Translate

keskiviikko 3. kesäkuuta 2020

Hedelmäpuiden kukintaa



Punainen Melba omenapuu kukkii parhaillaan puutarhassa.


Melba tuottaa todella hyvänmakuisia omenoita ja se on ollut myös hyvin satoisa.


Kukkien kauneutta.


Puu kasvaa alapihan perennapenkissä lähellä tonttimme pellonpuoleista rajaa.


Samo on toinen pihamme omenapuista. Se on myös satoisa ja maukas.Valitettavasti se vain on melko arka muumiotaudille.


Valitettavasti kukinta kestää vain hetken. Pellolta puhaltava tuuli on pudottanut jo osan kukkien terälehdistä.


Siksi omenapuita pitää kuvata vähän joka kulmalta.




Viime kesänä hankittu, kasvihuoneen edustalla kasvava päärynäpuu 'Pepi' ilahduttaa jo nyt runsaalla kukinnallaan. Pepi on itsepölytteinen ja aikaisin satoikään tuleva. Viime kesänä se teki kaksi päärynää.




Luumupuu 'Laatokan helmi' on myös viime kesän hankintoja.


Tämä suttuisen kuvan suklaakirsikka kukkii myös ilahduttavasti tienvarsipenkissä. Tämäkin on puutarhamme melko uusi tulokas ja sen kirsikoita emme ole päässeet vielä maistamaan.

Mukavaa ja aurinkoista viikon jatkoa.


20 kommenttia:

  1. Juuri nyt omenapuut kukkivat valtoimenaan. Meillä Huvitus aloitti ensimmäisenä ja kovassa tuulessa nurmikko on täynnä sen terälehtiä. Toivottavasti pääsette tänä kesänä maistamaan suklaakirsikan hedelmiä.
    Aurinkoisia kesäpäiviä sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt pihamaat ovat toinen toistaan upeammin kukkivia hedelmäpuita tulvillaan. Eilen asioilla käydessä niiden upeaa kukintaa sai ihailla myös auton ikkunasta käsin. Kukinnan vain soisi kestävän hieman pidempään.
      Toivottavasti nyt pääsisi jo maistelemaan.
      Kiitos samoin.

      Poista
  2. Suuri määrä ihania kukkia! Meillä voi ihailla noin isoja määriä vain naapureissa ;) Meidän pikkupuissa ei oo kuin nimeksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minua hieman huoletti keväisen takatalven iskiessä, kuinka mehiläiset ja kimalaiset tulisivat pärjäämään ja olisiko niitä tarpeeksi hedelmäpuiden pölyttämiseen. Onneksi huoli oli turha.

      Poista
  3. Kiva, että nyt pääsin lukemaan tämän postauksen, aiemmin tuli teksti, että blogi on poistettu. Aivan ihanaa omenapuiden kukintaa teilläkin. Samoin totesin, että meillä on nyt upea kukinta, toivotaan hyvää satoa. Hedelmäpuiden kukinta on niin kaunista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Julkaisin vahingossa keskeneräisen postauksen, kun oli tarkoitus tallentaa teksti, joten jouduin poistamaan koko jutun.
      Nyt omenapuut näyttävät kukkivan ihan kaikkialla todella upeasti, joten satotoiveet ovat hyvät..

      Poista
  4. Suloista kukintaa! Täällä ei vielä hetkeen kuki omenapuut, mutta odotellaan....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kukintaa kannattaa kyllä odottaa, niin kaunista se on.

      Poista
  5. Tämä taitaa olla taas omenakesä! Upeasti kukkivat kaikki hedelmäpuut, nyt näistä päivistä pitää tosiaan nauttia ja kauneutta kuvata talteen!

    VastaaPoista
  6. Kukinnasta päätellen kyllä.
    Näin on.

    VastaaPoista
  7. Vastaukset
    1. Nyt saadaan hetki vielä nauttia niiden kukinnasta. 😊

      Poista
  8. Upeasti kukkivat! Nyt sattui niin hyvät säätkin pölyttäjien lennellä, että satoa on varmasti loppukesällä luvassa. Kukkaisaa kesäkuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin uskon, että satoa saadaan nyt hyvin. ☀️

      Poista
  9. Onpa todella kauniisti kukkivia hedelmäpuita. Meillä kukkii vasta tuomi, mutta varmaankaan kauaa ei mene kunnes omenapuut kukkivat. Mukavaa viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
  10. Komea kukinnot! Minä niin kovasti tahtoisin omaan puutarhaan jonkinlaisen hedelmäpuun. Aikoinaan muistan, että mummolassa oli suuri omenapuu. Siitä saakka olen haaveillut myös samanlaisesta. https://www.taimimaa.fi/tuotteet

    VastaaPoista