Translate

torstai 13. helmikuuta 2020

Juttusarja pihamme havukasvit osa 3



Tällä kertaa ajattelin laittaa kuvia pihamme erilaisista katajista. Katajat ovat olleet hieman ongelmallisia kasvatettavia puutarhassamme. Meillä on pohjamaana savi, ja vaikka maata on parannettu ja salaojitus hoidettu kuntoon, ei sekään aina ole riittänyt katajien viihtyvyyden takaamiseksi. Katajat kun viihtyvät useimmin melko karuissa ja aurinkoisissa paikoissa.


Kerroinkin jo aiemmin sisääntulotien muurikivipenkin tarhakatajasta, jonka kasvuvoima oli  niin valtaisa (halkaisijaltaan reilun kaksi metriä), että se alkoi peittää kaikki muut kasvit alleen. Lisäksi keväisin sen oksissa oli lähes aina ahavavioituksia ja havu näyttikin siksi pitkälle kesään vähän ikävältä. Leikkaukset tosin paransivat tilannetta. Tarhakatajat ovat laaka- ja rohtokatajan risteymiä. Omani oli mitä ilmeisemmin 'Mint Julep' -lajiketta, kun enää varmuudella muista.


Tämä toinen, sisääntulon viereisessä penkissä kasvanut ja kuvissa oleva kataja oli mitä ilmeisemmin samaa lajiketta. Yhtä elinvoimainen ja aggressiivinen kasvuvoimassaan kuin lajitoverinsakin. Samat ongelmat vaivasivat ajan oloon tätä, sinänsä hyvin kaunista katajaa, kuin edellä kerrottuakin.


Suureksi harmiksi tämänkin katajan kohtaloksi tuli lopulta sen hävittäminen. Kuten olen aiemminkin maininnut pihamme on keväisin hyvin altis pelloilta vapaasti puhaltamaan pääseville tuulille sekä auringolle. Asianmukaiset suojauksetkaan eivät katajien osalta tahdo paljonkaan auttaa asiassa.


Tarhakataja ja ruukkusuihkulähde sopivat mielestäni todella kauniisti yhteen ja katajasta luopuminen ottikin siksi lujille.


Eipä paremmin onnistanut taustalla näkyvän irlanninkatajankaan suhteen. Joka kevät se sai suojakseen varjostusverkon, mutta latvat ruskistuivat ja kuivuivat siitä huolimatta. Ajanoloon sekin  joutui poistettavien listalle. Kuvassa vasemmalla olevat Tiny Tim pallotuijat sen sijaan ovat pärjänneet ainakin tähän saakka hyvin.


Tässä kuvassa kataja vielä voimissaan hyväkuntoisena ja niin kauniina.


Tässä 2017 otetussa kuvassa  Tiny Tim pallotuijat etualalla ja taustalla vielä raasku tarhakataja.


Kirjastohuoneen edustan muurikivipenkissä edelleen kasvavat tuiviot ja sinikataja.


Allas-alueen pesäkuusi ja katajavauvat juuri istutettuina muutama vuosi sitten. 




Nämäkin pihaantulotien ' Blue Star' sinikatajat ovat jo pois vahvuuksista.




Ainut todella kestäväksi ja pitkäikäiseksi katajaksi puutarhassamme on osoittautunut takuuvarma kääpiökataja 'Repanda', joka tässä on istutettuna luonnostaan paikalla kasvaneiden pylväskatajien juurelle.


Repandan oikealla puolella on aivan maanmyötäisesti kasvava ja hyvin kaunis sinilaakakataja 'Blue Chip'.


Kuvassa yllä puolestaan on kääpiöpalsamipihta Apies balsamea  'Nana' joka on todella kaunis ja hyvin kestäväksi osoittautunut.


Samassa ryhmässä taustalla kasvaa oksankärkien typistyksin hyvin matalana pidettävät vuorimännyt.


'Nana' on mielestäni matalana havukasvina lähes vailla vertaa.


Taustalla parhaillaan kukkivia värililjoja.


Hyvin kauniissa keväisessä asussaan oleva hopeapallokuusi. Kuusi on hidaskasvuinen ja kestävä. Hankittu  2005.




Pesäkuusi Picea abies 'Nidiformis' on suuri suosikkini. Sen keväisten oksankärkien heleys on todella kaunis. Havu on muutoinkin elinvoimainen ja on kestänyt meillä myös lumen painoa loistavasti. Näitä minulla on puutarhassa kasvamassa useampia.


Juttusarja jatkuu vielä ainakin yhden postauksen verran, joten koettakaa jaksaa.

32 kommenttia:

  1. Jaksamisen suhteen ei ole mitään ongelmia, kieli pitkällä näitä odotan! Tässä tuli taas monta kiinnostavaa lajia kuten tuo Nana. Minäkin olen innostunut pesäkuusesta, toivon viime vuonna istutetut lähtevän hyvin kasvuun keväällä. Mahtaisikohan pesäkuusesta kestää korkealta katolta tippuvat nuoskalumet? Minkälaisia lumia se on teillä kestänyt? Minulla on talon pohjoispuoli suunnittelun alla ja tekisi niin mieli istuttaa siihen läpi vuoden kauniita havuja kukkiviin kasvien lisäksi, mutta haaste on tuo voimalla putoava nuoskalumi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pahasti pelkään, ettei pesäkuusi sentään kestä kovalla voimalla katolta tulevaa nuoskalunta. Meillä pesäkuusten päälle on usein talven mittaan kerääntynyt paljon lunta, josta ne eivät näytä pahastuvan.
      ’ Nana’ on kyllä kaunis ja kestävä IV vyöhykkeelle saakka.

      Poista
  2. Ihania havuja jälleen. Meillä on myös kolme pesäkuusta samaa lajia kuin sinulla. Sitten kääpiöserbiankuusi Picea Omarika Nana se on myös tosi kaunis. Tuo hopeapallokuusi kiinnostaa kovasti. Mistä olet sen hankkinut? Odotan mielenkiinnolla jatkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valitettavasti en enää muista mistä tuon hopeapallokuusen olen hankkinut sillä siitä on jo niin pitkä aika, eli viisitoista vuotta.

      Poista
  3. Hyvin jaksetaan vielä :)
    Nana kyllä pisti silmään, hyvällä tavalla ;) Neulaset oksineen muodostaa ihanan "puikulan" tosi kaunis.

    VastaaPoista
  4. Juuri nuo matalat ja pienet havut ovat niin käyttökelpoisia moneen paikkaan.
    Niitä on ihana katsella juuri tällaisina talvina, kun lunta ei ole oikeastaan ollenkaan. Monta omaa lemppariani löytyi tästä postauksesta. Sinikataja ´Blue Star`, kääpiöpalsamipihta Apies balsamea 'Nana', hopeapallokuusi sekä pesäkuusi ovat ehdottomia lemppareitani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanos muuta. Olen myös iloinnut monen pikkuhavun kauneuden lisäksi niiden hyväksi osoittautuneesta kestävyydestä. 😊😊

      Poista
  5. Katajien kans mullaki o ollu suurimmat ongelmat. Monta on poistunu vahavuuresta. Tuata kääpiöpalsamipihtaa oon mäki harkinnu.

    VastaaPoista
  6. Ja katajat kun juuri olisivat niin upeita. Jotkut katajalajikkeet pysyvät kyllä onneksi aika pitkään kauniina ennenkuin alkavat ränsistyä.
    ’Nana’ on kyllä hyvin suositeltava havu. 😊😊

    VastaaPoista
  7. Voi näitä kyllä jaksaa ihastella vaikka kuinka:) Niin kauniita ja vihreitä! Ihanaa, iloista ystävänpäivää♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Hyvää ystävänpäivää myös sinulle. 😊😊

      Poista
  8. Kattava on siulla havujen kokoelma! Meilläkin nuo tarhakatajat on osottautunu haastavaks! Kovasti on pitäny leikellä. Maatamyöten olevia katajia on muutama ja nyt tuonne mehtäalalle ois tarkotus niitä lisätä. Tuivio viihtyy erinomaisesti ja kotimaiset pylyväskatajat myös. Pesäkuuset on jo kasvanu tiälläkin isoks, ja yhen siirtoa kokkeillaan keväällä kaivinkoneella!

    VastaaPoista
  9. Tarhakatajat näyttävät olevan hyvin arkoja kevätauringolle ja tuulelle. Minäkin jouduin leikkomaan niiden oksankärkiä joka kevät. Pesäkuuset ja tuiviot ovat kyllä kiitollisia kasvatettavia. 😊😊

    VastaaPoista
  10. Huippukaunista ja niin upea piha sinulla siellä.
    Hyvää Ystävänpäivää sinulle.💖

    VastaaPoista
  11. Kiitos. Hyvää ystävänpäivää myöskin sinulle. 😊😊

    VastaaPoista
  12. Hyvin näitä postauksia jaksaa lukea ja kuvia katselen ilolla. Monta kivaa ideaa tuli tästäkin postauksesta, kuten esim. Nana.
    Olen aikeissa hankkia muutaman havun lisää tulevana kesänä. Tutkiessani vaihtoehtoja huomasin, että kaikissa tuijissa kasvupaikoiksi on laitettu puolivarjoisa tai varjoisa. Meillä tuijat on muutamaa poikkeusta lukuunottamatta aurinkoisessa ellei jopa paahteisessa paikassa ja hyvin voivat. Ehkä ne voisivat puolivarjossa paremmin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, jos sait ideoita. Tuijille tosiaan suositellaan aika pääsääntöisesti puolivarjoista tai varjoista kasvupaikkaa. Minullakin osa kasvaa aika aurinkoisessa paikassa ja niihin herkemmin tahtoo tulla kevätvioituksia. Onneksi tuija on siitä loistava, että se korjaa ajan kanssa vioitukset myös uinuvista leposilmuistaan.

      Poista
  13. Nämä havupostaukset tuovat paljon hyödyllistä kokemusta esiin. Lisäksi voi nauttia kauniista vierekkäinisututksista!

    VastaaPoista
  14. Täytyy aina tosin muistaa se seikka, että kunkin puutarhan kasvuolosuhteet aina vaihtelevat puutarhan olosuhteiden mukaan. Niin monet seikat vaikuttavat kasvien menestymiseen esim. aurinkoisuus tai varjoisuus, suojaisuus, kasvualusta, maaperä, tuulisuus ja yksi myös tärkeä, eli pienilmasto. Kiva jos näistä jutuista saa kuitenkin joitain vinkkejä

    VastaaPoista
  15. Voi että, kun ovat kauniita kaikki!

    VastaaPoista
  16. Sinulla on niin kaunis puutarha. Kuvia jaksaisi katsella vaikka kuinka kauan. Eli jatko-osia odotellen. Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  17. Kiitos. Mukavaa viikonloppua myös sinulle. 😊😊

    VastaaPoista
  18. Kiitos tästä juttusarjasta! Ahmin kaksi osaa kerralla. Enpä ole ennen ajatellut, että ruusuja ja havuja voisi yhdistää samaan penkkiin. Kuinka upea yhdistelmä ne ovatkaan! Olen saanut postauksistasi hyviä ideoita vanhempieni pihaan, jossa metsä on vahvasti läsnä. Mukavaa viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
  19. Kiitos. Mukavaa viikonloppua myös sinulle. 😊😊

    VastaaPoista
  20. Olipa mielenkiintoinen postaus. On teillä monenmoista ikivihreääkin upeassa pihassanne. Mukavaa helmikuuta <3

    VastaaPoista
  21. Oi, tästä löytyi monta ehdokasta kauhurinteeseen👍

    VastaaPoista
  22. Did you hear there is a 12 word sentence you can communicate to your crush... that will trigger deep feelings of love and instinctual attractiveness for you deep within his heart?

    Because deep inside these 12 words is a "secret signal" that triggers a man's instinct to love, please and care for you with all his heart...

    =====> 12 Words That Fuel A Man's Love Instinct

    This instinct is so hardwired into a man's brain that it will drive him to try harder than ever before to make your relationship the best part of both of your lives.

    As a matter of fact, triggering this influential instinct is absolutely important to having the best possible relationship with your man that the moment you send your man one of these "Secret Signals"...

    ...You will immediately notice him open his soul and heart for you in a way he never expressed before and he will perceive you as the only woman in the universe who has ever truly tempted him.

    VastaaPoista