Translate

maanantai 23. joulukuuta 2019

Viimeiset jouluiset asetelmat

  

Joulupöytään tein vielä tämän toisenkin asetelman, jossa pohjana on myös pihdan ja tuijan oksia ja yhtenäisyyden säilyttämiseksi samoja koristeita kuin aiemmin tekemässäni pitkänomaisessa havuasetelmassakin.


 Rusetin tilalla sen sijaan on punaisia- ja vaaleanpunaisia neilikoita.


Tässä olohuoneen senkin päällä olevassa  asetelmassa minulla on kolme hyasinttia. Pilkistävät kuvassa vain hieman havunoksien joukosta.(Hyasintteja olen pitänyt mahdollisimman viileässä, jotta ne olisivat parhaimmillaan aattona ja joulupäivänä). Lisäksi muutamia sprayattuja lehtikuusen ja lepän käpyjä sekä  pari unikon siemenkotaa. 
  

Tämä vanha, paksureunainen kupariastia on toiminut asetelman pohjana lähes joka joulu. Punainen, hopea ja kulta kuuluvat joulun perinteikkäisiin väreihin ja niinpä suosinkin niitä mielelläni.


Kirjastohuoneen pöydälle tein asetelman kahdesta valesypressistä, vaaleanpunakukkaisesta hyasintistä ja kävyistä sekä....


 korin täytteeksi usein käyttämääni vihreää sisalkuitua pienen pajukellon kera.


Oikein hyvää, tunnelmallista ja ihanaa joulua kaikille.



26 kommenttia:

  1. Kyllä ovat kauniita asetelmia.Kiitos samoin sinulle hyvää ja tunnelmallista joulunaikaa:)

    VastaaPoista
  2. Hyvää joulua sinulle! Kauniita asetelmia olet tehnyt.

    VastaaPoista
  3. Kauniit asetelmat! Kiva oli nähdä, että pari joulukalenterini päähahmon serkkua oli päässyt mukaan... ;) Tunnelmallista joulua!

    VastaaPoista
  4. Tunnelmallista joulua myös sinulle.

    VastaaPoista
  5. Hyasintin tuoksu tulvii ihan tänne asti:) Nautitaan joulustamme! Hyvää joulua!

    VastaaPoista
  6. Ihanaa joulunaikaa. Kauniit asetelmat.

    VastaaPoista
  7. Hianot asetelmat oot taas teheny. Mukavaa joulua!

    VastaaPoista
  8. Tosi kauniit asetelmat! Oikein hyvää ja tunnelmallista joulua!

    VastaaPoista
  9. Kauniita asetelmia!
    Oikein ihanaa joulunaikaa! <3

    VastaaPoista
  10. Kaunista! Oikein hyvää ja rentoa joulunaikaa koko perheelle!

    VastaaPoista
  11. Tunnelmallista Joulun aikaa,Sinulle Kruunuvuokko!
    kAUNIITA KUKKAKOREJA/RUUKKUJA/PÖYTÄKORISTEET TEIDÄN JOULUSSA:)

    VastaaPoista