Translate

keskiviikko 27. marraskuuta 2019

Viimeiset parit uunista ulos



Viimeiset kudontalistallani olleet lasten villasukat valmistuivat nyt sopivasti hyvissä ajoin ennen joulua.


Näissäkin sukissa lankana ovat Novitan  Nalle Taika sekä Novita luonnonvalkoinen.


Sukansuun röyhelömalli on Merja Ojanperän "Juhannustanssi" sukista....


johon yhdistin varsiosan kuvion.


Varren kuvio on taas sovitettu näihinkin sukkiin Novitan neulepiposta.


Sukkapuikkoina olivat numero 3 puikot. Silmukoita oli yhteensä 40 ja yhdellä puikolla aina kymmenen silmukkaa.


 Tuttuun tapaan tein sukkaan vahvistetun kantapään ja kärkeen sädekavennuksen.


Sukkaan neuloin varren kuvion jälkeen yhden kierroksen neulekuvion luonnonvalkoisella langalla ennen kantapään kutomista. Kantapäässä, nilkasta vaalealla langalla poimittujen silmukoiden jälkeen, kuljetin sitomalla toisella kierroksella kuviolangan valkoisen langan ohella valmiiksi neljännen puikon alkuun. Neuloin siis valkoisella langalla kolmannen puikon loppuun ja jatkoin neljännen puikon alusta Taika langalla eteenpäin. Näin vältyin kuviolangan ylimääräiseltä katkaisulta.


Kuusivuotiaalle miehenalulle tein pöllösukat tällä kertaa sinisestä Novita Baby Wool 100%  merinovillasta.


Pöllölle tulevia silmiä metsästin kahdesta eri käsityöliikkeestä. Sopivia ei kuitenkaan löytynyt joten....


turvauduin näihin reiällisiin lasihelmiin, jotka olen hankkinut aikoinaan valotaulua varten. No helmet sopivat itse asiassa aika kivasti sukan väriin ja ovat juuri sopivan kokoiset.


Sininen on, yllätys yllätys, reippaan esikoululaisen lempiväri.

Mukavaa viikonjatkoa.

33 kommenttia:

  1. Kauniit! Juhannussukassa on kiva röyhelö, tekisipä mieli kokeilla neuloa tuollaiset ;)

    VastaaPoista
  2. Sukansuun röyhelö on tosi helppo tehdä, joten kannattaa ehdottomasti kokeilla. Ohjekin löytyy kätevästi netistä.

    VastaaPoista
  3. Kyllä on kauniit sukat, on varmasti mieluiset lahjat! Ihan katteeks käyp, kellä neulomisen taito on! Tiällä yks poropeukalo.

    VastaaPoista
  4. Hienoja sukkia! MInulla ei tuo neulominen oikein suju...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Minulla neulominen on aika kausittaista ja ajoittuu enemmän loppuvuoteen.

      Poista
  5. Onpa kauniit sukat! Tosi ihanat! Hieno taito sinulla... itse kun ei tule neulottua ;)

    VastaaPoista
  6. Kauniit prinsessasukat:)ja nuo pöllösukat aivan huikean kauniit! ja väritIhanat:))

    VastaaPoista
  7. Kylläpä on kauniita sukkia, varsinkin nuo ensimmäiset. Varmasti saajat ovat onnellisia! Minultakaan ei sukat oikein onnistu, onneksi saan niitä lahjaksi anopilta ja tädeiltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Minä innostuin kutomisesta vasta muutama vuosi sitten. Lastenlapsille etenkin on kiva neuloa jalkojen lämmikettä.

      Poista
  8. Sukkelaan sujuu sinulta neulominen ja kauniita sukkia on tuloksena. Tosi kiva tuo ensimmäisen sukan röyhelöreunus. Pöllökuviokin on kaunis, ihastelin sitä jo aiemminkin. Mukavaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Röyhelöreunus on minustakin kiva ja antaa sukalle ilmettä. Pöllösukat ovat neulojien parissa olleet tosi suosittuja ja niistä näkee paljon myös eri versioita. Oikein mukavaa viikonloppua myös sinulle.

      Poista
  9. Ihanat röyhelösukat, myös kuvio ja väritys on oikein onnistunut. Mahtaa lahjansaaja olla iloinen noin kauniista sukista! Olet taitava!

    VastaaPoista
  10. Somat sukat sekä siniset että röyhelöin varustetut! Meidän *pienten* jalat ovat jo kasvaneet ja suosikkiväri on luonnonharmaa. Se on sitä nuoruuden asketismia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Harmaa onkin hieno väri villasukissa ja tykkään itsekin siitä.

      Poista
  11. Söpösiä sukkia pienille reippaille <3

    VastaaPoista
  12. Kauniit sukat! Pikkuiset jalat pysyvät lämpiminä ja tuovat iloa. Kivoja asioita jouluisiin paketteihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Osa sukista on jo saajiensa jalkoja lämmittämässä.

      Poista
  13. Kiitos. Mukavaa torstaita myös sinulle.

    VastaaPoista
  14. Kauniit sukat! Tuo röyhelöreunus on ihan uusi juttu minulle. Sitä täytyykin kokeilla:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Röyhelöreunus on helppo neuloa, joten kannattaa kokeilla. 😊

      Poista
  15. Nice socks! You are very patient.

    VastaaPoista
  16. Ihan tosi kauniita sukkia!
    Tuo röyhelövarsi on mullekkin aika uusi tuttavuus, en vielä ole itse kokeillut sitä.
    Mutta pitääpä kokeilla, jos ei nyt tänä jouluna ehdi, niin sitten ensi jouluksi sitten.
    Kauniita ovat!
    Hyvää kohta alkavaa joulukuuta sinne!

    VastaaPoista
  17. Kiitos. Mukavaa joulukuun jatkoa myös sinulle.

    VastaaPoista