Translate

tiistai 13. elokuuta 2019

Kärhöt toivottivat kukinnallaan lomalta palaavat tervetulleiksi kotiin

Pitkästä aikaa taas täällä blogin puolella. Kuukauden kestänyt odotettu, kaivattu ja virkistävä mökkiloma on jälleen kerran takanapäin. Vaikka sää ei kaikilta osiltaan tällä kertaa ollutkaan ihan paras mahdollinen, oli perheen kanssa vietetty aika, sukulaisten tapaaminen ja meren äärelle pääsy  aivan yhtä hienoa kuin aina ennenkin. Saimme myös poimittua saaresta hulppean määrän mustikoita, eli 210 litran pakastimen ihan täyteen, joten nyt on aamupuuromarjat jälleen kerran turvattu.


Ostimme muutamia vuosia sitten veljeni navetan maitohuoneeseen arkkupakastimen lomalla poimimiamme mustikoita varten. Mustikat laitamme pakastumaan minigrip - pusseihin ja kotiinpaluun koittaessa pussit ladotaan kylmälaukkuihin auton peräkärryyn, jossa ne täyteen pakattuna kestävät hyvin sulamatta pitkän kotimatkan.


Myöhään lauantai-iltana kotiin palatessamme jännitin ehkä eniten sitä miten kärhöt ovat ennätysmäisessä kuivuudessa pärjänneet. Nimittäin täällä meillä, kuten Keski- Pohjanmaallakin on ollut hyvin kuivaa ja vettä ei ole satanut pitkään aikaan.

Vaikka kärhöt joutuivat olemaan vedettä koko lomamme ajan odotti minua siitä huolimaatta hyvin mieluisa näky kotipihaan ajaessamme. Sen verran pimeää kuitenkin jo oli, etten päässyt heti valon vähyyden vuoksi kärhöjä kuvaamaan.


Aikaisin aamulla heräsin sitten ilokseni sateen ropinaan ja heti ensimmäisen sadekuuron laannuttua säntäsin oitis puutarhaan kärhöjä kuvaamaan, jotta saisin edes muutaman kuvan napattua, ennen seuraavan, odotettavissa olevan kuuron alkamista.




Vettä on onneksi satanut nyt ihan pitkin päivää ja toivottavasti sateet jatkuisivat tarpeeksi pitkään, sillä kaikkialla on lähes ruti kuivaa.


Täytyy sanoa, että kärhöjen runsas kukinta pääsi yllättämään minut taas kerran. Etenkin yllä olevissa kuvissa oleva 'Polish Spirit' Se aloitti kukintansa hyvin maltillisesti ja olin jopa hieman pettynyt kärhöön siinä vaiheessa, kun ensimmäiset kukat puhkesivat siihen hieman ennen lomalle lähtöämme. Mikä hieno näky se onkaan tällä hetkellä hyvin runsaine ja kauniin värisine kukkineen.





'Pink Fantasy' vietti monta vuotta väliaikaisessa paikassa kasvimaalla ja pelkäsin hieman kuinka se tulisi selviytymään siirrosta sille varatulle, lopulliselle kasvupaikalle.


Kuten kuvista näkyy siirto ei sitä suinkaan hätkäyttänyt.







Virolaista alkuperää oleva 'Piilu' istutettiin muutama vuosi sitten menetetyn tilalle.








Sitten yllä yksi takuuvarma, vuosittain aina yhtä runsaasti kukkiva viinikärhö puutarhassamme, eli 'Etoile Violette'.








Eipä kukintarunsaudessa jää jälkeen edellisestä tämäkään viinikärhö 'Julia Correvon'












Fantastinen kukkija on myös tämä tiukukärhö 'Arabella'.  


Kuvia siitä, kuten toki kaikista muistakin kärhöistä, tulee otettua aina hyvin runsaasti ja vähän joka puolelta. Selvähän se.


Arabellan kukinta kestää hyvin pitkälle myöhäissyksyyn joten siinäkin mielessä loistava kärhö.








Hupsista, nyt täytyy alkaa lopettelemaan, mutta lisää kuvia kärhöistä on luvassa hieman myöhemmin.

Mukavaa päivän ja viikon jatkoa kaikille.

48 kommenttia:

  1. Onpa upean näköisiä! Mukavaa viikon jatkoa sinullekin!

    VastaaPoista
  2. Huikea määrä mustikoita, täälläpäin ei ole mustikoita joten nyt jäätiin pitkästä aikaa ilman. Upeita kärhöjä!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt mustikoita ei ollut Pohjanmaallakaan juuri muualla kuin saaressa, jossa niitä olikin tosi paljon.

      Poista
  3. Upeat kärhöt. Hienoa, että sadettakin saitte.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos.
      Sade tuli taas enemmän kuin tarpeeseen, etenkin pihanurmikko alkoi olla jo osin ihan keltainen kuivuudesta.

      Poista
  4. Tämä menee nyt ihmettelyksi! Mustikkasato on huima, kun meilläpäin kaikki tutut mustikkapaikat olivat liki tyhjiä. Kyllä teillä on mustikkaa talveksi! Mutta nuo kärhöt!! Olet sinä oikea kärhöguru! Yritin selvittää kuvistasi, että onko siellä mitään muita kasveja suojaamassa auringolta, vai istutatko kärhöt vain yksistään kasvamaan. Et siis ole antanut kärhöillesi erityisesti vettä? Pink Fantasy näyttää kovin samanlaiselta kuin Hagley Hybrid ja Westerblatte kuin oma Jacmannii-kärhöni. Aloin siis epäillä omien kärhöjeni nimiä:) Aivan upeita ovat!!

    VastaaPoista
  5. Mustikoita oli nyt kuulemani mukaan kautta linjan tavanomaisissa poimintapaikoissa hyvin vähän. Omat mustikkamme saimme mökkisaarestamme, josta niitä löytyi todella runsaasti.
    Kärhöt kasvavat meillä etupäässä matalakasvuisten perennojen ja maanpeitekasvien joukossa, sillä kärhöt viihtyvät hyvin, kun latvus saa runsaasti valoa ja juuristoalue on suojassa liialliselta kuumuudelta ja kuivuudelta. Kärhöille annoimme alkukesästä säännöllisesti vettä ja lannoitetta, mutta mökkiloman ajan ne joutuivat pärjäämään ihan omillaan. Mökkisaaremme näet sijaitsee yli viidensadan kilometrin päässä, joten sieltä ei todellakaan kannata kärhöjä erikseen lähteä kastelemaan.

    VastaaPoista
  6. Ihan uskomattoman upeaa kukintaa! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Kärhöt ovat kyllä ihania ja palkitsevia kasvatettavia.

      Poista
  7. Aina yhä uudelleen sinun kärhösi jaksavat ihastuttaa huikealla kukinnallaan! Minä istutin pari uutta kärhöä viime viikolla ja jännitän nyt, miten juurtuvat. Ennen istutusta kertasin sinun ohjeesi kärhöjen istuttamiseen, kiitos ohjeesta! Upea saalis mustikoita teillä! Minä en löytänyt täältä meidän metsistä lainkaan mustikoita, mutta onneksi metsävattuja sain pakastettua 30 litraa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kärhöt yllättävät minutkin joka kesä ja etenkin tänä kesänä, kun kuukauden aikana mökillä ollessamme ei täällä meillä ollut satanut tippaakaan vettä. Alkukesän runsas kastelu ja lannoitus näyttää kuitenkin riittäneen niille ja kukinta onnistui.
      Mekin kävimme aluksi etsimässä mustikoita perinteisiltä ja aiempina vuosina hyviksi osoittautuneilta paikoilta, mutta löysimme niitä sieltä vain hyvin vähän.
      Hieno vadelmasaalis sinulla. Luonnonvadelmia emme saaneet tänä kesänä yhtään.

      Poista
  8. Valtavan määrän mustikoita olette saaliiksi saaneet! Meillä päin ei tule mustikkaa tänä vuonna juuri lainkaan. Harmi, sillä mustikka on koko perheen herkku. Aivan mahtavat nuo sinun kärhösi, ja hyvin ovat selvinneet kuivuudesta huolimatta. Upeaa kukintaa! Mukavaa viikon jatkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olimme mieheni kanssa alkuun varmoja, että tänä kesänä mustikkasaalis tulisi olemaan hyvin heikko. Heikoksi se olisi taatusti jäänytkin, ellei saaresta olisi löytynyt hyvää mustikka-apajaa.

      Poista
  9. Taas mä kärsin! On sulla nii käsittämättömät kärhöt! Eikä tua huima mustikkasatokaa tilannetta paranna ;D Mulla kokonaasta viis litraa pakkaases. Kävin pari viikkua sitte tilannekatsauskiarroksella. Paris paikas oli piäniä mustikoota harvakseltaan. Kolomannes ja parahimmas paikas parveeli tuantinoukkijoota.....ainaki milijoona. Ääääh! Noukintahalut meni, sen silijän tiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, sait sentään viisi litraa mustikoita. Monet ovat taitaneet jäädä nyt täysin ilman. Mustikoiden ostohinnatkin ovat tällä hetkellä niiden osittaisen vähyyden johdosta hyvin korkeat ja se rajoittaa varmasti ostoa.

      Poista
  10. Kerrassaan lumoavaa 💜💜💗 Blogin nimi ei valehtele !

    VastaaPoista
  11. Mahtavan määrän mustikoita saitte! Meillä ei juurikaan ole mustikkaa lähimetsissä. Onneksi on pensasmustikat puutarhassa.
    Kerrassaan upeita kärhöjä!<3

    VastaaPoista
  12. Määrä yllätti toiveet moninkertaisesti.
    Kiitos.

    VastaaPoista
  13. Ihastuksesta mykkänä selailin postausta edestakaisin. Sinulla on selvästi taikakosketus kärhöjen kasvatukseen. Toiveissa siintää, että jonain päivänä omanikin kukkisivat yhtä komeasti. Ovat ne vuosi vuodelta parantaneet kukintaansa, mutta vielä on hurjasti matkaa samanlaiseen kukkaloistoon mitä tämän postauksen kuvissa. Odotan innolla seuraavaa postaustasi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kärhöt ovat onneksi pikku hiljaa pääsemässä haastavan kasvatuksen maineesta. Hyvä niin, sillä ovathan ne kieltämättä suurta iloa tuottavia puutarhassa.

      Poista
  14. Upeat, ei näistä voi muuta sanoa. Mahtava mustikkasaalis, omani oli vaivaiset 10 mustikkaa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt mustikoita ei varmaan ollut kovin hyvin muissa paikoissa, kuin saarissa.

      Poista
  15. Ihastuttavat kärhöt kaikki:)

    VastaaPoista
  16. Hyvin ovat kärhösi sateettoman jakson jälkeen voimissaan! Onkin virkistävää olla välillä kotoa pois. On niin mukava aina palata tuttuihin maisemiin, jotka näkee tauon jälkeen ihan erilailla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin pärjäsivät. Varmaan kasvualustan mullan paksuudella on oma osansa.
      Hieman välillä harmittaa, kun puutarha on poissaolon aikana kaikkein kukkeimillaan, mutta minua ei kuitenkaan mikään syy pitäisi poissa mökiltä ja meren ääreltä.

      Poista
  17. What a nice collection of clematis! Lovely colors, especially I love the pink one.

    VastaaPoista
  18. Kyllä kauniisti kukkivat kärhöt siellä. Miun 'Arabella' on metrinen. Onkohan niitä kahta kantoo!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ulla.
      Arabella on vain yksi lajike, kokoon vain vaikuttaa niin moni asia.

      Poista
  19. Upeat kärhöt jälleen! Ja mahtava mustikkasaalis, minä en ole ehtinyt keräämään yhtään mustikkaa. Eikä niitä löydykään täältä läheltä, mutta onneksi sain yksi ilta sangollisen mustikkaa Halsualta. Loma on aina loma, vaikka sää olisi välillä ankeampaakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos.
      Mailla ei nyt ollut mustikkaa juuri nimeksikään. Hyvä, että onnistuit sentään saamaan niitä Halsualta.
      Yöt olivat Ohtakarissa osin hyvin viileitä ja välillä tuuli melkoisesti. Onneksi lämpimiä ja helteisiäkin päiviä oli paljon.
      Meidän nuorin poikamme perheineen kävi muuten vierailemassa siellä teidän eläinpuistossa. Ovat toki olleet lasten kanssa teillä ennenkin. Pitivät kovasti. ❤️

      Poista
  20. Aivan valtavan upeaa kärhökukintaa! Ihan tässä taas mykistyy ihmetyksestä.
    Huikean määrän saitte mustikoitakin. Meidän metsissä sato on ollut onneton ja nekin vähät ehti ensimmäinen naiskaksikko poimia. Ostin torilta kaksi litraa. Näin tänä vuonna.
    Mukavaa viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
  21. Kiitos Between.
    Onneksi mustikkaa löytyi. Viime vuonna jäimme täysin ilman, mutta onneksi edellisvuotisia oli vielä pakkasessa hieman jäljellä syötäväksi.
    Ihanaa viikonloppua myös sinulle. 😊

    VastaaPoista
  22. Huh, miten ihmeessä saat kärhöt tuollaiseen kukintaan?!
    Paikka paikoin on mustikkaa. Onneksi olkoon saaliistanne.

    VastaaPoista
  23. Täytyy sanoa, että mustikkasaalis tuntui kyllä hyvältä. Kiitos.

    VastaaPoista
  24. Nämä karhökukinnat näyttävät aivan uskomattomilta! Olet oikea kärhötaituri!

    VastaaPoista
  25. Sinun kärhösi ovat kyllä uskomattoman runsaskukkaisia! Miten hoidat niitä, kun kuivuuskaan ei näytä niitä haittaavan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kastelua ja lannoitusta kärhöt kyllä vaativat ja hyvän kasvualustan. Siitä yllätyin miten hyvin ne pärjäsivät kuukauden ilman sadetta.

      Poista
  26. Aivan mahtava mustikkasaalis! Täällä mustikkaa on ollut tosi huonosti. Muutaman litran saimme sitä kerättyä pakastimeen. Ja nuo kärhöt sitten, huikea kukkapaljous! Mukavaa elokuun jatkoa!

    VastaaPoista
  27. Mukavaa elokuun jatkoa myös sinulle.

    VastaaPoista
  28. Ihan uskomattoman upeita ovat kärhösi, taas tänäkin vuonna. Niistä saa ja kannattaa laittaa vähän joka suunnasta kuvia! :)

    VastaaPoista