Translate

keskiviikko 20. heinäkuuta 2016

Jaloangervot aloittivat kukintansa

Jaloangervot ovat ehdottomasti lempiperennoitani ja niitä aion hankkia runsaasti lisää. Onko montakaan puutarhakasvia, joka olisi piittaamatta runsaistakaan sateista ja tuulista? Kasvi on terve, eikä siitä koskaan löydy minkäänlaisia ötököitä tai tuhoojia. Sen lehdistö on mielestäni myös todella kaunis ja mikä väri- ja lajikemäärä siitä löytyykään. Korkeudessakin on eroja korkeammista matalampiin ja kukintaa saa ihastella valitsemalla kukinta-ajankohdaltaan eroavia lajikkeita. Tulikohan nyt varmasti kerrottua kaikki jaloangervon hyvät puolet, huonoja puolia kun ei mielestäni olekkaan. No nämä samat asiat olen kertonut ennenkin, kun on ollut kyse jaloangervoista.










 























Tämä keltainen värililja on oikea ilopilleri kukkiessaan.









Tässä kirkkamman keltaiset liljat.















Värililjat ovat kauniita, mutta niistä en muuten voi valitettavasti löytää yhtä runsaita laatusanoja, kuin jaloangervoista. Minulla liljoissa vierailee usein liljakukkoja ja etenkin sateisena kesänä niihin iskevä harmaahome, joka ilmenee alkuun lehtiin ilmestyvinä  vetisinä laikkuna, jotka sitten leviävät laajemmin kasvustoon.




Tästä väriparista pidän erityisesti.












Piti välttämättä laittaa myös kuva tähtiputkesta joka kukkii samassa penkissä liljojen kanssa.....


sekä kallioisesta, joka on kukkinut  runsaasti tänä kesänä.


Viimeinen avautunut matti myöhäinen, joten pitihän sekin kuvata.


Valeangervot





Maksaruohot. Keltamaksaruoho ja valkoinen-ja punainen kaukasianmaksaruoho havualueen reunalla.

 


Mäntybonsai. Taimi jonka pidän typistämällä matalana.


17 kommenttia:

  1. Samat on suunnitelmat angervojen suhteen! Ihanat liljat. Meillä talvi vei niitä ja sateet ovat pilanneet kukintaa.

    VastaaPoista
  2. Suloiset angervot, ihanan hempeää kukintaa.

    VastaaPoista
  3. Jaloangervoja ei puutarhastani löydykään, mutta se asia pitää kyllä korjata. Ne ovat niin upeita kukkiessaan ja kiva kuulla, että ovat myös terveitä ja helppoja kasveja.
    Upeaa kukintaa myös liljoissasi.

    VastaaPoista
  4. Angervot on huolettomia kukkijoita.Miulla oli 3 eri väriä,mutta ...kas kummaa ajan saatossa kaikki muuttunu samanvärisiksi en vaan tiedä miten niin kävi.Liljat on upeita,talvi verotti miulta suurimman osan niistäkin.Ruukkuistutus tuossa alinna on upea.

    VastaaPoista
  5. Mahtavan upeat angervot ja kauniisti kukkivat myös liljat. Puutarhasi on huikean kaunis:)

    VastaaPoista
  6. Mahtavan värinen tuo tummanpunainen jaloangervo, mutta liljat, ne ovat kaikkein ihanimpia loistossaan...

    VastaaPoista
  7. Upeasti tuo väriä nuo jaloangervot..niinkuin liljasikin!

    VastaaPoista
  8. Upeita angervot ja kauniit liljat ihanaa väriloistoa:)

    VastaaPoista
  9. Lisääsisin tuaho jaloangervojen ansioluettelohon viälä kevätversojen punertavan färin. Ne tuaa penkkiihi vaihtelua jo heti keväällä. Ja syksyllä, vaikka pakkaanenki olis jo pannu, son ainavaa ryhyrikäs. Jaloangervot on meleko täyrellisiä perennoja. Lilijakki on komeeta, silloon ku ne kukkii. Tähtiputkiki on hankintalistalla. Osaas vaa päättää minkä färisen haluaa. Tuaki on hiano.

    VastaaPoista
  10. Oi miten upeita kukkijoita. Liljat ihan loistaa

    VastaaPoista
  11. Angervot on juuri tuollaisia ja helppohoitoisia myös. Niistä löytyy valtavasti erilaisia lajeja ja värejä. Upeita nuo sinun punaiset ja pinkki. Onko sulla niiden nimiä tiedossa. Olen joskus ostanut alesta nupullisia ja pettynyt väriin tai muotoon.
    Komeita liljoja ja mitä väerjä, oikea ilotulitus. Ostin nyt tähtiputken ja niin toivon että se menestys.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Punainen jaloangervo on Fanal ja vaaleanpunainen muistaakseni Younigue.
      Onnea tähtiputken kasvatukseen.

      Poista
  12. Ihania värejä jaloangervoissa ja liljoissa!

    VastaaPoista
  13. Jaliksien sekaan istutetut, sävy-sävyyn valitut liljat täydentävät toisiaan todella hyvin. Viime talvi vei liljat, mutta jalikset sentään jäi. Lisätään erinomainen kestävyys plussiin.

    VastaaPoista
  14. Jaloangervot ovat hyvin kauniita. Harmi kun eivät menesty meillä, siis se lienee ainoa huono puoli kasville :) . Muutoinkin kaunista myöhäiskesän kukintaa puutarhassasi!

    VastaaPoista
  15. Kauniita kuvia jaloangervoista ja liljoista.
    Sain tähtiputken ystävän pihalta, saa nähdä lähteekö...

    VastaaPoista
  16. Totta on: jaloangervot ovat hyvin kauniita! Minä tapani mukaan tykkäsin heti tuosta maksaruohoviritelmästä!

    VastaaPoista