Translate

tiistai 13. heinäkuuta 2021

Kasvimaan rakenteet.

                        

                               

(Tässä ensimmäinen pellonpuoleinen kehikko valmiina.)

Joku teistä blogiystävistäni saattaa ehkä muistaakin, kun kerroin huhtikuussa esittäneeni miehelleni toivomuksen kasvimaan pellonpuoleiseen reunaan asennettavista, korkeista pystypilareista, jotka yhdistettäisiin toisiinsa pilareiden päällä kulkevalla poikkiparrulla.          

                    

Kesäkuun koittaessa mieheni sitten lähti avustamanani hiljalleen toteuttamaan toivettani. 

Niinhän siinä kävi, että mieheni olikin tehnyt päässään jo omat suunnitelmansa miten lähtisi viemään projektia eteenpäin alkuehdotukseni pohjalta. Sainkin siis koko kasvimaamme ympäri kiertävät pilarit eli tolppakehikot.

Mittasimme alueen alkuun huolella käyttämällä ristimittausta. Pylväät ovat aikaa kestävästä painekyllästetystä lankusta. Ne istutettiin valmiisiin metallisiin tolppajalkoihin ja tolpat lyötiin lekalla tukevasti maan sisään. Tarkistimme pylväiden linjaukset ja suoruudet vielä linjalangalla ja vatupassilla.


Päästään kuviosahalla  muotoiltu, vaakatasossa kulkeva ylälankku valmiiksi lovettuna. 

                          

                          Tässä lankkuliitokset sovitettuna paikalleen.

                           

Liitos toisesta suunnasta kuvattuna.

Vinotuet ovat vielä laittamatta paikoilleen.


 Tuohon kapeampaan tolppa-aukkoon mieheni on aikeissa tehdä matalan portin.


Yläosa näyttää tältä. Sinnekin miehelläni on kehitteillä vielä jotakin?


Mantsuriankärhö kukkii hauskasti kuin taulun kehyksissä.


Tässä kuvassa hahmottuu aika hyvin kasvimaa alueen koko.


Myös paviljongin puolelle on tulossa portti, josta mahtuu kottikärryjen kanssa kulkemaan.

Projekti on vielä kesken. Voitte hyvin arvata, että jo hyvin pitkään jatkuneet, kahden puolen kolmeakymmentä astetta pyörivät hellelukemat ovat hidastaneet työskentelyä suuresti ja tekeminen on pitänyt ajoittaa lähinnä pilvisempään ajankohtaan tai iltaan.  

Postailen työn valmistumisesta lisää myöhemmin.




23 kommenttia:

  1. Ihanaa kun on kuvia! 💛

    https://jasukuvaa.blogspot.com/

    VastaaPoista
  2. Ny on hianot kehykset kasvimaalla! Alue sai tyylikästä ryhtiä. Sopii hyvin teirän muihinki rakenteesiihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Olen kyllä tyytyväinen jo tässä vaiheessa projektia.

      Poista
  3. Kasvimaanne sai tyylikkäät rajaukset. Miehesi on todella taitava käsistään. Huolellista ja viimeisteltyä työtä on ilo katsoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Odotan itsekin mielenkiinnolla miltä alue näyttää sen valmistuttua.

      Poista
  4. Lisää hienoa ja viimeisteltyä siis tulossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vielä ei tosiaan ole valmista, mutta pikku hiljaa edetään.

      Poista
  5. Siis mies, joka osaa lukea vaimon ajatuksia!! 😊
    Kehikot näyttävät hienoilta ja sopivat niin hyvin siistiin puutarhaanne.
    Kiitos kivasta kommentistasi. Olisipa mukavaa, kun tulisi sateisia päiviä ja voisi hyvällä omatunnolla istua sisällä ja lukea blogeja.
    Ihanaa heinäkuun jatkoa! 🌺🌳💚

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin kyllä toteuttaa toiveitani ja saa myös niistä kiinni.
      Oli kiva päästä taas pitkästä aikaa kommentoimaan Sinulle.
      Niitä viilentäviä sateita odotellessa Sara. 🌧🌧

      Poista
  6. Hienoa työtä, lähetä miehellesi terveiset :). Kokonaisuus on hieno ja viimeistelyn näköinen, vaikka taisit mainita, että työ on vielä kesken. Kiinnostava projekti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Välitän terveisesi miehelleni.
      Vielä projekti on kesken, mutta nyt voi jo pitkälle nähdä lopputuloksen.

      Poista
  7. Kehikot nostavat kauniisti kasvimaan esiin! Kaunista työtä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Kasvimaa sai kyllä rakenteilla kummasti ryhtiä.

      Poista
  8. Tosi siistin ja viimeistellyn näköinen! Hyvin siis toteutettu 😊 ja mahtava idea! Näyttää tosi kivalle tuo alue 🤩

    VastaaPoista
  9. Hieno rajaus kasvimaalle! Ihastelin noita siististi viistottuja ylälankkujen päitä. Tuollainen vähän erilainen ratkaisu tekee persoonallisen viime silauksen rakenteisiin. Ja pakko kehua myös tuota mantsuriankärhöä. Ihmettelin aluksi, että kylläpä siellä joku koristepensas kukkii komeasti :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Mieheni piirsi pari erilaista variaatioita valittavaksi noihin lankkujen päihin ja tämä miellytti minua eniten.
      Mantsuriankärhö on kyllä ihan uskomaton kukkija.

      Poista
  10. Tulipas mukavan näköinen kokonaisuus😍 Tuonne on hyvä köynnösten sitten luikerrella kasvamaan.

    VastaaPoista