Translate

torstai 5. maaliskuuta 2020

Avokadon kasvatus siemenestä



Uteliaisuuttani päätin kokeilla miten mahtaisi onnistua avokadon kasvatus siemenestä. Niinpä laitoin puhdistamani siemenen pieneen, alaspäin kapenevaan lasiin, johon se sijoittui juuri sopivasti. Sen jälkeen lisäsin lasiin vettä noin puoleen väliin saakka ja siinä kaikki. Sitten vain odottelemaan mitä mahtaisi tapahtua.


No moneen kuukauteen ei tapahtunut mitään, mitä nyt vain lisäilin tarpeen vaatiessa lasiin vettä ja jatkoin sinnikkäästi odotusta. Hiljaiselon jatkuessa olin jo antamassa periksi ja heivaamassa koko siemenen kompostiin. Kunnes huomasin siemenen haljenneen ja arvelin jotain lopulta alkavan tapahtua. Kesti kuitenkin vielä pitkään ennen kuin halkeamasta alkoi puskea esiin vihreä, ohuen ohut kärki. Valitettavasti siitä vaiheesta ei tullut otettua kuvaa.


Ennen joulua avokado teki sitten oikein kunnon kasvupyrähdyksen, joka oli siinä mielessä perin outoa, että valon määrä on aika vähäinen.


Juuria myös kehittyi kasvun myötä lasin pohjalle runsaasti.


Nyt kasvua on tullut jo paljon lisää. Minua todella ihmetyttää, että avokado on viihtynyt pelkässä vedessä vallan mainiosti tähän päivään saakka.( Kuva otettu viime viikolla.) Varsi kasvaa näköjään pitkäksi....


ja lehdet sijoittuvat melko ylhäälle latvaan. Nyt odottelen kaikessa rauhassa vielä hetken aikaa ennen kuin istutan avokadon multaan.

Mukavaa ja toivottavasti aurinkoista loppuviikkoa.

29 kommenttia:

  1. No jopas! Hauskan näköinen ja nyt varsinkin on mukava seurata kasvua. Hyvä, että maltoit odottaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan hauska oli testata, kuinka avokadon kanssa oikein käy. 😊

      Poista
  2. Kiinnostava kokeilu!
    Minäkin olen joskus idättänyt avokadon siemeniä ja muistaakseni niistä jotain vihreää kasvoikin, mutta sitten jossain vaiheessa valoa tai muuta uupui. Pitäisikin kokeilla nyt uudelleen ja koettaa kesällä laittaa kasvihuoneeseen.
    Nuoruudessa olen keräillyt avokadoja Israelissa - hyviä aikoja! :)
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt vain verestämään lisää mukavia muistoja Israelista ja kokeilemaan avokadon kasvatusta uudestaan. 😊

      Poista
  3. Hyvä tietää! Meidän avokadon kasvatus ei onnistunut. Ilmeisesti ei maltettu odottaa tarpeeksi kauan että jotakin tapahtuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kasvatus oli kyllä turhan pitkä projekti, mutta tulipa kokeiltua.

      Poista
  4. Hienosti onnistunut kokeilu ja nyt jo noin tarmokkaasti kasvavat avokadon varsi ja lehdet! Ehkä avokadon siemenessä on paljon ravintoa syntyvälle kasville, joten se ei tarvitse lisää voimaa aluksi. Onpa hauska seurata tämän kasvin vaiheita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Ilmeisesti on juuri niin, että siemenessä riittää pitkään voimaa kasvuun. 😊

      Poista
  5. Onpas hauska kokeilu:) Leppoisaa viikon jatkoa ja maaliskuuta sinne♥

    VastaaPoista
  6. Aikaa vievä, mutta ihan kiva kokeilu.
    Kiitos samoin. 😊

    VastaaPoista
  7. Mielenkiintoinen kokeilu. Itse olen kasvattanut siemenistä appelsiinia ja sitruuna, mutta eivät olleet kovin pitkäikäisiä.

    VastaaPoista
  8. Minä en ole itse ollut innostunut tällaiseen kasvatukseen mutta se johtuu varmasti siitä että meillä ei ole tilaa jatkokasvatukselle. Mutta mukavaa että sait palkinnoksi tämän ihanan kasvin pitkästä odotuksesta.

    VastaaPoista
  9. Mukava seurata avokadon kasvatusta!

    VastaaPoista
  10. No onpas hupanen! 😄
    Mä kasvattelin aikoinaan kahvipensaan pavusta, sen itäminenki kesti 7 kuukautta. Nyt se on n. metrin korkuinen pikkunen puu. Kannattaa sitä aina toisinaan yrittää! Menestystä sinne avokadolleki. 😊

    VastaaPoista
  11. Minä tökkäsin avokadon siemenen joskus suoraan multaan ja odottelin, miten käy. Noin kolmen kuukauden päästä halkesi ja tosiaan kesti aika kauan ennen kuin vartta alkoi näkyä. Varren kasvaessa paksuutta siemenen puoliskot siirtyvät yhä kauemmas toisistaan. Meillä muistaakseni parin vuoden päästä itämisestä siemen oli jo surkastunut aika olemattomiin. Avokado on aika vauhdikas kaveri tuossa pituuskasvussa :) Mukavaa päivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vieläkö oma avokadosi on hengissä? Kasvu on kyllä nopeaa, kun kasvi pääsee vauhtiin.
      Kiitos samoin.

      Poista
  12. Hienosti on lähtenyt kasvamaan..jännä nähdä millainen avakado syntyy. Mukavaa viikonloppua sinulle.❣️

    VastaaPoista
  13. Onnea kasvatukseen.
    Kiitos samoin sinulle. 😊😊

    VastaaPoista
  14. Kannatti odottaa sinnikkäästi!
    Upea kasvuvoima!

    Hyvää naistenpäivän iltaa sinulle!

    VastaaPoista
  15. Hyvää naistenpäivän iltaa myös sinulle. 🌼🌼🌼

    VastaaPoista
  16. Oi ihmettä! 🌱 Kyllä piristää tuommoinen kasvun ihme. 💚
    Ihanaa uutta viikkoa!

    VastaaPoista
  17. Pitää itsekin kokeilla. Kerrothan miten jatkossa onnistuu. Missä vaiheessa tosiaan kannattaa laittaa multaan?

    VastaaPoista
  18. Kannattaa kokeilla.
    Kerron toki. Itse ajattelin laittaa avokadon multaan noin parin viikon kuluttua.

    VastaaPoista
  19. Minulla kasvaa 2018 keväällä idätetty avokado joka on nyt noin 180 cm korkea puu. Viime kesänä se innostui kasvamaan kun istutin sen isoon ruukuun lasitetulle parvekkeelle. Syksyllä olin sitä laittamassa jo pois kun ajattelin, etten saa sitä mahtumaan sisälle, eikä enää selviä pimeästä talvesta, mutta niin vaan on tuossa nurkassa nököttänyt ja lähtenyt taas kevään tullen kasvamaan. Latvan katkaisin siitä jo kerran hillitsemään kasvua ja nyt se pitäisi tehdä uudestaan. Kolme pitkää sivuhaaraakin se on tehnyt. Vettä avokado tarvitsee talvellakin todella paljon. Altakasteluruukussa viihtyisi varmasti hyvin, nyt talven on ollut minulla aika pienessä ruukussa ja huonossa mullassa. Syksyllä jouduin pienentämään juuripaakkua aika kovalla kädellä. Eli tuosta pienestä taimesta saattaakin tulla melkoinen jättiläinen jos se päättää alkaa viihtymään :)

    VastaaPoista