tiistai 25. helmikuuta 2025

Koska kukkii -haaste



Nyt on se aika vuodesta, kun Hidenkiven puutarhan Minnan alullepanema "Koska kukkii"- haaste on taas ajankohtainen. Rikkaruohoeläämää- blogin Between taas puolestaan heitti haasteen minulle. Kiitos Between.

Alkuun muutama kuva pihamme tämänhetkisestä lumitilanteesta. Kuten tänään otetuista kuvista näkee, meillä on vielä melkoisesti lunta.


Läheisillä pelloilla lunta sitävastoin on enää vähän.

Sitten itse haasteeseen. Otan ensimmäiseksi arvauskohteeksi viimevuotiseen tapaan etupihan sisääntulopenkin krookukset. Penkissä on vielä melkoinen kasa siihen talven aikana kolattua lunta. Penkin reunasta lumi on kuitenkin sulanut vähäiseksi ja niinpä lumihileen keskeltä muutama krookus nostaa jo urhoollisesti päätään.  

Tässä tämänpäiväinen tilanne. 

Tämän kertainen veikkaukseni kukinta -ajasta on 12.3.


Viime vuonna veikkaukseni12.4. meni pahasti vikaan. Kukinta alkoi näet 1.4. 24


Toinen arvattava on sähköpylväspenkin juurella kasvavat helmililjat. Penkin lumitilanne tällä hetkellä on tällainen. Helmililjojen kukinnan veikkaan ajoittuvan huhtikuun alkupuolelle, eli 9.4.



Kolmas valinta on tienvarren muurikivipenkin punakukkainen pihaesikko, jonka lehtikääröjä työntyy parhaillaan lumen keskeltä. Kukinta ajaksi veikkaan huhtikuun 20 päivää.




Kuva viime kesältä.


 Haasteen säännöt ovat seuraavat:

Valitsemissasi kasveissa ei saa näkyä nuppuja veikkaushetkellä. Poikkeukseksi laskettakoon puuvartiset, joissa saa olla kukkasilmuja. Kasvien kohdalla olisi hyvä olla vielä lunta/jäätä tai edes sen verran routaa, että kasvi on vielä lepotilassa. On nimittäin aivan eri asia veikata kukinnan alkua lähipäiville kuin viikkojen (tai kuukausien) päähän. Kukinnan alkua saa vauhdittaa esim. lapioimalla lunta pois kukkapenkin päältä, mutta harsot ynnä muut viritelmät lasketaan dopingiksi. Ja tietysti kukinnan alkua saa myös viivästyttää vaikkapa peittämällä lupaavan näköiset piipot lumella, jos jotain niin järjetöntä haluat tehdä. Kerro, keneltä sait haasteen ja haasta vuorostasi mukaan muutama kaveri. Jos käyt laittamassa kommentin Hiidenkiven puutarhassa -blogiin haasteen aloituspostaukseen (löytyy helposti blogin selainversion sivupalkista), muiden on kätevä käydä sieltä tarkistamassa, ketkä ovat jo osallistuneet haasteeseen. Raportoi myöhemmin keväällä, kuinka hyvin kukkakevään ennustaminen sinulta onnistui.


Tällä kertaa haastan kaikki ne, jotka eivät vielä kyseiseen haasteeseen ole ottaneet osaa.


20 kommenttia:

  1. On aina kiva katsoa tähän haasteeseen vastanneiden kuvat ja arvaukset. Ihanaa, että kohta ollaan maaliskuussa ja viimeistään huhtikuussa voi ryhtyä etsimään auenneita kukkia - en muista, onko meidän pihapiirissä mikään sipulikukkia tähän mennessä avannut kukkiaan vielä maaliskuussa 🤔. Ilmasto muuttuu ja saattaa sekin tapahtua.
    Iloista kevään odotusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin aikaisin kukinta on ajoittunut aina huhtikuun alkuun. Krookukset ovat nyt kasvussaan kuitenkin jo niin pitkällä, että uskaltauduin veikkaamaan niiden aikaista kukinta-aikaa. Katsotaan menikö täysin pieleen.

      Poista
  2. Tyydyn vain ihailemaan kauniita kukkakuvia ja jännittämään osuuko veikkaukset oikein. :)Meidän mökillä ei sipulikukkia ole, yhtenä syksynä istutettiin sen sata sipulia mutta myyrät vei kaikki! 1 tulppaani vissiin tuli, siinä kaikki. Tyydyn perennoihin. :D

    VastaaPoista
  3. Lumitilannetta katsellessa tuntuu aika jänniltä nuo arvauksesi, mutta tuuli ja aurinko sulattaa kasatunkin lumen todella nopeasti eli jäädään odottelemaan, kuinka käy, uskon että aika lähelle oikeaa päivämäärää arvioit kukinnan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katsotaan kuinka tulee veikkausten kanssa käymään. Krookusten kohdalla arvaus voi mennä kyllä pahastikin pieleen, mutta niiden kasvu on jo aika pitkällä, joten päätin riskeerata.

      Poista
  4. Una sfida divertente! È anche difficile capire le fioriture con tutta quella neve in giardino! Complimenti!

    Ti auguro di vincere le tue scommesse! Buona settimana.

    VastaaPoista
  5. Hauska haaste, puutarhanlumo. En oikein osaa arvailla nupputilannetta. Aikaisempinakin vuosina olen vain ihastellut, että nytkö jo, mutta siihen se on jäänyt. Aurinkoinen piharinne kyllä sulattaa lumen nopeasti ja kevätsipulit innostuvat...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt olin veikkausten suhteen kyllä yltiömäisen positiivinen, mutta katsotaan kuinka käy?

      Poista
  6. Aikaiset veikkauksesi saivat hyvälle mielelle. Miten ihanaa, jos kevät tosiaan tulee noin pian! Tämän hetken sääennusteet vaikuttavat kyllä lupaavilta. Viimeksi kun katsoin, tänne ennustettiin ensi viikolle pakkasta, mutta nyt nekin ennusteet ovat vaihtuneet plussakeliin. Yöpakkasetkin näyttäisivät olevan maltillisesti vain yhtä miinusastetta. Onnea arvauksille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saattaa hyvin olla, että veikkasin kukinta-ajat liian aikaiseksi. Toivottavasti positiivisuus kannatti.

      Poista
  7. Onnea veikkauksillesi, on kiva seurata niidenkin toteutumista!

    VastaaPoista
  8. Kiva seurata kevään etenemistä ja tätä veikkaushaastetta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kevät onkin jo ovella ihan virallisestikin. Toivotaan, että se tuo aurinkoisia päiviä mukanaan.

      Poista
  9. Onnea veikkauksille. Tämän talven sää on ollut niin kummallinen, että arvauksien tekeminen on vaikeaa. Voi olla, että teillä lumi suojaa kasveja paremmin ja ne innostuvat kukkimaan normikevään tapaan. Kunhan kukkivat, se on pääasia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Tällä kertaa olin veikkauksissa kyllä yltiöpositiivinen. Haasteen otan kuitenkin aina lähinnä leikkimielellä ja uskon sen olevan sellaiseksi tarkoitettukin.

      Poista
  10. Oho, uskaltauduitpa veikkaamaan todella aikaista kukintaa krookuksille! Rohkea rokan syö. Olisipa kyllä todella hienoa, jos krookuksesi tosiaan kukkisivat jo parin viikon päästä. Pidetään peukkuja niille ja samoin myös muille veikkauksillesi. Ihanan aikaista kevättä nekin povaavat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No rohkea veikkaus todellakin. Uskon, että kevät tulee olemaan täällä Etelä- Suomessa sään osalta normaalia edullisempi.

      Poista