Translate

sunnuntai 17. maaliskuuta 2019

Talvetetuksia, tomaatin siementaimia, sukkia ja suurta surua.




Minulla talvetettavia kasveja on ollut nyt hyvin vähän. Yllä olevan punakukkaisen hortensian selviäminen talvesta sai minut iloiseksi, sillä kukkiessaan se on hyvin näyttävä ja kaunis.


Pelargoneista vain yksi varma talvesta selviytyjä on nähtävästi tässä. Kaksi muuta, toinen juuri ja juuri hengissä sinnittelevä ja toinen muuten vain vailla elonmerkkejä oleva, ovat vielä arvoituksia.


Aina loistavasti talvehtiva sorvarinlaakeri selviää kymmenasteisessa autotallissa talvesta vaivatta. Huoneenlämmössä se tuskin selviytyisi. Enpä ole tohtinut koskaan edes kokeilla.


Madeiralta aikoinaan tuomani sinisarja on toinen takuuvarma talvehtija. Sekin viettää pitkän talven autotallissa.


Jouluksi hankkimani valesypressi voi myös toistaiseksi hyvin.


Tomaatteja kylvin tapani mukaan tosi maltillisesti. ( Kylvetty 4.3. ) Jonkun mielestä varmasti vähän, mutta  enemmälle ei nyt ole tarvetta ja muutaman taimen olen päättänyt ostaa myös valmiina.

Lajikkeiksi valikoitui tutut ja hyväksi osoittautuneet tomaattilajikkeet 'Sparta F1',  'Supersweet 100 F1' ja 'Gardener´s Delight F1'. 'Sparta F1' on kasvihuonekasvatukseen soveltuva, keskikokoisia tomaatteja tuottava, maukas ja runsassatoinen.  Supersweet 100 F1 on puolestaan erittäin runsassatoinen kirsikkatomaatti ja 'Gardener's Delight' F1on myös erittäin hyvänmakuinen, maukas ja runsassatoinen kirsikkatomaatti.



 Parit sukat pikkuisille ovat myös valmistuneet.


Olemme saaneet viime aikoina nauttia ilahduttavasti pikkuisten lastenlasten vierailuista luonamme. Menneeseen viikkoon on mahtunut myös suurta surua, sillä vanhimman poikani perheen 11-vuotias suomenlapinkoira jouduttiin viemään sairauden takia eläinlääkärin antamalle viimeiselle piikille. Suru on todella suuri koko perheellä samoin, kuin täällä meilläkin.


Tässä vielä viimeisiä yhteisiä hetkiä.



38 kommenttia:

  1. Voi, että. Ymmärrän niin surunne. Lämmin osan otto <3 Kyllä nuo karvakorvat niin rakkaiksi aina tulevat, että suru todella on suuri.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Suru on tosiaan suuri ja pienille varmasti vaikea asia ymmärtää.

      Poista
  2. Hyvin on talvehtineet:).kukat,ja tuo sypressi ihana:),jännä nähdä minkävarinen kukka tulee hortensiaan.
    Tomaatin taimet virkeitä.:)
    ihanat sydän sukat:))),söpöt;)
    voi ,sitä surua,:(.Otan osaa! Lapsillekkin suru on suuri,
    (tiedän kaksi karvaysystävää,samoissa ikävuosissa,siirtyneet koira taivaaseen),
    ihanat lastenlapset olette saaneet kylään.
    Hyvää vointia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Liisa.
      Surut kuuluvat eittämättä elämään, mutta pienokaisille asia on vaikea ymmärtää.

      Poista
  3. Kyllä eläinystävästä luopuminen on todella surullista!
    Sinulla onkin hortensia jo pitkällä kasvussa, pitääpä kiireesti hakea omani kellarista valohoitoa saaman! Ahkera olet taas ollut, ihania sukkia!

    VastaaPoista
  4. Näin on. Onneksi on kauniit muistot jäljellä.
    Kiitos.

    VastaaPoista
  5. Sulla on kevättä jo vaikka millä mitalla kasvamassa! Meilläkin nuo tomaattilajikkeet on todettu ihan parhaiksi. Kannattaa kokeilla myös Ildi-nimistä tomaattia. Se on keltainen, tosi makea ja aromikas kirsikkatomaatti.

    Osanotto karvakaverin kuolemasta. Se on vaikea paikka aina. Lapset kuitenkin toipuvat nopeasti näistä menetyksistä. Nuoruus suojelee suurilta suruiltakin.

    Voimia viikkosi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tomaattivinkistäsi.
      Lemmikin menetys on aina kova pala sen omistajille, mutta onneksi jäljelle jää kivat muistot.
      Kiitos.

      Poista
  6. Hienosti on jo kevättä. Voimia surussa koiraystävästä, lapset onneksi toipuvat paremmin kuin aikuiset.

    VastaaPoista
  7. Onpas hortensia reippaana kasvuun lähdössä. Muutenkin talvetettavasi näyttävät virkeiltä. Kauniit sukat. Osanottoni koiraystävän menetyksestä.

    VastaaPoista
  8. Lemmikki on perheenjäsen, ja lapsille varmasti äärettömän tärkeä. Siksi suru on suuri, lohtua sinne teille. Toiveikkaana aina nuo kasvit vie talvisäilöön, muuta riskit on huomioitava, ja mikä ilo onkaan, kun talvesta onkin selvitty.

    VastaaPoista
  9. Kiitos. Lemmikin menetys on koko perheelle aina kova paikka.
    Jokainen talvesta selvinnyt kasvi on kyllä iloa tuottava asia.

    VastaaPoista
  10. Sain toissa jouluna naapurilta kukka-asetelman, jossa tuollainen sypressi oli. Olisiko ollut sitten vale-sellainen? Istutin sen huonolla menestyksellä mökkipihaan kesällä. Koiran piikille vieminen on yksi elämän kovimpia kokemuksia.

    VastaaPoista
  11. Jouluisin myytävät sypressit ovat yleensä juuri valesypressejä. Itse olen saanut puolivarjoiseen kohtaan muurikivipenkiin istuttamani sypressin talvehtimaan jopa useamman vuoden.
    Näin on.

    VastaaPoista
  12. Lemmikkieläimestä luopuminen on aina suuri suru ja varsinkin lapset kokevat sen voimakkaasti. Elämä muodostuu kuitenkin suruista ja iloista, joten siihenkin täytyy kasvaa. Toivottavasti kevät tuo sinne paljon iloa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri näin. Surut, niin kuin ilotkin, kuuluvat elämään ja ilman suruja eivät elämän ilotkaan tuntuisi niin voimaannuttavilta.

      Poista
  13. I'm very sorry the death of the family loved dog, he looked so pretty. I understand the sorrow, the adults and especially children loved him as a family member.
    Your tomatoes are ahead of mine, I sowed only 3 days ago, 'Beef' variety.
    I always amaze your knitting - lovely!

    VastaaPoista
  14. Ilon - ja surunaiheita... molempia joutuu ottamaan vastaan. Osanottoni ja terveiseni perheelle.

    VastaaPoista
  15. Minäkin olen saanut vaivatta kellarissa hortensiat menemään talven yli ,mutta niiden saaminen kukintaan on sitten toinen juttu. Kerran on se minulla onnistunut. Nyt niitä ei ole kuin kaksi jäljellä hävitin muut. Harmittaa se kasvatus ja raahaaminen kellariin ja takaisin ja sitten kasvattavat vain rehevyytttä .

    VastaaPoista
  16. Osanottoni. Lemmikki on perheenjäsen ja sen poismeno on surullista.

    Sinulla on kasvien talvehtiminen sujunut hienosti. Ehtivät hyvin vankistua ennen ulos pääsyä. Omat pelaguuni ovat vähän surkean näköisiä, mutta niinpä taitavat olla tähän aikaan joka vuosi. Tomaateissa suosin samoja lajikkeita, paitsi Spartaan en ole tutustunut. Täytyypä laittaa muistiin.

    Kauniit sukat. Pikkuiset jalat ja mielet tykkäävät varmasti.

    VastaaPoista
  17. Näin on. Jokainen, joka on omistanut lemmikin tietää varmasti kuinka vaikeaa siitä on luopua, vaikka muuta vaihtoehtoa ei enää ole.
    Sparta lajiketta olen kylvänyt aiemmin kahdesti ja ollut siihen ihan tyytyväinen. Kannattaa kokeilla.
    Kiitos.

    VastaaPoista
  18. Suru on lemmikistä luopuminen!
    Hyvin on talavehtinu kasvit. Miulla on vielä varastoissa. Oon käyny kahtomassa niitä ja muutama pelakuu on menetetty. Kylyvöksiä on tiälläkin itämässä.
    Kauniit sukat oot neulonu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lemmikistä luopuminen on hyvin vaikeaa ja riipaisevaa.
      Hyvää kasvuvoimaa kylvöksillesi.
      Kiitos.

      Poista
  19. Pienille lohtuhaleja <3
    Hyvälle näyttää talvetukset, mulla ei ollut ku pari pelargonia ja nekin menehty... onneks on tulossa taimista uusia.

    VastaaPoista
  20. Iloa ja surua, näin se elämä menee.
    Kauniita, ihanat pikkusukat.
    Lasten vieraulu tuo iloa taloon.
    Mukavaa kevättä Teille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin menee. Vuoroin iloa ja surua.
      Kiitos.
      Vierailut ilahduttavat ja tuovat vilskettä taloon.
      Kiitos samoin.

      Poista
  21. Hyvin on talavetukset onnistunu. Muutamia menetyksiä pakkaa tulla aina. Eläänkaverin menettäminen on aina rankka paikka, varsinki perheen piänimmille.

    VastaaPoista
  22. Menetyksiä tosiaan tahtoo aina tulla.
    Pienten on vielä vaikea asiaa täysin ymmärtää, mutta aika tulee auttamaan niin heitä, kuin perheen aikuisiakin.

    VastaaPoista
  23. Talvehtineet kasvit näyttävät oikein hyviltä. Tomaatintaimia näyttää olevan ihan runsaasti, tuosta määrästä saa jo aivan riittävästi satoa. Minullakin on Sparta-tomaattia kylvettynä tänä keväänä.
    Osanottoni karvakaverin poismenon johdosta. Suru on varmasti suuri ja ikävä kova.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näyttäisivät selviävän.
      Sparta on hyvä valinta.
      Kiitos paljon.

      Poista
  24. Ihanat pikkuiset sukat olet tikutellut.
    Rakkaan eläinystävän menetys riipaisee aina, voimia teille <3
    Lempeää torstaita :)

    VastaaPoista