Translate

tiistai 10. huhtikuuta 2018

Taimia ja kylvöjä

Viikonloppuna tein lisää siemenkylvöjä. Laventelia, kangasajuruohoa, timjamia ja Päiväpesän elämää- blogin blogiarvonnassa mukana tulleita tuoksuherneen siemeniä. Pikkuneiti oli mummin apulaisena ja tässä hän on kylvämässä samettikukkia, jotka sai  kotiin vietäväksi ja hoidettavaksi. Kuten kuvistakin varmaan voi havaita hän hoiti istuttamisen hyvin keskittyneesti ja tarkasti.




Vuorossa siementen peittäminen multaan. Tarkkaa työtä tämäkin.


Tässä neiti kohta ( 3 vuotta) pakkaamassa kylvöksen  kotiin vietäväksi.


Istutuspuuhien jälkeen on mukava leikkiä hetki papan kanssa.


Tomaatintaimet ovat vielä melko pieniä. Kohta voin aloittaa niiden lannoittamisen.


Kylvin muutaman pussinpohjalle jääneen kelloköynnöksen siemenen edellisten jatkoksi ja neljä niistä näyttäisi itäneen. Enempää ei siemeniä tosin ollutkaan. Nämä itivät ensimmäistä satsia huomattavasti nopeammin.


Näistä olen tosi iloinen. Pienen pienet keijunmekon taimet. Vaatimattomasti itivät vain nämä kolme kappaletta, mutta minulle nämä riittävät.

Mukavaa viikon jatkoa ja kiitokset kaikille ihanista kommenteistanne edelliseen postaukseeni.

47 kommenttia:

  1. Vielä ovat aika hentoisia, mutta kunhan saavat hieman lannoitusta niin tilanne parantunee.

    VastaaPoista
  2. Voi miten suloinen pikku puutarhuri! Mummin onnea, kun saa opastaa noissä puuhissa:)

    VastaaPoista
  3. Oli kyllä istutukseen tosi tarkoin keskittynyt pikkuneiti ja mukava yhteinen puuhailuhetki.

    VastaaPoista
  4. Olen pikkuisen kateellinen noista keijunmekoista. Minulla iti neljä, mutta niin pienen pieniä, että tuleekohan niistä mitään. Siemenkylvöt ovat mukavia, varsinkin noin suloisen apulaisen kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Keijunmekot näyttävät kasvavan ja kehittyvän tosi hitaasti. Alkuun olivat tosi pitkään ihan pikkiriikkisen pieniä ja katselussa sai olla tosi tarkkana, ettei suihkutus irrottanut niitä mullasta ja vienyt taimia mennessään. Odotellaan siis kaikessa rauhassa miten näiden kanssa käy?b

      Poista
  5. On siulla ollu mukava apulainen! Hyvät taimet kasvamassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti tuleva kotipuutarhurin alku?
      Kiitos ja mukavaa viikon jatkoa.

      Poista
  6. Onpa sinulla hyvä apulainen.
    Hyvällä alulla on tomaatintaimet.

    VastaaPoista
  7. Näin on. Yllätti millä keskittyneisyydellä pikkuneiti istutti samettikukan siemenet.

    VastaaPoista
  8. Ihanat kuvat kylvötouhuista suloisen pikkuneidin kanssa.
    Mukavaa keskiviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Mukavaa ja aurinkoista keskiviikkoa myös sinulle.

      Poista
  9. Mukavia puuhia teillä. Lupaavan näköiset pikkutaimet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt vain pitäisi taimet saada mahdollisimman pian kasvihuoneeseen jatkamaan kasvuaan.

      Poista
  10. Sinulla on siellä suloin apulainen hyvässä alussa taimesi:)

    VastaaPoista
  11. Miten ihania kuvia pienestä ihanasta tyttösestä! Tuo kuva, missä on teidän molempien kädet, on niin kaunis. Mummin turvalliset ja viisaat kädet opettamassa pientä elämänalkajaa!

    VastaaPoista
  12. Kiitos kauniista kommentistasi.
    Mukavaa ja aurinkoista huhtikuuta ja kevään jatkoa sinulle anonyymi.

    VastaaPoista
  13. Mukava kun noin nuorella lapsella on kiinnostusta kasvien kylvöä/kasvatusta kohtaan. Hyvän näköisisä taimia sinulla.

    VastaaPoista
  14. Lapset nauttivat kyllä paljon yhdessä puuhailusta.
    Kiitos.

    VastaaPoista
  15. Ei epäälystäkää, selevää puutarhuriainesta :) Siämenet o kylyvetty nii purkkihi ku muistoohinki.

    VastaaPoista
  16. Intoa pikkuneidillä ainakin riittää ja koetan mahdollisuuksien mukaan pitää sitä myös jatkossa yllä.

    VastaaPoista
  17. Yhdessä tehty on rakkaudella tehty ja hyvin kasvavat. Itse lykkään laventelia laittaa joka nurkkaan ja hyvin kasvaa, meillä se on monivuotinen kun ei ole niin kovia pakkasia. Oikein kivaa torstaita sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin se on.
      Laventeli on ihana ja olen saanut sen talvehtimaan puutarhassamme jo monta monta vuotta.
      Kiitos samoin sinulle.

      Poista
  18. Onpa sinulla siellä suloinen apulainen.. taimet ovat lähteneet hyvin kasvamaan.♥

    VastaaPoista
  19. Ihana pieni puutarhurin alku sinulla ollut apuna. Tulee sinulle vielä hyvä apulainen vuosien saatossa :)

    VastaaPoista
  20. Oli tosi kiva kylvää yhdessä.
    Yritän omalta osaltani pitää intoa yllä.

    VastaaPoista
  21. Kiva postaus ja todella kauniit kuvat!

    VastaaPoista
  22. Kiitos, aurinkoista ja keväistä viikonloppua myös sinulle.

    VastaaPoista
  23. Ihania kylvöjä ja kylväjiä. :)
    Keväistä viikonloppua!

    VastaaPoista
  24. Suloinen apulainen mummulla :) Toivottavasti hänen kasvatuksensa onnistuvat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viikolla käydessämme pikkuneidin kotona olivat pienet alut jo nähtävissä.

      Poista
  25. Suloinen apulainen sinulla oppimassa istutushommia 🙂
    Mukavaa viikonloppua !

    VastaaPoista
  26. Oih..ihana pikkuinen apuri♥ Niin suloinen! Leppoisaa alkavaa viikonloppua♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Hyvää ja aurinkoista viikonloppua myös sinulle.

      Poista
  27. Ihana pikku apuri sinulla <3 Peukut pikkuapurin istutukselle ja isommankin taimille, hienolta alkavat jo näyttää! Aurinkoista viikonloppua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Pikkuneidin istutukset ovat jo itäneet.
      Oikein hyvää ja aurinkoista viikonloppua myös sinulla.

      Poista
  28. Oi ihana pikkuinen tyttö! Kylvökset onnistuvat varmasti kun on noin suloinen apulainen. Keijunmekot ovat niin ihania, upeaa, että olet saanut ne onnistumaan. Onnellista kevätaikaa sinulle!

    VastaaPoista
  29. Ihana apulainen siellä ❤ Millä lannoitat tomaatintaimia?

    VastaaPoista
  30. Kiitos. Lannoitan nestemäisellä Nelson Garden tomaattiravinteella siihen saakka, kunnes siirrän taimet kasvusäkkeihin ( joissa ravinteet mukana) kahvihuoneeseen.

    VastaaPoista