Translate

keskiviikko 26. elokuuta 2020

Loppukesän kukintaa



En tiedä, mutta minusta tuntuu että kaikki perennat ovat tänä kesänä olleet enemmän tai vähemmän myöhässä kukinnassaan. Onko ehkä joku muukin pannut saman asian merkille?


Punahatutkin aloittivat kukintansa normaalia myöhemmin. Paikka on hieman varjoinen, mutta aurinkoisemmassakin paikassa kasvavien laita on ihan samoin.


Punahatut ovat kiitollisia siemenistä kasvatettavia. Esikasvatuksen teen nykyään kasvihuoneessa.


Tässä syysleimujen kera kasvamassa.


Syyshohdekukka 'Moerheim Beauty'


Tykkään todella paljon tästä päivänlilja 'Stella de Orosta' Se kukkii pitkään ja on osoittautunut muutenkin helpoksi ja kestäväksi.


Lilja on myös tavallista malakasvuisempi, vain noin 30 cm, ja sen voikin istuttaa vaikka ihan perennapenkin  etureunaan.  Kukkien muoto on mielestäni hyvin kaunis ja lehdet kaareutuvat myös kauniisti.


Päivänliljojen kukinta lähti myös paljon normaalia hitaammin käyntiin. 


Kova yöllinen sade ei myöskään tehnyt niille hyvää.




Perinteinen tiikerinlilja takapihan alppiruusupenkissä.


Tapaan ripotella sen muodostamat itusilmut aina suoraan kasvupaikalle.  

 Kultapallo


Kultapallo kukkii tapansa mukaan hyvin runsaasti, mutta vesisateet ovat saaneet tukematta jääneet varret taipumaan osin maahan. Kuvaaminen oli muutoinkin hieman vaikeaa omenapuun lehvästön takia.


Minun ei ole enää vuosiin tarvinnut huolehtia auringonkukkien kylvöstä. Linnut huolehtivat  siitä puolestani tiputtamalla syödessään siemeniä ruokintapaikkansa multaan.



Tuoksuherneet.

 Näiden värit ovat mieluisia ja sointuvat takana olevaan 'Madame Julia Correvon':iin.






Yksi pihamme pörriäismagneetti ovat noropunatähkät 'Liatris spicata'. Edessä hieman matalampi lajike olisikohan 'Kobold' ja......


 vieressä hieman korkeampikasvuinen lajike.





Kallionauhus Ligularia dentata


Tässä kuvassa syysleimut nauhuksen taustalla.


Nauhukset ovat myös hyviä perhoskasveja. Näihin kuviin perhoset eivät nyt valitettavasti osuneet.


Yllä 'Desdemona' lajike jonka lehtiruodot ja varret ovat punertavat.



Samassa penkissä Desdemonan vieressä syysleimu 'Spitfire'.


Sitten muutama kuva jo kukintansa päättäneistä.


Väriminttu 'Monarda didyma'.


Tämän liljan kukat vaalenevat lähes valkoisiksi sen vanhetessa.


Viimeinen yksinäinen kukkija.



Tästä melko myöhään kukkivasta jaloangervosta pidän kovasti. Sen hennosti punertavat, nuokkuvat kukat ovat mielestäni todella kauniit.





Tämän angervon väri taas on jotenkin niin koukuttava.

Tänään meillä on ollut aivan upea, tuuleton ja lämmin päivä. Puutarhatöitä oli kiva tehdä, kun sade ei  ollut uhkana.

30 kommenttia:

  1. Komeita kukkia. Meillä alkaa jo kaikki ohi 'ohi'. Tai ainakin tuntuu siltä. Tänä kesänä minun mielestäni meillä on kaikki kukkineet kovin lyhyen ajan. Kukkia on ollut, muttei pitkäkestoisia kukoistuksia entiseen malliin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotkin pionit näyttivät meillä jo heti kukkaan puhjetessaan jotenkin rähjäisiltä, muutoin kukinta on ollut suht’ normaalia.

      Poista
  2. Komeita syyskukkia!Todella!
    Ihailen..haaveilen....katselen kauniita kukkakuviasi!
    Minun ruukkupuutarha kukoistaa ,hallaharsotkin kaivettu esiin,,,
    Samettikukat jotka ovat idiooti varmoja ,,ne kaatoi joku???tosi hyvät ja napakat alut.Krasseja laitoin 20pussia ,kolme krassi iti.
    Tämmönen kesä tänävuonna;) "poikkeus-kesä#
    Mukavaa alkavaa syksyä!Sinulle!🧡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Samettikukat ovat yleensä varmoja. Harmi, että omillesi kävi köpelösti. No aina ei mene kuten Strömsössä ja vuodet vaihtelevat.
      Kiitos samoin sinulle.

      Poista
  3. Such beauty!Always a pleasure stopping by!

    VastaaPoista
  4. Kauniita syksyllä kukkivia on kaikki. Hyvä yhistelmä leimulla ja nauhuksella. Punahattuja ensimmäisen kerran kasvatin nyt keväällä ja parhaimmat taimet on nyt nupulla. Jos ei halla lähiaikoina korjoo, vielä kerkiin kukat nähä. Jaloangervot on hienoja puolvarjon perennoita, siulla onkin kauniit lajikkeet. Miunkin mielestä on myöhästyny joittenkin kukinta, meillä tosin keväällä myöhemmin kasvuun lähtööt ja syksystä jatkaat kasvuu pitempään. Tuo järvi vaikuttaa silleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa hienoa, että punahattusi ovat jo nyt nupulla. Toivottavasti saat nauttia myös kukinnasta. Kukinta lähti kyllä tänä kesänä nihkeästi käyntiin. Olisiko viileä kesäkuu siihen syynä?

      Poista
  5. Sama havainto: monien kasvu myöhässä. Minulla mm. myös punahattu ja punatähkä sekä kääpiöjaloangervo ovat tällaisia. Toisaalta: joillekin kasveille mennyt talvi ja kesä sopivat erittäin hyvin. Saamme varmasti tottua sään oikutteluun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikuttelevat säät ovat tainneet tosiaan tulla jäädäkseen.

      Poista
  6. Eihän tässä voi kuin ihastella, niin kaunista on. Kiva seurata muiden puutarhailijoiden kukka-ja kasvi tarinoita, niksejä ja kokemuksia kustakin lajista ja katsella ihastuttavia kuvia.

    VastaaPoista
  7. Your garden is fabulous. I love liatris, day lily, clematis, tiger lily.
    I think my flowers are late too especially hydrangeas.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. April and May were quite cold here and my flowers have been all a little bit late this summer. But blooming have been normal or even better.

      Poista
  8. Tarvitseeko punahattu kylmäkäsittelyn? Minulla oli viime syksynä paljon siementaimia punahattujenympärillä, mutta ainakin osa niistä hävisi talven aikana. Punahatut ovat niin kauniita, että niitä voisi kasvattaa siemenestä ennemmän. Hienoa loppukesän kukintaa näkyy kuvissasi :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Punahattu ei tarvitse kylmäkäsittelyä. Se itää hyvin noin + 20 asteessa. Niille kannattaa varata puutarhasta hyvin läpäisevä kasvualusta, sillä tarvimärkyys tuhoaa taimet herkästi.
      Kiitos. 😊

      Poista
  9. Loppukesäki voi olla komiasti kukkivaa. Se näkyy kuvistas.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi on olemassa paljon loppukesälläkin näyttävästi kukkivia perennoja. 😊😊

      Poista
  10. Valtava valikoima loppukesään. Upeita hehkuvia värejä.

    VastaaPoista
  11. Kiitos punahattuvinkistä, ovat taimina kalliita mutta voisin seuraavaksi kokeilla kylvää siemenistä itse, ei niin harmittaisi kun kun kuitenkin kuolevat talvimärkyyteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokeile kohopenkissä kasvatusta. Salaojitus on myös eduksi.


      Poista
  12. Kaunista kukintaa! Minulla on myös tuota 'Stella d'Oroa'. Sillä on tosiaan kaunis kasvutapa ja se toimii hyvin reunuskasvinakin. Kiitos muuten syysleimun lajimäärityksestä; osui aika todennäköisesti oikeaan. Kävin tänään taimistolla ja siellä sattui olemaan juuri sitä lajiketta kukassa. Vaikka lehdet olivatkin härmäiset, niin samanlaiset tummat latvat silläkin oli ja kukan väri aikalailla sama.
    Minä en ole saanut punahattuja talvehtimaan. Viime talvi oli tosin aika huono niille, mutta edes melkein pelkässä hiekassa kasvaneet taimet eivät talvehtineet. Uusi yritys tänä vuonna. Istutin taimia taas neljään eri penkkiin, joten jospa joku niistä suostuisi talvehtimaan.
    Söpöt jaloangervot. Aurinkoista viikonloppua!

    VastaaPoista
  13. Kiitos. Punahatut ovat tosiaan arkoja talvimärkyydelle ja ne kannattaisikin aina istuttaa kohopenkkiin. Mietin myös olisiko syy menestymättömyyteen lajikkeessa. Niitä kun on erilaisia. Minulla punahattuja kasvaa neljässä paikassa puutarhassa ja ovat kyllä talvehtineet tähän saakka hyvin. Lajikkeena on ’Magnus’.

    VastaaPoista
  14. Ihania pallukkapäitä nuo punahatut ja syyshohdekukat❤ Kerran yritin kasvattaa punahattuja mutta eivät selvinneet talvesta joten kasvatusinto tyssäsi siihen.

    VastaaPoista
  15. Voi kiitos tästä ihanasta kukkaloistosta!
    Nautein täysin siemauksin, ja tuoksutkin olivat niin ihanat,kiitos!

    VastaaPoista