Translate

maanantai 27. huhtikuuta 2020

Kurtturuusujen hävitystä ja kompostin seulontaa


Kevät etenee melko viileänä, mutta onneksi aurinko sentään paistaa lähes päivittäin. Puutarhatöitä tehdessä on asiassa sentään se hyvä puoli, ettei lapiolla huhkiessa tule ainakaan liian kuuma.


Aloitimme mieheni kanssa kurtturuusujen poistamisen sisääntulotien reunasta maan ollessa vielä sopivan kosteaa juuripaakkujen ylös kaivamiseen. Onneksi kurtturuusujen sivujuuret kulkevat melko pinnassa ja niiden esille kaivaminen ja katkaisu helpottaa huomattavasti itse pääjuurakon ylös kaivamista.


Katkoimme jo viime syksynä kaikki kurtturuusujen varret ihan maan pinnasta saakka poikki ja se myös helpotti juurakoiden ylös kaivuuta tosi oleellisesti. Meillä kurtturuusua on onneksi melko vähän, joten kaivuu- urakasta ei tullut liian työlästä. Samassa aidanteessa kasvaa myöskin kottareiden takana näkyvä mustialanruusu sekä penkin toisessa, talonpuoleisessa päässä (ei näy kuvassa) hansa ja keijuruusuja. Vähän haikein mielin luovun kurtusta. Sen tuoksu on todella hyvä ja kimalaiset vierailevat sen kukissa enemmän kuin mielellään. Mutta minkäs teet. Määräykset ovat määräyksiä ja niitä on vaan mukisematta jokaisen noudatettava.


Parina päivänä olemme tyhjentäneet ja seuloneet myös talouskompostia. Koska kompostin seosaine on suurelta osin turvetta, sekoitamme mukaan aina noin 700 g kalkkia kottikärrylliseen kompostia. Puutarhakompostien tyhjennys ja seulonta on vielä edessä ja siinä riittääkin sarkaa useammalle päivälle.

25 kommenttia:

  1. Täällä pitäisi tehdä ihan sama homma. Ja minäkin vähän harmistelen, kun kurtturuusu kukkii koko kesän ajan, myöhään syksyyn saakka. Meillä on kolme puskaa sitä, aikoinaan siirsin sitä vanhalta talolta meille. Eikä ole levinnyt minnekään. Mutta pakkohan se on hävittää.
    Meillä on ollut oikeastaan viikkotolkulla kovaa tuulta, mutta siitä huolimatta ollaan tehty pihahommia. Pukeutumiskysymys!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sepä se. Kurtturuusu on remontoiva ja kukat tuoksuvat niin ihanalta. Lisäksi kimalaisjoukon iloinen surina kukissa oli aina niin kesäistä. Niitä oli kiva seurata.
      Aika koleaa on ollut aina välillä etenkin, jos aurinko on ollut pilvessä. Mutta toppatakki yllä on hyvin tarjennut viileäpänäkin päivänä.
      Oikein mukavaa alkanutta viikkoa sinne Pohjanmaalle, jonne aina on ikävä.

      Poista
  2. Nyt on teilläkin yksi homma tehtynä. Lisäksi avautui iso alue uusille ideoille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vielä täytyy alue käydä tarkkaan läpi, mutta voiton puolella ollaan. Hieman luulen, että alue pyhitetään jatkossakin ruusuille. 😊

      Poista
  3. Mulla ei ole kuin yksi pensas: kerrottu valkokukkainen Blank de Coupert tai jotain sinne päin. Sekin jotenkin kituu, että eiköhän aika helposti lähtene, tai mistä tietää sen juurista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koskeeko hävitittäminen tosiaan myös kurttujen erilaisia lajikkeita?

      Poista
  4. Voi kun olisin tuossa samassa vaiheessa, mutta nyt olen tehnyt töitä toisaalla, joten kurtturuusun työmaa on vielä edessä. Onnittelut sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voisiko teillä käyttää kurtun hävitykseen kenties konevoimia?Traktorin perään esim. kantokoukku, jolla työn luulisi sujuvan melko vaivatta.

      Poista
  5. Kitkemällä työ on aikaavievää, mutta ekologista.
    Näin toivomme. 😊😊

    VastaaPoista
  6. Kurtturuusussa voi olla kova työ. Sääntö ei koske tarhakurtturuusuja, eli niitä ei tarvitse poistaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Isoissa ja laajoissa kasvustoissa näin on. Näin olen itsekin ymmärtänyt, että kurtturuusujen lajikkeita hävittäminen ei koske.

      Poista
  7. Minullekin tuli heti mieleen, että siinäpä on nyt sinulla hyvää tilaa uusille ideoille! Itse pääsen tässä pälkähästä, minulla sattuu onneksi olemaan vain muita ruusuja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen kaavaillut alueelle edelleen ruusuja. Katsotaan muuttuuko suunnitelma matkan varrella. Onneksi sinulla ei ole kurtturuusua.

      Poista
  8. Iso homma siinä varmaan on ollu, poistoissa noita kurtturuusuja. Onneks ei tullu istutettuu aikanaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä, että itse säästyitte kaivuulta. Eihän kaivuu onneksi käsivoimin tehtynäkään ihan kauheaa ollut, mutta isompi ala olisi ollut jo työlästä.

      Poista
  9. Hyödyllistä puuhaa! Aurinko tosiaan lämmittää pihalla puuhailevia. Huomaa sään viileyden heti, kun aurinko menee pilveen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aurinko lämmittää kyllä kivasti viileämpänäkin päivänä. Pilvisenä ja koleana päivänä ulosmenokin tuntuu takkuavan.

      Poista
  10. Ihan mahdottoman iso homma varmasti, onneksi säät kuitenkin ovat suosineet. Meillä oli yksi kurttu ja siitä luovuin jo vuosia sitten.

    VastaaPoista
  11. Yhdessä mieheni kanssa tehdessä kaivuu onnistui itse asiassa odotettua paremmin. Ruusujen sivujuurien katkaisu oksasaksilla auttoi oleellisesti itse pääjuurakon ylös kaivuuta. Onneksi säästyit itse kurtun hävitykseltä.

    VastaaPoista
  12. Ison urakan olette tehneet!
    hyvän näköistä multaa kotikärryssä.
    Aurinkoa ,kevät puuhiin...!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan, että saadaan auringonpaistetta ja lämpöä tähän vallitsevaan viileyteen.

      Poista
  13. Onneksi meillä ei ole kurtturuusua mökillä, mutta muuta kaivamista piisaa ihan riittämiin. Ilmat on kylmenneet mutta hiki tulee talikkoa ja kuokkaa heiluttaessa.Aurinko on paistanut täällä myös monena päivänä.

    VastaaPoista
  14. Töitä tehdessä ei viileyskään niin haittaa. Tänään täällä oli hyvin kolea ja auringoton päivä.

    VastaaPoista
  15. Hienoa, että olette saaneet kurtturuusu-urakan tehtyä. Lapiohommissa tarkenee pihalla, mutta muuten on kyllä aika viileää. Yöpakkasia on vielä ja päivälläkin on vain pari astetta lämmintä. Mutta kyllä se tästä! Mukavaa vapun aikaa sinulle!

    VastaaPoista
  16. Vielä joutuu varmaan kaivamaan, jotta kaikki juuret saadaan ylös, mutta suurin työ on tehty. Kovin viileää on, mutta lämpimämpää on jo ennusteiden mukaan tiedossa.
    Oikein mukavaa vapun aikaa myöskin sinulle Anneli. 🎉🎉

    VastaaPoista