Translate

maanantai 16. huhtikuuta 2018

Pihatöitä ja puusavottaa

Talomme takapihalla kasvihuoneen oikealle puolella kasvoi isoja kuusia, jotka sekä varjostivat liikaa että olivat lisäksi tiellä uudelle suunnitelmissa olevalle istutusalueelle. Kaadettavia kuusia oli peräti kuusi kappaletta. Kaksi niistä mieheni kaatoi itse ja loput neljä kaatoi tuttu pihaurakoitsija. Kuuset kasvoivat aika lähellä kasvihuonetta ja lisäksi niiden oksat kasvoivat toispuoleisesti ja itse puiden rungot olivat taloon, eli etelään päin kallellaan. Emme siis luonnollisesti halunneet ottaa turhaa riskiä puiden kaatumisesta vähänkään väärään suuntaan etenkin, kun epäedullinen pellon suunnasta puhaltava tuulenpuuska olisi saattanut olla myös vaarana kaatohetkellä.
 

Puut kaadettiin siis läheiselle pellolle ja pöllien ja oksien raivaaminen ja kantaminen sieltä ojan yli tontin laitaan oli sinällään jo melkoinen viikonloppu-urakka. Onneksi saimme pojaltamme oksien karsinta- ja kantoapua ja yhteispelillä homma hoitui tietenkin huomattavasti nopeammin. Pelto täytyi vielä lopuksi haravoida puhtaaksi kaikista sadoista oksanpätkistä ja kävyistä. Kävyt on tarkoitus hakettaa katteeksi pensaiden ja alppiruusujen juurelle.


Oksista kertyi melkoiset kasat ja hankimmekin uuden oksahakettimen entisen lisäksi, jotta saamme hyödynnettyä hakettamalla taustalla näkyvät risukasat. Kasat ovat madaltuneet jo tässä kuvassa aika mukavasti, mutta vielä riittää miehelle urakkaa moneksi päiväksi.




Viikonloppuna kaasimme lisäksi tonttimme kulmalta kaksi isohkoa haapaa ja muutamia pienempiä kuusia, jotka olivat kasvaneet jo melkoiseksi rytökasaksi. Haravanvarressakin pääsi jo kummasti heilumaan.

Ulkona puuhailu on ihanaa ja palkitsevaa. Ilma oli etenkin lauantaina ihanan lämmin ja aurinkoinen ja lintujen iloinen liverrys  sai viimeistään uskomaan, että kevät on viimein tullut.

44 kommenttia:

  1. Puuhommat on rankkaa työtä. Meillä kaadettiin viikonloppuna muutama koivu pellolle, olihan urakka kun raahasi risut pellolta pois. Nyt odottavat hakettimen vuokrausta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jo muutamasta puusta tuleva oksien ja risujen määrä on aina melkoinen, joten haketus kyllä kannattaa.

      Poista
  2. Pihahommat on nyt ihan parasta! Minäkin pääsin viikonloppuna jo ekaa kukkapenkkiä raivaamaan ja nauttimaan auringosta. Meillä on muutamana keväänä kaadettu vanhoja kuusia rannasta ja voi miten paljon niistä tuleekaan oksia ja roskaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Etenkin isoista kuusista isoja karsittavia oksia tulee tosi paljon, joten jälkien siistimistä kyllä riittää. Päivän kun huhkii, niin ei tarvitse muuta kuntoilua.

      Poista
  3. Siälon laitettu tuulemahan. Rankkaa hommaa. Tais maisemat avartua het kerralla. Ny on ollu tääläki kivoja keliä ja ny on jo enemmä maata näkyvis ku lunta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kasvihuone ei meillä sijaitse ihan optimaalisella paikalla. Kuusien kaadon johdosta aamuaurinko pääsee nyt paremmin paistamaan kasvihuoneeseen ja sain myös lisätilaa alueelle tuleville istutuksille. Muutoin emme olisi ainakaan tässä vaiheessa halunneet eroon puista. Tosin yhdessä rungossa oli havaittavissa jo alkanutta lahovikaa.

      Poista
  4. Minä tykkään tuosta puuhasta, vaikka rankkaa onkin. Viikonloppuna pääsen mökillä samaan hommaan, niin odotan 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä tykkään myös tosi paljon vaikka kieltämättä hieman raskasta onkin. Näkyvää tulee melko nopeasti ja oman työnsä tuloksista pääsee lähes heti nauttimaan.

      Poista
  5. Meillä kävi arboristi viime kesänä Pitkän harkinnan jälkeen kaadettiin mm kaksi kuusta. Nyt näkee, miten paljon valoa saatiin lisää pihaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuusi etenkin tiheällä oksistollaan varjostaa paljon aivan toisin, kuin esim.mänty.

      Poista
  6. Kovaa hommaa, mutta kauhean nautinnollista.
    Puun, sahanpurun ja havujen tuoksu - Oi mikä nautinto 🌲🌲 🌳
    Ja klapien klapina 😀

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri näin. Kaikki tuo mainitsemasi on hyvin nautinnollista.

      Poista
  7. Viikonloppuna oli todella hieno keli ja kevät eteni vauhdilla. Teille tuli sitten polttopuuta jonkin verran ja puu hommaa kevääksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Polttopuuta tuli taas ihan kivasti. Nyt ne pitää vain saada kuivumaan.

      Poista
  8. Rankkaa hommaa, mutta toisaalta myös mukavan palkitsevaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi mieheni hoitaa tuon raskaimman homman, eli puiden pilkkomisen klapeiksi.

      Poista
  9. Puusavotta on jokakeväinen juttu ja niin mieluista puuhaa. Tarvitaan puita tulevaa talvea ja mökkisaunaa varten. Yllättävän nopeasti myös aiemmin pieninä pidetyt puut kasvavat pituutta ja alkavat varjostaa väärässä kohtaa. Minä istuttelenkin aina uusia taimia odottelemaan isompien puiden lähelle, säilyy vihreys, mutta valoa saadaan lisää:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo uusien taimien istutus on tosi järkevää. Aina on uutta puustoa kasvamassa kaadettavien tilalle.
      Puuta kuluu lämmitykseen talven mittaan yllättävän paljon ja kylpytynnyrin lämmitys vie lisäksi vielä osansa.

      Poista
  10. Puusavotassa tahtoo tulla hiki ;)

    VastaaPoista
  11. Huh, aikmoisen urakan olettekin tehneet. Minkähänlaista uutta ihanuutta tilalle onkaan syntymässä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Työtä kyllä riittää vielä pitkäksi aikaa ennen kuin alue saadaan lopullisesti raivattua ja alue siistittyä.
      Katsotaan mitä saan mahdollisesti aikaiseksi?

      Poista
  12. Puusavotta on rankkaa työtä. Onneksi ainakin sää oli suosiollisen keväinen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin se kieltämättä vähän on, mutta myös niin mukavaa samalla.
      Nyt vain täytyy toivoa, että jatkossakin sää suosisi.

      Poista
  13. On siellä teillä ollutkin aikamoisen iso puusavotta!
    Mutta toisaalta ihan kivaakin puuhaa se on.
    Edellisessä postauksessa sulla oli siellä pieni apulainen työssään, joka tekikin aika tarkastikkin työtään. Ihanat lapsenlapset, eikö vain!?

    VastaaPoista
  14. Kyllä ja savotta kestää vielä pitkään.
    Todella ihania ovat.

    VastaaPoista
  15. Melkoinen savotta! Lopputulos palkitsee ja tulee hyötyliikuntaa sekä ulkoilua.

    VastaaPoista
  16. Moi Kruunu Vuokko piiiitkäsätä aikaa.Te ootte ahkeroineet tosi paljon ja miten vähän teillä lunta.Nyt on avaraa ja valoisuutta ,kun ISOt puut lähti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Tuula. Tosiaan pitkä aika siitä, kun olet vieraillut blogissani viimeksi.
      Lumi alkaa onneksi olla enää muisto vain.
      Maisema kyllä avartui ja valon määrä lisääntyi myös kivasti.

      Poista
  17. Keväällä puusavottoja onkin vähän siellä sun täällä.
    Kuin myös ma-te.

    VastaaPoista
  18. Joutuu aina harventelemaan puita puutarhan liepeiltä. Isot puut varjostaa paljon. Meilläkin on puusouvvi ollu ja kevät hyvin kuivovaa polttopuita. Eihän huavat oo vesoja tehny, vai kaulasittako kuajettavat?

    VastaaPoista
    Vastaukset

    1. Kruunu Vuokko19. huhtikuuta 2018 klo 11.59
      Meillä tontti oli alkuaan hyvin puustoinen ja esim. isoja koivuja oli etupihalla 23 kappaletta. Takapihalla taas on vastaavasti isoja kuusia joita on pikkuhiljaa kaadettu samoin kuin etupihan koivut.
      Jää nähtäväksi miten vesomisen kanssa käy. Emme kalunneet kuorta ennen kaatoa.

      Poista
  19. Onpa teillä ollut melkoinen savotta! Paljon tulee polttopuuta, haketta ja valoa lisää, maisema muuttuu merkittävästi. Meilläkin puusavotta on alkumetreillä.

    Mukavaa alkavaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista
  20. Oli mukava tälläkertaa olla vain katselijana puusavotassa. Meillä sitä on tehty monena vuonna . Me ostimme heti silloin myös hakettimen ja olemme hakettaneet ja hyödyntäneet sen myös katteeksi pensaiden alle. Mukavaa puuhaa.

    VastaaPoista
  21. Aikamoinen homma, mutta valoa ja tilaa tuli varmasti lisää.

    VastaaPoista
  22. Valo ja tila kyllä lisääntyi ihan mukavasti.

    VastaaPoista
  23. Siinä on lämmitykseen klapia pitkäksi aikaa. Hyvä päästä varmasti eroon "ylimääräisistä". Pitäisi myös kaataa puita tässä myöhemmin tänä vuonna. Meillä niitä on pihassa niin paljon, että on piha kovin varjoisa. Eli puiden kaatoa odotellessa.

    VastaaPoista