Translate

torstai 27. syyskuuta 2018

Keltaiset kukkijat puutarhassamme

Paluun kesään voi tehdä näinkin helposti, eli kuvien avulla. Lomailun takia paljon pihan tapahtumista ja kukinnasta jäi kuvien muodossa julkaisematta täällä blogissa.

 Niinpä nyt ensin katsaus osaan menneen kesän  keltaisiin kukkijoihin puutarhassamme.


Suikerovihma on maanmyötäisesti kasvava varpumainen ja keltakukkainen, maanpeittokasviksikin soveltuva kasvi. Minulla se kasvaa kohopenkissä. Se on ollut hyvin kestävä ja ilostuttanut minua kukinnallaan jo vuosikaudet.


Toinen todella runsaskukkainen kukkija kultahelokki.




Ja isompikukkainen ja kestävä isohelokki. Kasvutapa on lamoava ja yksittäinen kukka ei kestä kauaa, mutta uusia kukkia puhkeaa jatkuvalla syötöllä. Sen nuput ovat jännän pitkulaiset ja mielestäni hyvin kauniit samoin kuin lehdetkin.


Itsestään kylväytyneet  auringonkukat. Pihamme kukkapenkeissä sijainneista ruokinta-automaateista  maahan tippuneet siemenet kukkivat näin näyttävästi.










Syyspäivänhattu.


Onko tämä kenties Preeria-auringonkukka?


Ja kukas se siellä? No, mummin ihana pieni puutarha-apulainenhan se.


Mitäs täällä oikein kasvaakaan?


Tarha-alpi


Syyspäivänhatun yksittäisiä kukkia.




Orvokkejakaan ei ole syytä unohtaa.


Ethän huomaa, että penkin reunuksen nurmikko on leikkaamatta?

50 kommenttia:

  1. Puutarhasi on niin kaunis ja hyvin hoidettu. Pieni palleroinen sopii hyvin kuvaan sekä ihasteltavaksi että ihastelijaksi.
    Kumma, miten keltainen on niin epäsuosittu väri. Tuollaisina hyvinvoivina kasvustoina ne tuovat valoa ja iloa puutarhaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Keltainen väri jakaa kyllä mielipiteitä. Täytyy myöntää ettei se ole minunkaan lempiväreistäni se ykkönen, mutta syksyiseen puutarhaan keltaiset kukkijat tuovat toivottua heleyttä ja valoa.

      Poista
  2. Oi, mitä keltaasia jättilääsiä ja mikä ihana piäni puutarha-apulaane. Reunakiveys o just sopivalla korkeurella. Teillä teherähän nua rakenteet nii vimmeesen päälle.
    Hm....vaikka mäki aina keltaasta moitin, nii silti siton ilimestyny puutarhahan. Nykki on ruvennu tekemähän miäli kultapallua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä keltaiset kukkijat kuuluvat mielestäni enemmän tai vähemmän puutarhaan ja kuten tuossa edellisessä vastauksessa jo totesin, syksyiseen puutarhaan etenkin juuri värinsä puolesta valoa tuomaan.

      Poista
  3. Ei haittaa nurmikon leikkaamattomuus! Sitä ei olisi edes huomannut, jos et olisi maininnut. Minullakin on mökkipihassa kaksi keltaista kasvia:valtikkanauhus ja suikeroalpi. Keltaiset kukat eivät ole minun lempikukkiani, mutta ihan kivoja ovat silti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iski vain niin selkeästi kuvasta omaan silmään siistimätön penkinreuna. Loman johdosta moni paikka vaati reunuksien leikkausta enemmän siistimistä pihalla.

      Poista
  4. Kyllä oli komeaa kukintaa! Tarha-alpit, helokit ja suikerovihma varsinkin. Minulla on ollut hyvin vähän keltaisia kukkia, mutta pikkuhiljaa olen tätäkin väriä alkanut kaipaamaan. Aivan ihana ja inspiroiva postaus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laajoina aloina keltainen pääsee aika kivasti oikeuksiinsa.
      Kiitos Reetta.

      Poista
  5. Olisikohan tuo preeria-auringonkukaksi epäilemäsi ehkä liuskakompassikukka tai vastaava kompassikukka?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hieman kyllä epäilen? Kasvi on peräisin paikalliselta maankaatopaikalta, jonne sitä oli levinnyt hyvin laajaksi kasvustoksi. Tuntomerkit sopivat parhaiten tuohon preeria-auringonkukkaan. Muistuttaa paljon myös päivänsilmälajiketta Heliopsis helianthoides var.scabra.

      Kiitos paljon kommentistasi.

      Poista
  6. Suloinen puutarha-apulainen <3 Voi, kunpa saisin esikoisen takaisin tuohon ikään, että liikkuminen on hidasta ja kömpelöä ja tuhot ovat pieniä ja harmittomia sekä rajoittuvat hyvin pienelle alueelle :D Kauniit ja viimeistellyt istutukset. Keltainen ei kuulu minunkaan suosikkiväreihini, vaikka kyllähän se näyttää hyvälle monessa paikassa. Minäkään en olisi huomannut nurmen reunan leikkaamattomuutta, jos et olisi siitä sanonut. Istutukset vievät kaiken huomion. Aurinkoista perjantaita ja viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pieni puutarha-apulainen on kyllä todellinen mummin ja papan sydänkäpynen.

      Oikein mukavaa ja kuulakasta viikonloppua myös sinulle.

      Poista
  7. Oi miten on kaunis puutarha.ja ihana pikku pallero Iloisia syyspäiviä !

    VastaaPoista
  8. Ihana puutarha-apulainen ja kauniit, huolitellut istutusalueet. Ja yllättävän kauniita keltaisia kukkia, isohelokki varsinkin.

    VastaaPoista
  9. Tulipas ihanan aurinkoinen olo näitä kuvia katsellessa.
    Ja puutarha-apulaisesi on kyllä niin suloinen. Varsinkin noiden valtavan kokoisten auringonkukkien rinnalla. Nämä kuvat ovat muutaman vuoden päästä ihana muisto. Voi katsoa, mihinkä asti muuripenger apulaistasi milloinkin yltää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos.
      Sanos muuta. Eipä aikaakaan, kun rakas puutarha-apulaisemme on kasvanut jo reilusti muurin ylittäviin mittoihin.

      Poista
  10. Onpas kauniita ja aurinkoisia kuvia, ihan lämmittävät tänne asti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Näin syksyllä keltaiset kukkijat ovat mielestäni ihan paikkansa ansainneet.

      Poista
  11. Kauniita kukkasia ihana puutarha apulainen. Hyvää viikonloppua:)

    VastaaPoista
  12. Hienoja nuo monihaaraiset auringonkukat, ovatko nekin lintujen aikaansaannoksia?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikki kuvien auringonkukat, tuota preeria-auringonkukaksi tuntomerkkien osalta arvelemaani lukuun ottamatta, ovat lintulaudalta pudonneista siemenistä alkunsa saaneita. Tuo preeria-auringonkukka? on toissa kesänä paikalliselta maankaatopaikalta nyhtäisty pieni alku, joka tänä kesänä kasvoi komeisiin mittoihin.

      Poista
  13. Waude ,kuinka kaunista kukintaa siulla viellä.Täällä oli viimeyönä pakkasta -0.6

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä ole enää. Kuvat ovat loppukesältä.
      Täälläkin oli viime yönä ensimmäiset pakkasasteet.

      Poista
  14. The last photo shows your garden and what a wonderful clematis!
    I think the yellow flowers remind sun, especially in cold days.
    I love your stony path between sunflowers.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thanks Nadezda. That clematis is `Madame Julia Correvon´. Normally it´s even higher but this summer was very dry. I wish you a very pleasant weekend.

      Poista
  15. Mahtavia auringonkukkia, hurjan kokoisia. Helokki on todellakin hyvä kukkimaan ja kaunis kukkiessaan.
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varsi oli osassa auringonkukkia tosi paksu ja juuret ankkuroituivat niin lujasti multaan, etten saanut niitä käsin revityksi maasta irti.
      Tykkään helokista ja sen väristä tosi paljon.
      Kuin myös sinulle.

      Poista
  16. Voi miten upean näköistä :) Auringonkukat on aivan ihania. Mukavaa viikonloppua!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sopivat kyllä kivasti loppukesän kukkijoiksi puutarhaan.
      Kuin myös sinulle Liisa.

      Poista
  17. I love the orange and yellow flowers around this garden. These are some great photos that you took. Thanks for the share, have a fantastic rest of your day. Keep up the posts.
    World of Animals

    VastaaPoista
  18. Voi miten ihana keltainen postaus! Tästä tuli hyvälle mielelle.

    VastaaPoista
  19. Puutarhassa, jossa on tuollainen apulainen ja tuollaisia kukkia, paistaa aina aurinko. :)

    VastaaPoista
  20. Kultahelokki, maksaruohot, kultapallo, kullerot, kevätvuohenjuuri, akileijat, tulikukat ja nauhukset kuuluu meidän pihan keltaisiin valikoimiin.
    Kultahelokki on ihana kukkija.
    Voi miten ihana mummin palleroinen siellä kukkien keskellä :)

    VastaaPoista
  21. Onpa auringonkukilla jännittävä sijoitus - noin puutarhasta saa syntymään ihmeellisen satumaailman! Kyllä keltainen tuo auringon sinne missä se loistaa!

    VastaaPoista
  22. Kauniit keltaset kukat on puutarhassasi. Preeria-auringonkukka on upea kukkiessaan. Tuommonen pien apulainen voip miullakin olla ens kesänä! Ihana apuri!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos.
      Sinulla tulee myös laillani olemaan edessä ikimuistoisia ja ihania hetkiä pienen apurin kera.

      Poista
  23. Keltainen on todellinen voimaväri, heti piristyy kun näkee sun kuvat 🌻
    Pieni suloinen puutarhatonttukin siellä tonttuilee 💗

    VastaaPoista
  24. Upeaa! Voi, miten suloinen apulainen sinulla on! Suikerovihma ei kukkinut meillä ollenkaan tänä kesänä. Mikä lie?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, sitä Hän on.
      No voi harmi. Ensi kesänä sitten?

      Poista