Translate

sunnuntai 30. elokuuta 2020

Perhoset ja pörriäiset



Purppurapunalatva siivekkäine vierailijoineen.

 
Perhosia on ollut todella ilahduttavan paljon tänä kesänä. Ylivoimaisesti eniten ne ovat viihtyneet meillä aurinkoisessa ja lämimässä paikassa olevassa purppurapunalatvassa, joka sijaitsee sisääntulon viereisessä penkissä pihamme paraatipaikkalla. Siinä niitä on ollut myös tosi helppo seurata niin terassilta kuin keittiön ikkunastakin.



Nokkosperhosia on ollut kukissa tänä kesänä ihan kymmenittäin.





Neitoperhonen

Neitoperhosia sen sijaan on ollut jostain syystä yllättävän vähän, kun ne aikaisempina kesinä  ovat olleet selvästi amiraalien ohella enemmistönä.


Amiraaliperhonen





 Jokainen perhosia kuvannut tietää miten hankalaa se on. Kun yrität saada otettua niistä lähikuvaa, ne lehahtavat saman tien lentoon.



                                          Kallionauhuskin on saanut vierailijoita kukilleen. 



Tarkennus näköjään epäonnistunut kiireessä.


 Erilaisia pörriäisiä on myös ollut paljon. Nekin nauttivat purpputapunalatvan suomista antimista sulassa sovussa perhosten kanssa.




Punahattu


Punahattu on myös niille mieluinen ateriointikohde kuten.... 


kuvistakin voi havaita.





Punatähkä

Vierailee niitä myös punatähkissä samoin kuin...



kirjoukonhatuissa..... (Kimalaiset sukelsivat kukan hattuihin ja niistä oli lähes mahdoton saada kuvaa.)

ja ampiainen kukintansa lopettelevissa....


värimintuissa.



Tässä pieni videonpätkä perhosista purppurapunalatvassa. Oikeanpuoleisesta neliöstä painamalla saat videon halutessasi isommalle.

Loppuun vielä kuvasarja kesäkuulta jolloin.......


suureksi ihmeeksemme aina aamukahvilla terassilla ollessamme nokkosperhonen hakeutui läheiseen kanssakäymiseen kanssamme useampana aamuna. Tässä laskeutuneena sormenpäilleni.




En voi olla varma, mutta uskon kyseessä olleen aina sama perhonen.


Terassille mentyämme ei tarvinnut kauaa ystävää odotella ja täytyy sanoa, että......   


enpä tallaista ole koskaan aikaisemmin kokenut.




Tässä mieheni käsivarrella ....


ja kämmenpohjalla.


23 kommenttia:

  1. Stunning pictures! I love butterflies too!Have a lovely day!

    VastaaPoista
  2. Ahaa, kaikki perhoset ovatkin tulleet sinun kukistasi nauttimaan. Täällä niitä on ollut huomattavasti vähemmän. Purppurapunalatva on ehdottomasti yksi tehokkaimpia perhoskasveja.
    Hauska kesävieras. Se on selvästi mieltynyt teihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kesävieras oli ihana. Sitä alkoi aina oikein odottamaan, koska se liihottelee paikalle
      terassille aamukahville mennessä.

      Poista
  3. Oho, onpas siellä lepatusta ja pörinää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lepatus ja pörinä on ollut kyllä melkoista. 😊

      Poista
  4. Onpa kaunis vieraileva perhonen. Purppurapunalatvassa on täälläkin melkoinen trafiikki. Sait kuvattua monia perhosia ja pörriäisiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Purppurapunalatva on koko olemassaolonsa ajan ollut meillä se kaikkein eniten perhosia ja kimalaisia houkutteleva kasvi.

      Poista
  5. Oi miten paljon perhosia. Amiraaleja ja neitoja ei ole meillä näkynyt, nokkosperhosia on jonkin verran.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joinakin päivinä niitä oli purppurapunalatvassa todella paljon ja samassa kukassa saattoi olla monta perhosta samaan aikaan kimalaisten kanssa yhtä aikaa ruokailemassa.

      Poista
  6. Oih, kuinka kukkasi houkuttelevat perhosia ja pörriäisiä, ja tuo kesy aamiaisystävänne on kerrassaan hellyyttävä🙂

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kesy aamiaisystävä oli kyllä hyvin merkillinen. Yleensähän perhonen lehahtaa pois ihmisen tullessa liian lähelle. 😊

      Poista
  7. Ompas se kiintynyt teihin :) Olette pitäneet hyvää huolta sen reviiristä.

    VastaaPoista
  8. Kiva kuulla, että teilläkin on ollut paljon pörriäisiä ja perhosia. Niitä on todella kiva seurata.

    VastaaPoista
  9. Ihanaa perhostelua. Käyn joka päivä jollain tauolla työpaikan ovella fiilistelemässä nokkosperhosia. Siinä on mintussa kokoontumisajot. Onpa kiva tuollainen kädelle tuleva vierailija!

    VastaaPoista
  10. Ihmeen kesy nokkosperhonen ja muutenkin hienot perhoskuvat! Meilläkin on ollut tänä kesänä paljon perhosia. Neitoperhosiakin on ollut paljon nokkosperhosten lisäksi. Nyt on näkynyt myös sitruunaperhosia. Minun purppurapunalatvani on ilmeisesti liian tuulisessa paikassa, sillä siinä näkee lähinnä kimalaisia. Tai sitten perhoset ovat liian ihastuneita syyssyrikkä-jättiverbena-istutukseen talon tuulensuojaisessa eteläpäädyssä. Aurinkoista syyskuuta!

    VastaaPoista
  11. Nokkosperhoset ovat täälläkin välillä varsin tuttavallisia :) Meidän pihan suosituin perhos- ja kimalaiskasvi on mäkimeirami. Täällä on ollut nokkosperhosten lisäksi mm. amiraaleja, paatsama-, kangas- ja ketosinisiipiä, neitoperhosia, suruvaippoja, sitruunaperhosia, herukkaperhosia, ketohopeatäpliä, keisarinviittoja, lauhahiipijöitä, loistokultasiipiä ja virnaperhosia. Syksyllä olen istuttanut lisää perhoskasveja ja niittyä olisi myös tarkoitus kukittaa enemmän ensi vuonna. Toivottavasti saadaan vielä lisää pörriäisiä ja perhosia viihtymään :) Tästä sainkin selkeän tarpeen taas kehitettyä, sillä värimintut ja punalatvan uupuvat pihasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vierailustasi.
      Aivan upea määrä erilaisia perhosia onkin ollut siellä teillä vierailemassa.

      Poista