Translate

tiistai 7. toukokuuta 2019

Perenna, puu ja kärhöhankintoja



Olin iloinen, kun paikallisella Hankkijalla käydessäni löysin tarjolla olevasta kärhövalikoimasta tämän virolaista kantaa olevan 'Piilu' jalokärhön. Minulla oli aiemmin puutarhassa vuosikaudet kauniisti ja runsaasti kukkiva ja hyvin viihtyvä Piilu, joka sitten aivan yllättäen menehtyi. Syy ei valitettavasti minulle selvinnyt.


Kärhö lähti heti hyvään kasvuvauhtiin. Latvoin sitä jo reilusti, jotta juuristo vahvistuu, eikä voimaa kulu pelkästään pituuskasvuun.


Toinen kärhöhankinta on tämä 'Omoshiro'. Näille kahdelle toivon pitkää ikää puutarhassamme.


Kuten tiedätte niin pioneja ei puutarhassa ole koskaan liikaa. 'Santa Fe' näyttää kauniskukkaiselta ja sekin on maahan istutusta odotellessaan venyttänyt jo kivasti kauniin punaisia versojaan.




Santa Fe:lle valitsin kaveriksi valko- ja kerrottukukkaisen kiinanpioni 'Duchesse de Nemours'in.


Mieheni pitää kovasti punatähkistä. Hänen toiveestaan ostinkin kaksi valko- ja kaksi punakukkaista  punatähkää. Niitä löytyy puutarhastamme jo ennestään.


Näillekin oli tilausta puutarhassa. Kaksi vaaleanliilanpunaista 'Daniel Cushion' mätäsleimua.


Kasvihuoneen vierustan lankkupenkkiin hankin tämän 80 -senttisen, rungollisen ja todella ihanan 'Yalta' tundrapajun. Alkuaanhan suunnitelmassani oli istuttaa penkkiin ryhmäksi kolme rungoltaan eri mittaista riippahernepuuta. Syksyllä sain hankittua vain yhden, sillä kaikki Sydänmaan puutarhamyymälässä tarjolla olleet rungolliset hernepuut olivat valitettavasti saman mittaisia. Nyt olen tyytyväinen, etten onnistunut hankkeissani, sillä tämä pikkuinen runkopuu sopii mielestäni ryhmään enemmän kuin hyvin. Se on todella kaunis.


Samoin, kuin kolmanneksi runkopuuksi löytämäni sateenvarjomainen Walkerinhernepuu. Tämäkin ostin Hankkijalta.


 Tässä vielä kuva viime syksynä hankitusta riippahernepuusta jolla on jo lupaavan kokoiset silmut.


Nyt rungolliset pikkupuuvalikoimat penkissä alkavat olla koossa ja …..


minulla suunnitelmissa olleiden kolme runkomitaltaan erikorkuisen puun lisäksi penkkiin on istutettu nämä kaunottaret eli.....


  pikkusyreeni  Syringa meyeri 'Palibin' ja.....


viime syksynä hankittu koristekirsikka Prunus 'Accolade' eli kevätsuudelma. Tämän selviäminen ensimmäisestä talvestaan oli iloinen asia, sillä pelkäsin kasvupaikan olevan sille kenties aivan liian avoimen ja tuulisen.


32 kommenttia:

  1. Hyvät ostokset, erilaiset riippapuut on varmasti kauniit yhdessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin ainakin uskon. Nyt vain kaivattaisiin lämmintä.

      Poista
  2. Olipa siellä taimistolla erinomainen valikoima! Nuo kärhöt ovat aivan ihania, 'Piilu' on minunkin suosikkini ollut vuosia. Samoin ihanat pionit - kaunottaret. Erikorkuiset riippapuut ovat varmaan puutarhasi komistus! Toivotaan heille hyvää kasvua ja kukoistusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Piilun menetys kyllä kirpaisi pahasti. Toivottavasti uusi viihtyisi pitkään.
      En tiedä mikä noissa rungollisissa riippapuissa niin kovasti viehättää? Kai se on tuo muoto.

      Poista
  3. Paljon kaunista on tulossa... kohta ne jo kukkivat :)

    VastaaPoista
  4. Ihana tundrapaju, itsekin olen katsellut kuvia ja haaveillut tuon hankinnasta! Rungollisten pikkupuiden ryhmä näyttää todella kivalta, korkeuserot tekevät siitä hienon. Perennahankinnatkin nappivalintoja! Piilun hankin minäkin viime syksynä ja hyvin on talvehtinut ruukussa. Sille täytyy löytää hyvä paikka, niin kaunis se on!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tundrapaju on kyllä kaunis ja pitäisi tietojen mukaan olla myös kestävä.
      Toivotaan, että Piilumme kasvavat ja kukoistavat pitkään.

      Poista
  5. Tuollaisen 'Omoshiron' soisi viihtyvän meidänkin puutarhassa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Etenkin väreiltään uskoisin sopivan tosi hyvin puutarhaasi.

      Poista
  6. Kauniita ostoksia,ihania nuo sateenvarjo-puut:)
    ..ja kun tulee kesä kokopihan komeudet kukassaan,siinä mieli ja silmä lepää,niitä katsellessa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Toivottavasti kokonaisuus näyttää hyvältä, kun lähtevät kunnolla kasvuun.

      Poista
  7. Hienoja hankintoja! Erikorkuisten riippapuiden penkki näyttää varmasti tosi kivalta, odotan tulevaisuudessa kuvia katsottavaksi :). Minäkin ihastelin myymälässä tundapajua, näytti kyllä tosi suloiselta näin keväällä, hauska nähdä miten muuttuu kesän myötä - en ole tutustunut lajiin koskaan aikaisemmin. Omoshiro on kuvassa niin hempeän herttainen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos.
      Toivon, että näin on. Nyt pitäisi alkaa valmistelemaan penkin ympäristöä ja alkaa toteuttaa alustavavia suunnitelmani. Odotamme tilattua sorakuormaa saapuvaksi, jotta työt päästään käynnistämään.
      Omoshiro näyttää lupaavalta.

      Poista
  8. Riippapuiden alueesta tulee hieno. Kaikki muutkin ostoksesi ovat hyviä. Katselin Hongkongissa Pillua, jonka haluat bra oli 4 euroa. Aioin ostaa ruukkuun kasvattamaan juuriaan, mutta unohdin multaa hakiessani. Useimmat körhöt ovat heränneet, vaikka pelkäsin kuivan kesän verottaneen niiden voimia. Muutama on vielä arvoitus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan näin.
      Tosi kiva kuulla, että kärhösi ovat jo heränneet. Omistani ainoastaan yksi osoittaa kasvun merkkejä. Muiden osalta myöhäisyys on aivan normaalia, meidän puutarhassa. Meillä kaikki kärhöt ovat lisäksi aika myöhäitä lajiketta ja pitäisikin panostaa myös heti alkukesästä kukkiviin.

      Poista
  9. Mainiot hankinnat! Ihania värejä pionissa ja kärhössä. Tuo tundrapaju on todella erikoinen ja ihanat pallerot.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiinnostaisi hieman hankkia myös puupioneja, mutta toistaiseksi olen malttanut mieleni.
      Tundrapajusta olen ihan täpinöissäni.

      Poista
  10. Hienoja ostoksia. Minäkin haaveilen pienestä riippapuusta pihalammikon reunalle. Paikka on vaan aika varjoinen, mikä pienentää valikoimaa.

    VastaaPoista
  11. Kiitos.
    Paikkaan soveltuvia varmaan löytyy.

    VastaaPoista
  12. Riippapuut ovat kaikki niin minun mieleeni. Ovat kivan näköisiä!

    VastaaPoista
  13. Ihanat kärhöhankinnat ja muutkin kivoja! 'Piilu' minulta jo löytyykin, mutta 'Omoshiro' vähän polttelisi. Jos tulee vastaan, niin saattaapi livahtaa mukaan. Uudesta istutusalueesta tulee kivan näköinen, kun on vähän eri näköisiä ja kokoisia mutta kuitenkin samanmuotoisia puita ryhmänä. Mukavaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista
  14. Mukavia hankintoja oot tehny. Tuon tundrapajun miekin ostin. On kyllä kaunotar! Kärhöjä suapikin jo aika edullisesti marketeista.

    VastaaPoista
  15. Kiva kuulla, että sinullakin on tundrapaju. Voidaan jakaa kasvatuskokemuksia keskenämme.
    Onneksi kärhöjä saa jo osin hyvin edullisesti.

    VastaaPoista
  16. Hyviä hankintoja. Pionit ja kärhöt ovat ihania. Oi miten kaunis tuo valkoinen muuri on 🌸 Antoisaa perjantaita !

    VastaaPoista
  17. Sinulla on paljon kivoja pikkupuita puutarhassasi. Tundrapaju on tosi mielenkiintoinen pitää muistaa syksyllä jos innostuu tekemään jotain hankintoja.

    VastaaPoista
  18. Torennäköösesti oliki kolome erilaasta runkopuuta parempi vaihtoehto. Muutenki hianon näkööne alue. Mulla taitaa olla ny kärhöostoos paussi. Syksyllä ostetut o kaikki viälä istuttamata.

    VastaaPoista
  19. Olen laittanut Walkerin isoon ruukkuun mökin terassille. Mitenkähän saisin sen menestymään talven yli, paikka on aika tuulinen?

    VastaaPoista