Translate

lauantai 1. elokuuta 2020

Mustikassa

Nyt on taas se aika vuodesta, jolloin mustikat alkavat ainakin täällä Etelä-Suomessa olla kypsiä poimittaviksi. Olemmekin käyneet mieheni kanssa jo useampana päivänä mustikassa ja saneet jo useita ämpärillisiä mustaa kultaa.


Mustikoiden perkausta nopeuttaa todella paljon tämä tavalliseen pölyimuriin yhdistettävä hyvin näppärä putsauslaite. Ihan kaikki roskat sillä eivät tosin lähde, mutta loppuperkaus käy ämpäriä kohden todella nopeasti reunallisella marjaritilällä.


Marjanpuhdistin koostuu kolmesta osasta ja sen voi kiinnittää esimerkiksi pöytälevyyn. Meillä kiinnitys on kuvan mukainen. Imurin imuteho säädetään ensin sopivaksi ja pölyimurin ilmaletkun pää liitetään puhdistajaan. Torven alle asetetaan ämpäri jonne puhtaat marjat putoavat. Mustikat syötetään hitaasti pienissä erissä yllä olevaan suppiloon.

Koko talven mustikat alkavat nyt olla kerättynä pakkaseen. Seuraavaksi olisi tarkoitus poimia villivadelmia, joita niitäkin näyttää olevan tänä vuonna runsaasti.


10 kommenttia:

  1. Meillä löytyy tuo puhdistin aitasta, mutta olen silti kerännyt mustikat käsin. Koneella keräämme mustikoita vain mehun joukkoon, mutta on puhdistimesta sen verran kokemusta, että auttaa siivoamisessa.
    Käsin saa marjat kuivina, eikä tarvitse kuin kaataa rasioihin, joten tapansa kullakin :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Poimimme aina arkkupakastimen täyteen mustikkaa ja silloin kyllä käsin poimiessa tulisi pää vetävän käteen. Aivan liian hidasta. Syömme joka aamu kaurapuuron kera kaksi desiä mustikoita ja lisäksi vielä muita marjoja.

      Poista
  2. Olette olleet ahkerina, vaan kiva on pitkin talvea ottaa pakastimesta mustaa kultaa.
    Tänä vuonna mustikkaa riittää yllin kyllin. Kylämme fb-sivuilla on joka päivä useita mustikkatarjouksia. Ihmiset käyvät ahkerasti niitä poimimassa ja myyvät ylimääräiset pois.
    Tuollainen putsari on kätevä varsinkin isoille marjamäärille. Itse yritän jo kerätessäni siivota roskia. Se hidastaa keräämistä ja siltikin roskia joutuu ämpäriin.

    VastaaPoista
  3. Kiitos. Me tosiaan poimimme aina, kun vain mustikkaa on poimittavaksi 210 litran arkkupakastimen ihan kantta myöden täyteen. Syömme mustikkaa aamupuuron yhteydessä joka päivä ja silloin niitä luonnollisesti pitää olla paljon, jotta riittävät seuraavaan satokauteen saakka. Viime vuonna, kun mustikkaa ei ollut mailla, saimme kerättyä mökkisaarestamme mustikat, joita oli siellä todella paljon. Vieläkin niitä on muutama pussi jäljellä.

    VastaaPoista
  4. Ihana saalis, mustikat ovat hyviä, aivan upea marja.

    VastaaPoista
  5. Nyt tosiaan on mustikkaa, hieno "saalis" teillä...todella järkevää poimia itse jos vaan pystyy ja jaksaa, vattuja olisi kyllä kiva saada vähän pakkaseen.

    VastaaPoista
  6. Mustikka on aivan ihana, voi käyttää monellaaa tavalla.
    Mekin saimme kerättyä ihan mukavasti tätä mustaa kultaa. Meillä on käytössä tämä työläs käsinperkaussysteemi.

    VastaaPoista