Translate

maanantai 8. lokakuuta 2018

Laventelit.... nuo niin ihanat.



Kukapa ei pitäisi laventelin tuoksusta ja niiden kukkien ihanasta sinestä. Laventeli on kasvanut ja talvehtinut ongelmitta monet vuodet puutarhamme kasvimaan lankkukehikossa ja yläpihan muurikivipenkissä. Mennyt lämmin ja helteinen kesä oli etenkin laventelin mieleen ja ne ovatkin kukkineet tosi kauniisti ja pitkään ja taipuivat lopullisesti vasta täällä meillä vierailleisiin kahteen pakkasyöhön.


Kasvimaan lankkukehikoissa  meillä on Kekkilän hiekkapitoista puistomultaa kompostilla ja hevosenlannalla höystettynä. Perusmaanahan meillä on savi, joten savipitoista multaa emme ole siksi käyttäneet kasvualustana kasvimaalla.. Kasvimaa sijaitsee ihan tonttimme etelä/kaakon puoleisen pellon laidassa.


Laventelin sanotaan viihtyvän laihahkossa ja hyvin kevyessä, läpäisevässä mullassa ja aurinkoisessa kasvupaikassa sekä hyvin ojitetussa maassa. Omaan laventelipenkkiin olen siis kuitenkin ajoittain lisännyt hieman jopa kompostia eikä sillä ole ollut ainakaan meillä talvehtimisen kannalta epäedullista vaikutusta. Kasvimaan vieressä sijaitseva piirioja on hoitanut hyvin tuon jälkimmäisenä mainitun kasvupaikkavaatimuksen.


Laventelia kannattaa kylvää myös siemenistä ja se onnistuu melko helposti. Siementen sanotaan vaativan muutaman viikon kylmäkäsittelyn. Jos nyt oikein muistan olen onnistunut siemenkasvatuksessa myös ilman kylmäkäsittelyä.






Laventeli kasvaa sulassa sovussa yrttien kaverina.



Laventeli osaa myös itsestään kylväytymisen jalon taidon ja yllä olevassa kuvassa esimerkki siitä. Kuvankin perusteella näyttää siltä, että muurikivipenkin vieressä oleva sepelikkö on jopa mieluisampi kasvualusta kuin itse penkki. Laventeli on sopeutunut melko hyvin kasvamaan kääpiöpalsamipihdan (oikealla) kanssa.





Tässä kuvassa laventeli on soluttautunut ajuruohojen joukkoon.


Laventelipussin tyynyn alla sanotaan takaavan hyvät yöunet. En ole vielä kokeillut, mutta alakerran WC:ssä minulla on aina peilitasolla pienessä kukkaruukussa kuivattuja laventelinoksia. Valmiina on myös varsistaan riivittyjä ja kuivattuja kukkia tuoksupussiin laitettavaksi. Tiedä häntä, vaikka sujauttaisin yhden pussin myös tyynyni alle luvattujen, hyvien yöunien takaamiseksi.

Kuinka moni teistä blogikavereista on kokeillut laventelin kasvatusta? Olisi kiva ja mielenkiintoista kuulla mitä kokemuksia teillä on niiden suhteen.



49 kommenttia:

  1. Laventelia ei ole tullut kokeiltua, olen arvellut ihan liian herkäksi meidän hallanarkaan savimaahan. Kaunis se on ja ihana tuoksu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oletko miettinyt teidän rosariota? Saattaisi menestyä kiviaidan lämmössä.

      Poista
  2. Kasvatin joskus siemenistä. Kukkikin, mutta oli niin vaatimaton, että luovutin ja pistin laventelin kompostiin toisen kesän jälkeen. Talvehti siis. Kukki vain vähän aikaa ja petyin. Sinulla on komea laventeli.

    VastaaPoista
  3. Sun laventelit onki hiano näköösiä ja kukkiivat komiasti. Toivottavasti munki. Kasvatin niitä keväällä siämenistä ja ny oon istuttanu niitä kolomehen paikkahan. Saa nähärä talavehtiivakko. Pari tainta kerkes jo kukkiakki. Enkä kylymäkäsitelly siämeniä ja itivät varsin hyvi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa kiva kuulla, että onnistuit kasvatuksessa. Toivotaan, että talvi on suotuisa ja laventelit ihastuttavat kukinnallaan myös ensi kesänä.

      Poista
  4. Meillä oli laventelia mutta se paleltui eikä ole tullut uutta laitettua.
    Yrttikylvyssä olen ollut ja siinä on ollut Laventelia. Se on rauhoittavaa,

    VastaaPoista
  5. Ihanat laventelit. Tosin, itse en kestä esimerkiksi kosmetiikassa sen tuoksua. Tuolla puutarhassa laventelin tuoksu on ihan kiva, mutta missään voiteissa tai pesuaineissa on tykkää siitä. Laventelin väri on yksi kauneimmista <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puutarhassa laventelin tuoksu onkin varmaan parhaimmillaan.
      Väri on kyllä tosi kaunis.

      Poista
  6. Pitääkin yrittää ensi vuonna noilla konsteilla, jos saisi laventelin säilymään talven yli. On se niin kaunis! Kiitos vinkeistä! T. Päivi - Kottikärryn kääntöpiiri

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kasvatusta kannattaa kyllä kokeilla. Toivon, että se tulee menestymään hyvin puutarhassanne.

      Poista
  7. Ihana laventeli. Yleensä sitä on minulla terassilla ruukussa, talvettamista en ole kokeillut:)
    Kauniit laventelikuvat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Talvetusta kannattaa ehdottomasti kyllä kokeilla.

      Poista
  8. Laventeli olisi todella kaunis sekä kasvutavaltaan että kukan ja lehtien väriltään, mutta en pidä sen tuoksusta. Se tuoksuu nenääni todella pistävältä ja epämiellyttävältä. Käyn aina taimistolla tuoksuttelemassa sitä, että jospa olisi mieli muuttunut, mutta vielä ei ole sitä tapahtunut. En tosin tiedä, menestyisikö se edes näin pohjoisessa. Ehkä kokeilen sitten joskus kun haju muuttuu edes siedettäväksi. Sinulla se kukkii niin kauniisti. Vessakimppukin on suloinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laventelin tuoksu on varmaan juuri sellainen josta joko pitää tai sitten ei.

      Poista
  9. Ihana laventeli enpä ole sitä laittanut:)

    VastaaPoista
  10. Ihanasti ja runsaasti sinulla kukkii laventeli. Kyllä minulla on laventelia rivarinpihalla . Ostin kuusi tainta ja kyllä ne on talvehtinut ainakin kaksi vuotta ja kasvavat ihan tavallisessa mullassa. Ei ole ollut ongelmia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että ovat sinullakin menestyneet ongelmitta.

      Poista
  11. Pitää testata tuota laventelia ensikesänä, kivan näköistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Etenkin isoina kasvustoina on kyllä todella kaunis.

      Poista
  12. Laventelista tulee mieleeni mummolla... ja siellä se ihana tuoksu.
    Sinulla näyttää laventeli kukkivan niin kauniisti vielä.

    VastaaPoista
  13. Tämä on jo toinen lyhyen ajan sisällä lukemani laventelipostaus. Kerran olen istuttanut valmiin taimen ja kerran kylvänyt siemenistä. Kumpikin jäi lyhytaikaiseksi kokemukseksi, vaan mikäpä estää kokeilemasta uudelleen. Ranskassa autoillessamme ihastelin sinisiä laventelipeltoja. Kotipihassa riittäisi pienempikin ala.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin muistan ensimmäiseltä Madeiran reissultamme erään levähdyspaikan penkkeineen ja sen äärellä olevan ihanan ja laajan laventelikasvuston. Silloin se valloitti täysin sydämeni.vv

      Poista
  14. Hienoa, että se viihtyy! itse en ole uskaltanut kokeilla

    VastaaPoista
  15. Laventeli hurmaa!! <3
    Itselläni oli valkeaa tosi pitkää laventelia Suomessa kukkapenkissä ja valtava noin metrin halkasijaltaan oleva pensas vaaleanpunaista kivikkoryhmässä.
    Täällä etelässä perhoslaventeli ja tavallinen liila laventeli viihtyvät hyvin myös ja niitä on pakko välillä leikata alas etteivät levähdä kasaan.
    Ja kylväytyy helposti! =)

    Lokakuun tunnelmallisia hetkiä sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laventeli tosiaan hurmaa. Etenkin juuri etelän laajat ja upeat kasvustot.
      Kiitos samoin.

      Poista
  16. Aijai, laventelin tuoksu on kyllä niin hurmaavaa ♥

    VastaaPoista
  17. Laventelit ovat tosi ihania! Voi kun joskus pääsisi Etelä-Ranskaan laventelipeltojen reunoille tekemään polkupyöräretken! Laventeli on mainettaan kestävämpi, yrttimaassa se meilläkin kasvaa.

    VastaaPoista
  18. Tosi ihania ovat ja totta, helppoja kasvatettavia. 😊😊🍂

    VastaaPoista
  19. Hyvin näyttää siellä viihtyvän. Laventeli tosiaan itää ilman kylmäkäsittelyäkin, mutta silloin kuitenkin osa siemenistä jää itämättä. En itse ole koskaan kylmäkäsitellyt. Muistelen myös että laventelin siemenet itävät parhaiten pimeässä, mutta niitä ei saa kuitenkaan peittää. Minulla laventeli talvehti viime talven kukkapenkissä. Aikaisemmin kasvimaalla ovat paleltuneet aina. Kesällä ostin puumuotoisen perhoslaventelin, sitä ilmeisesti ei saa talvehtimaan ulkona, joten pitää jotenkin mahduttaa autotalliin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse olen kylmäkäsitellyt laventelin jääkaapissa. Suomessa talvehtii ulkona tietämäni mukaan vain tähkälaventeli, joten perhoslaventeli kannattanee talvettaa sisällä.

      Poista
  20. Tosi hienosti kukkii sinulla laventeli. tuoksu on kyllä ihana. Minulla oli muutama vuosi sitten ampärissä kasvamassa kaunis se oli ja kukki hyvin, ei sitten kuitenkaan säilynyt talven yli.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Irma. Minä pidän myös laventelin tuoksusta. 😊🍂🍂🍂

      Poista
  21. Onpa upeat laventelit! Laventelin tuoksu on ehdottomasti ihanimpia puutarhan tuoksuja. Meillä on talvehtinut laventelit III-vyöhykkeellä nyt muutaman kerran. Ei sentään ole itsestään vielä kylväytynyt, kuten sinulla. Laventelini kasvaa avoimella ja paahteisella paikalla loivassa rinteessä. Maaperä on kaikkien kasvatusoppaiden vastaisesti savimaata, jota olen keventänyt hiekalla, soralla ja tavallisella puutarhamullalla. Talvisin olen laittanut päälle havunoksia, jos lunta ei ole ollut tarpeeksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kaisa.
      Olen itsekin havainnut, ettei laventeli ole niin kevyen ja hiekkaisen maan kasvatti, kuin sen sanotaan olevan. Tärkeintä on varmaan, että salaojitus on kunnossa. Loiva rinne on oiva kasvupaikka ja siinä vesi ei jää kasvin juurille seisomaan.
      Kiitos vierailusta blogissani ja tervetuloa uudelleen.

      Poista
  22. Upeat laventelit sinulla! Olen aina vähän haaveillut laventelin kasvatuksesta, mutten ole kokeillut. Minulla on laventelituoksupussi ja siinä on tuoksu pysynyt monta vuotta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Kasvatus on palkitsevaa ja yllättävän helppoa, joten kannattaa kokeilla.
      Tuoksu on minustakin yksi kestävimmistä.

      Poista
  23. Onpa runsasta kukintaa sinulla laventelipenkissäsi. Minä en ole koskaan yrittänyt kasvattaa sitä, mutta kyllä kiinnostaisi. Joskus olen ostanut ruukussa, mutta ei se ole kestänyt talvea. Laventelipussukkaa vaikka tyynyn alla olisi kiva kokeilla. Mukavaa loppuviikkoa :)

    VastaaPoista
  24. Vielä hieman vaatimatonta, mutta uusia kylvöjä on tarkoitus tehdä keväällä.
    Mukavaa loppuviikkoa myös sinulle.

    VastaaPoista
  25. Meilläl se tahtoo olla liian talvenarka, joskus on mennyt yhden vuoden, mutta sitten kadonnut.
    Mutta joka vuosi laventelia löytyy takaterassilta kesäkukkaruukuista:)

    VastaaPoista
  26. Onneksi laventelia voi mainiosti kasvattaa, tai ostaa myös yhden kesän iloksi.

    VastaaPoista
  27. Ihanat! Rakastan laventelia. Sinulla on ihanat puskat ja levinneetkin hienosti. Itselläni ihan muutama vasta, mutta kylvin taasen kesällä ulos ruukkuun lisää (iti muuten ilman kylmäkäsittelyjäkin). Haaveilen myös vaaleanpunaisesta laventelista, vaikka sininen onkin se aito ja oikea. Olen myös aina haaveillut siitä, että näkisin ranskan laventelipellot, mutta kun ei ole sitä rahaa matkustamiseen niin jää haaveeksi. Aiotko kylvää lisää laventelia? Onnellisia syyspäiviä sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarkoitus on kylvää laventelia lisää, sillä suurena alana se pääsee parhaiten oikeuksiinsa.
      Onnellisia ja kuulaita syyspäiviä myös sinulle.

      Poista
  28. Kauniit laventelipuskat. Kiitos paljon kasvatusvinkeistä! Savimaata on täälläkin, mutta kiva kuulla että kohopenkki ja hiekkamulta toimivat oikein hyvin kasvupaikkana.

    VastaaPoista