Puutarhassa on nyt kukintavuorossa rajapenkin purppuraomenapuu 'Linnanmäki', mutta kuten pelkäsinkin takapihan ojanvarsipenkin 'Musta Rudolf' purppuraomenapuu ei näytä vieläkään mitään kukintaan viittaavaa, joten se tuskin tulee lainkaan toteutumaan tänä kesänä.
'Gladiator' jättilaukkojen keltaisiksi kuivuneet lehdet ovat näyttäneet tänä vuonna todella ikävän näköisiltä ennen kuin edessä kasvavat kuunliljat ehättivät hieman peittämään niitä. Laukkojen lehdenkärjet kuivuvat meillä enemmän tai vähemmän ihan joka kevät ja uskonkin sen olevan laukoille jollain tapaa ominaista.
Onneksi kukkapalloja on ihan kivasti ja niistä vain osa näkyy kuvassa.
Sitten takapihalle, jossa kukintansa on nyt vuorostaan aloittanut alppiruusu 'Marketta’
Sen kukat ovat aavistuksen vaaleamman punaiset kuin saman penkin Helsinki Universityllä.
Takana näkyvästä ikkunasta pääsee myös halutessaan ihailemaan Haagan kukintaa.
Liuskavaleangervo on kasvattanut komean kokoiset lehdet etupihan sähköpylväspenkissä ja se on levittäytynyt peittämään suuren osan penkistä.
Sen edustalla kasvaa ihan muutamalla kukalla kukkiva vuorijumaltenkukka. Nähtävästi viime talvi ei ollut sille kovin suosiollinen.
Ihania!
VastaaPoistaAlppiruusut ovat kyllä yksiä kevään kunigattaria pionien ohella.
PoistaUpeata kukintaa ja nuo rodot😍 Odottelen milloin meillä mökillä alkaa kukkimaan, nuppuja on kyllä tulossa paljon ja joka vuosi kukkineet.
VastaaPoistaOn myös ihana kuunnella ja katsella kimalaisten vierailuja kukilla.
PoistaAlppiruusut ovat niin luotettavia kukkijoita. Sinulla on niin kauniin värisiä.
VastaaPoistaSuomalaisista alppiruusulajikkeista löytyy kauniita kukkijoita.
PoistaHuikea kukinta! Minulla eivät alppiruusut eivätkä atsaleat menesty, olen varmasti tarjonnut niitä aina väärään paikkaan. Mutta huikean kauniita ne kyllä ovat, nauti kukinnasta!
VastaaPoistaUskoisin parhaimman kukinnan olevan vielä edessäpäin, kun kaikki nuput aukeavat kukkaan.
PoistaNyt alppiruusuilla ja atsaleoilla on todella upeaa kukintaa ja ihanaa, kun pääset niitä katselemaan ikkunastakin. Vuorijumaltenkukka on niin suloinen!
VastaaPoistaHyvä kukintavuosi näyttäisi olevan molemmilla.
PoistaVuorijumaltenkukka on kyllä siro ja kaunis.
Oi joi, millaista kukintaa, vau😍 Komea liuskavaleangervo. Useimmat laukat alkavat kellastuttaa lehtiään jo kukintavaiheessa, mikä on niiden vähemmän viehättävä ominaisuus🙁Tykkään omasta jättilaukka 'Globemaster'istani, koska se ei kellastuta omia lehtiään ihan niin nopeasti kuin muut laukat. En tiedä miksi. Nyt kun sitä täällä mainostan, niin sekin varmaan kellastuttaa tänä kesänä lehtensä kukkiessaan😂
VastaaPoistaLiuskavaleangervo on kyllä komealehtinen ja näyttävä perenna.
PoistaLaukoilla on tuo ikävä ominaisuus, mutta ovat muuten niin ihania.
I like your rhododendrons (Alppiruusut), Anemone. My Haaga is also blooming now, bright pink flowers. Grandiflora is just starting, similar to yours. All my rhododendrons were bred and bought in Finland. I often visited you when the border was open.
VastaaPoistaKauniita kukkia!
VastaaPoistaIhania kerrassaan
VastaaPoistaAlppiruusut ovat kyllä ihania ja sinulla niin runsaskukkaisiakin.
VastaaPoista