen kylvöä. 


Kylvin siemenet hankkimaani yllä olevaan minikasvihuoneeseen, jonka nostin sitten pesuhuoneen lattialle, jossa meillä on kylvön itämistä edistävä lattialämmitys. 



Muutama päivä sitten asioidessani K-Raudassa kävin läpi myös siemenhyllyjen valikoimaa ja muutama siemenpussi tulikin  ostettua entisten jatkoksi.



31 kommenttia:

  1. Ooh, mitä kukkaloistoa sinne on tulossa! Kelloköynnös on yksi kauneimmista köynnöksistä, mitä olla voi. Ja vielä niin tämän vuoden trendiväriäkin.
    Onnistuneita kylvöjä ja paljon kukkia! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, kelloköynnös on todella upea. Harmikseni olen saanut sen kukkimaan vain kerran.
      Viime vuonna kylvö epäonnistui täysin, joten jospa nyt olisi onni myötä.

      Poista
  2. Siinähän o hyvä valikooma kylyvettäviä. Ny täytyy tunnustaa, että mäki laitoon eilee jo muutaman kelloköynnöksen siämenen itämähä, vaikka niin oonki hokenu, että helemikuus vasta :) No ehän mä palio valehrellu ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lähinnä sopivia perennansiemeniä yritin katsastaa, mutta valikoima oli valitettavan suppea.
      No etpä niin, sillä huomennahan alkaa jo ihana helmikuu. Minäkään en ole koskaan aikaisemmin kylvänyt kelloköynnöstä näin aikaisin. Niinpä toinen pussi siemeniä onkin varmuudeksi odottamassa, jos kylvö jostain syystä epäonnistuu.

      Poista
  3. Siemenhyllyt on petollisia paikkoja näin alkuvuodesta. Viime vuonna meni into kelloköynnökseen, kun ei se ehtinyt kukkia kunnolla. Keijunmekkoa taasen laitoin nyt ensimmäistä kertaa itämään. Taitaa olla melko huono itävyysprosentti sen siemenissä, mutta pari taimea jo kasvamassa. Kerro jos lattialämmityksen avulla onnistuu paremmin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kummasti jalat aina kuin itsestään kuljettavat kohti siemenhyllyjä.
      Minä olen pari kertaa kokeillut keijunmekon siemenkylvöä siinä kuitenkaan onnistumatta. Ainakin kelloköynnöksen tiedän hyötyvän lattialämmöstä. Kerron kyllä jatkossa kuinka lopulta kävi.

      Poista
  4. Hienot ostokset! Pitääkin pistää keijunmekot ja kelloköynnökset multiin. Kiitti vinkistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vielä pitäisi löytää kasvatettavaksi muutama pussi jotain kivoja perennansiemeniä. K-Raudassa oli aika huonot valikoimat.

      Poista
  5. Kelloköynnös saa sydämen läpättämään, jo pelkästään siemenpussin kuvan myötä! Mutta täällä silti vielä odotellaan, josko ehtisi vielä helmikuulla....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuten tuolla aiemmin jo kerroinkin olen onnistunut ainoastaan kerran saamaan kelloköynnöksen kukkimaan tarpeeksi ajoissa. Kukkiessaan se on kyllä todella kaunis.
      Helmi-maaliskuu on siemenpussissa suositeltu kylvöaika, joten hyvin vielä ehdit.

      Poista
  6. Ihania olet valinnut kylvöihin. Keijunmekot täällä tekevät jo ensimmäisiä varsinaisias lehtiä, siitä se taas alkaa :) Onko tuolla jotain ihanaa akileijasekoitustakin, aah!

    VastaaPoista
  7. Miten sinä saat keijunmekon kylvön aina onnistumaan? Ottaisin hyvin mielelläni vastaan vinkkejäsi. Olen kokeillut pari kertaa aiemminkin kylvöä onnistumatta. Katsotaan kuinka nyt käy?

    VastaaPoista
  8. Minulla on ensimmäistä kertaa kelloköynnöksen siemeniä ostettuna. Taidankin laittaa ne viikonloppuna kasvamaan. Kiitos vain muistutuksesta! Toivotan erittäin hyvää kelloköynnöskesää kaikille!

    VastaaPoista
  9. Voi että, mikä ihana rivi siemenpusseja. Minulla vielä kelloköynnös ja keijunmekko odottelevat kylvöä, kohta laitan kunhan saan multapussin tuotua kaupasta kotiin! Kyllä tämä alkava kevät on hunajaa tarhurin sielulle!

    VastaaPoista
  10. Valtavasti lajeja ja upeita suunnitelmia 🌱🌺

    Hurraahuuto innollesi ja ahkeruudellesi 💚

    VastaaPoista
  11. Minulla onnistui keijunmekko siemenistä viime kesänä tosi hyvin. Nyt pitäisikin kiiruhtaa kaupoille hakemaan siemeniä, vaikka ehtiihän sitä vielä myöhemminkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa.
      Minulla ei ole kahdella aikaisemmalla kylvökerralla ollut onnea keijunmekon kanssa.

      Poista
  12. Hivelin jo siemenpusseja, mutta maltoin mieleni, vielä...Tuo keijunmekko on ihan ehdoton <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, keijunmekko on todella kaunis.
      Jollen onnistu taaskaan kylvön suhteen niin sitten ostan kukan valmiina.

      Poista
  13. Nyt tosiaan on aika jo kylvää ensimmäiset siemenet. Minne meni tammikuu?

    VastaaPoista
  14. Tammikuu kului kyllä minunkin mielestäni todella vauhdikkaasti ja nopeasti.

    VastaaPoista
  15. Voi mitä kaikkea ihanaa♥ Kiva onkin seurata noiden kasvua ja miten onkin kesällä kaunista siellä! Ihanaa alkanutta helmikuuta♥

    VastaaPoista
  16. Kiitos. Oikein ihanaa ja aurinkoista helmikuuta myös sinulle.

    VastaaPoista
  17. Ihania siemenostoksia kivoissa sävyissä. Minulla taitaa olla myös 'Rosa Romantica' tuliunikon siemeniä viime vuodelta. En tuolloin ehtinyt niitä jostain syystä kylvää, joten en tiedä miltä lopputulos näyttää. Toivottavasti yhtä hienolta kuin kuvassa.
    Kelloköynnöksen siemenet täytyykin muistaa kylvää pikimmiten.

    VastaaPoista
  18. Kauniit kukat olet valinnut kylvöihin. Keijunmekko ja kelloköynnös ovat klassisen kauniita. Lisäksi on tulossa vaaleanpunaista ja pastellin sinistä kukkaa.
    Onnea kylvöihin!

    VastaaPoista
  19. Hieman viiveellä eksyin tähän postaukseen. Kasvatin joitakin vuosia sitten keijunmekkoa ja totesin, että sen kanssa pääsee helpoimmalla, kun ottaa syksyllä puskan viileälle ikkunalle talvehtimaan. Versoja voi lyhentää melko reippaalla kädellä, niin ei roskaa niin pahasti. Keväällä otetut pistokkaat juurtuvat helposti suoraan multaan tökättynä. lähtevät nopeasti kasvamaan ja kukkivat aikaisin. Emokasvikin oli jo toukokuussa ihan täynnä kukkia.

    VastaaPoista