Blogeissa on ollut paljon kauniita kuvia kukkivista tarhavarjohiipoista ja nyt minäkin onnistuin sen paikallisesta K-Raudasta hankkimaan.
Samalla ostin myös kaksi harmaa-ajuruohoa, valkokukkaisen kaukaasianpitkäpalon, lusikkamaksaruohon ja syyssädekukan (Gaillardia arista 'Kobolt')
Lusikkamaksaruoho on mielestäni tosi kivan värinen.
Sitten kuva parhaillaan kukkivasta laukkaneilikasta sekä.....
kartiovalkokuusen edustalla olevasta patjarikosta ja......
kivenkupeessa kukkivasta kultatyräkistä.
Tänään on tihuuttanut ihan koko päivän vettä ja niinpä onkin ollut joutilasta aikaa pestä pyykkiä.
Kultatyräkki on kuin pieni aurinko sateisena päivänä. Mukavan pyöreä ja täynnä kukkia.
VastaaPoistaOn kyllä kiva hailakan keltainen puolipallo.
PoistaOnpa erikoisen näköinen maksaruoho. Taitaa siis olla edessä matka K-rautaan, isoja betonilaattoja olemme menossa muutenkin hakemaan. Sieltä tekee kasvipuolelta välillä hyviä löytöjä.
VastaaPoistaJuuri olin aikaisemmin miehelleni todennut, ettei K- Raudasta löydy mitään ostettavia perennoja. No onneksi nyt löytyi.
PoistaK-raudasta en olekaan taimia koskaan hakenut, kiitos vinkistä, taitaa minullakin olla sinne asiaa. Nuo kaikki hankintasi ovat ihania mutta tuo maksaruoho on super! Kaunista kukintaa pihallasi kovasti! Tykkään kaikista neilikoista.
VastaaPoistaOlimme ihan muissa asioissa liikkeellä ja samalla tuli perennatarjontakin läpikäytyä. Maksaruoho on kyllä upean värinen.
PoistaKivoja hankintoja, minäkin tykkään tuosta maksaruohosta, ihanan värinen! Vettä on juu sadellut, mutta positiivista on se ettei tarvitse huolehtia kastelusta kun luontoäiti hoitaa sen. Kaikkialla ihanan vehreetä💚Mukavaa Puutarhailua sinne🌸💚🐝
VastaaPoistaSade tekee kyllä todella hyvää niin luonnolle, kuin puutarhan kasveillekin ja puutarhuri myös kiittää.
PoistaKiitos.
K-raudoista tekee välillä hyviä löytöjä myös kasvipuolelta. Varjohiippoja on nyt vilahdellut blogeissa taajaan ja hulluus tarttuu😅Erikoinen tuo maksaruoho!
VastaaPoistaVarjohiippa oli mieluisa löytö ja maksaruoho samoin.
PoistaHieno lusikkamaksaruoho. Krautojen kasvitarjonta ei ole kovin suurta, mutta sieltä löytyy välillä mainioita kasveja.
VastaaPoistaHarvoin tulee enää K- Raudasta perennoja ostettua. Nyt olimme muilla asioilla ja samalla tuli läpikäytyä kasvitarjontakin.
PoistaHienoja hankinnoita oot tehny. Toivotaan kaunista kukintoo ostoksillesi! Marketeistakin suap hyviä taimija. Meillä vielä varjohiippojen kukintoo odotellaan.
VastaaPoistaEtenkin varjohiipan löytymisestä valikoimasta, olin iloisesti yllättynyt ja maksaruohosta samoin.
PoistaLusikkamaksaruoho on kaunis. Minäkin olen juuri hankkinut kultatyräkin.
VastaaPoistaKultatyräkki on kiva lisä puutarhassa pyöreän muotonsa ja pitkään kestävän kukinnan ansiosta.
PoistaOstin tänä keväänä lusikkamaksaruohoa, mutta se oli varmaan eri lajiketta, koska väri oli aivan erilainen. Tarhavarjohiippa on kaunis kasvi koko kasvukauden, samoin nuo muut hankintasi. Meillä kultatyräkit kukkivat eri puolilla ja ne ovat minusta kauniita sekä näin keväällä keltaisina että kukinnan jälkeen pyöreinä ”pensaina”.
VastaaPoistaLusikkamaksaruoho on Purpureum - lajiketta, joka on kyllä väritykseltään hyvin kaunis. Sinulla lienee yleisempi harmaanvihreälehtinen lajike. Tarhavarjohiippa on kaunis, samoin kuin kultatyräkkikikin, etenkin se kukkiessa.
VastaaPoistaTeitpä hyvät hankinnat. Lusikkamaksaruoho on todella hieno, ihan kuin kimppu punaisia kukkia. Tiedätkö, minkä väriset kukat se tekee?
VastaaPoista