Translate

keskiviikko 2. lokakuuta 2019

Laventelit



Tähkälaventelit ovat talvehtineet ja viihtyneet meillä aina hyvin. Tänä vuonna ne kukkivat lämpimästä kesästä johtuen taas runsaasti. Osa kasvaa kasvimaan lavakauluksissa ja osa pihan muurikivipenkissä. Kuvassa olevat laventelit kasvavat kasvimaalla minttujen kanssa samassa penkissä. Joudunkin varmaan raivaamaan ensi kesänä agressiivisesti levittäytyviä minttuja laventelien tieltä, jotteivat ne tule jäämään ihan tyystin alakynteen.


Tähkälaventelia on suht' helppo kasvattaa siemenistä. Kylvöjä onkin tullut tehtyä aika usein. Mehiläiset ja perhoset pitävät laventelista joten sitä kannattaa kasvattaa puutarhassa jo senkin takia.


Laventelin tuoksu jakaa voimakkaasti mielipiteitä. Osa tykkää, kun taas osa ei voi sietää laventelin tuoksua. Itse kuulun edellä mainittuihin.


Tapaan myös kuivattaa laventelia. Minulla onkin sitä aina vessan peilihylyllä tuoksua tuomassa.

24 kommenttia:

  1. Olen hieman tuota laventelia mielinyt mökin kukkapenkkiin. En ole saanut vielä hankittua.

    VastaaPoista
  2. Pitäisikin kokeilla laventelin kylvöä, olisi ihana saada laventeli talvehtimaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainakin tähkälaventeli talvehtii hyvin. Ei kun kokeilemaan.

      Poista
  3. Laventelit ovat niin ihania!
    Minullakin ne ovat kasvaneet monta vuotta kasvimaan reunalla. Olen ostanut ne joskus yrttitaimina. Tänä kesänä huomasin, että ne olivat lisääntyneet ja pieniä siementaimia tupsahteli sieltä ja täältä. Ihanaa, että tämä kaunis Välimeren kasvi pärjää täälläkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös vain. Tähkälaventeli ainakin talvehtii oletettua paljon paremmin ja kasvusto laajeneekin kivasti pikku hiljaa.

      Poista
  4. Lavender is a pretty plant. I imagine fragrance in your home.

    VastaaPoista
  5. Onpa sinulla kaunis laventelipuska. Ehkä pitäisi kokeilla sen siemenkasvatusta.
    Minttuja en taida istuttaa enää mihinkään. Juusoa varten kasvimaalla kasvoi valkoista kissanminttua. Kaivoin sen pois, mutta siementaimia putkahtelee vähän joka paikassa. Turhan innokas leviäjä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siemenkasvatusta kannattaa kyllä ehdottomasti kokeilla.
      Minä rakastan minttuja ja laitan niitä keittoihin, kasvisruokiin ja juomaveteen makua antamaan. Leviävät kyllä turhan hanakasti.

      Poista
  6. Kauniit laventelit! Minullakin kasvoi joskus lavassa minttua ja siinä kävi lopulta niin, ettei lavassa mahtunut muuta kasvamaankaan ja minun oli pakko luopua kokonaan siitä. Laventelia voisin kokeilla tulevaan ruusupergolaan ruusujen kaveriksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä pidän kovasti mintun ruokiin ja salaatteihin antamasta mausta, joten tyydyn vain karsimaan sitä tarvittaessa.
      Hyvä ajatus. Sopivat hyvin ruusujen kavereiksi.

      Poista
  7. Jos kerran pärjää Suomen talvessa ja siementaimiakin kasvattaa, niin tuotahan täytyy kokeilla ensi keväänä!

    VastaaPoista
  8. Upeita! Pitääkin kokeilla siemenistä kasvattamista.

    VastaaPoista
  9. Olen kokeillut laventelia huonolla menestyksellä, mutta tämä innostaa koettamaan uudelleen. Suloinen laventelikimppu!

    VastaaPoista
  10. Mukavaa viikonloppua myös sinulle. 🍁🍃🍂😊

    VastaaPoista
  11. Oletko kokeillut siementen kylmäkäsittelyä? Onnistuu toki ilmankin.

    VastaaPoista
  12. Kivat laventelit, minulla on myös sitä rivarin pihalla ja ovat menestyneet jo muutaman talven.

    VastaaPoista
  13. Kiva kuulla, että sinäkin olet saanut laventelit talvehtimaan. 😊😊

    VastaaPoista
  14. Meilläkin tähkälaventelit ovat viihtyneet tosi hyvin. Ne on joskus muinoin kylvetty siemenistä ja siirretty isoina ruusujen taakse. Senkin ne kesti. Ruusuryhmässä ne on hauskasti lähteneet kylväytymään siemenistä, jopa ihan ryhmäruusun versojen sekaan.
    Sen sijaan ostetuista taimista säilyi talven yli vain talvisuojaturpeella peitetyt. Ne taimet oli selvästi tuontitavaraa.
    Eli kannattaa kylvää siemenistä, tai ostaa kotimaisina taimina :)

    VastaaPoista
  15. Kiva kuulla näistä onnistumisista. Minäkin siirsin keväällä omia laventelejani uuteen paikkaan ja olin varautunut että ne siitä kärsisivät tai pahimmassa tapauksessa kuolisivat. Mitä vielä, eivät olleet moksiskaan ja ehtivät jopa kukkia syyskesällä. Uskon, että siemenistä kasvatetut ja heti pieninä taimina kasvupaikkaansa tottuvat laventelit ovat niitä kaikkein kestävimpiä.

    VastaaPoista