maanantai 9. kesäkuuta 2025

Kukintavuorossa

 



Puutarhassa on nyt kukintavuorossa rajapenkin purppuraomenapuu 'Linnanmäki', mutta kuten pelkäsinkin takapihan ojanvarsipenkin 'Musta Rudolf' purppuraomenapuu ei näytä vieläkään mitään kukintaan viittaavaa, joten se tuskin tulee lainkaan toteutumaan tänä kesänä.


'Gladiator' jättilaukkojen keltaisiksi kuivuneet lehdet ovat näyttäneet tänä vuonna todella ikävän näköisiltä ennen kuin edessä kasvavat kuunliljat ehättivät  hieman peittämään niitä. Laukkojen lehdenkärjet kuivuvat meillä enemmän tai vähemmän ihan joka kevät ja uskonkin sen olevan laukoille jollain tapaa ominaista.

Onneksi kukkapalloja on ihan kivasti ja niistä vain osa näkyy kuvassa.


Sitten takapihalle, jossa kukintansa on nyt vuorostaan aloittanut alppiruusu 'Marketta’


Sen kukat ovat aavistuksen vaaleamman punaiset kuin saman penkin Helsinki Universityllä. 


Takana näkyvästä ikkunasta pääsee myös halutessaan ihailemaan Haagan kukintaa.


Ihan ensimmäinen hankkimamme alppiruusu on yllä oleva 'Catawbiense Grandiflorum'. Se kukki viime kesänä todella upeasti ja nytkin avautuvia nuppuja on kiitettävän runsaasti. Catawbiense aloittaa kukintansa aina alppiruusuistamme hieman myöhemmin kuin penkin muut rodot.


Liuskavaleangervo on kasvattanut komean kokoiset lehdet etupihan sähköpylväspenkissä ja se on levittäytynyt peittämään suuren osan penkistä.


Sen edustalla kasvaa ihan muutamalla kukalla kukkiva vuorijumaltenkukka. Nähtävästi viime talvi ei ollut sille kovin suosiollinen.

16 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Alppiruusut ovat kyllä yksiä kevään kunigattaria pionien ohella.

      Poista
  2. Upeata kukintaa ja nuo rodot😍 Odottelen milloin meillä mökillä alkaa kukkimaan, nuppuja on kyllä tulossa paljon ja joka vuosi kukkineet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On myös ihana kuunnella ja katsella kimalaisten vierailuja kukilla.

      Poista
  3. Alppiruusut ovat niin luotettavia kukkijoita. Sinulla on niin kauniin värisiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suomalaisista alppiruusulajikkeista löytyy kauniita kukkijoita.

      Poista
  4. Huikea kukinta! Minulla eivät alppiruusut eivätkä atsaleat menesty, olen varmasti tarjonnut niitä aina väärään paikkaan. Mutta huikean kauniita ne kyllä ovat, nauti kukinnasta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskoisin parhaimman kukinnan olevan vielä edessäpäin, kun kaikki nuput aukeavat kukkaan.

      Poista
  5. Nyt alppiruusuilla ja atsaleoilla on todella upeaa kukintaa ja ihanaa, kun pääset niitä katselemaan ikkunastakin. Vuorijumaltenkukka on niin suloinen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä kukintavuosi näyttäisi olevan molemmilla.
      Vuorijumaltenkukka on kyllä siro ja kaunis.

      Poista
  6. Oi joi, millaista kukintaa, vau😍 Komea liuskavaleangervo. Useimmat laukat alkavat kellastuttaa lehtiään jo kukintavaiheessa, mikä on niiden vähemmän viehättävä ominaisuus🙁Tykkään omasta jättilaukka 'Globemaster'istani, koska se ei kellastuta omia lehtiään ihan niin nopeasti kuin muut laukat. En tiedä miksi. Nyt kun sitä täällä mainostan, niin sekin varmaan kellastuttaa tänä kesänä lehtensä kukkiessaan😂

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liuskavaleangervo on kyllä komealehtinen ja näyttävä perenna.
      Laukoilla on tuo ikävä ominaisuus, mutta ovat muuten niin ihania.

      Poista
  7. I like your rhododendrons (Alppiruusut), Anemone. My Haaga is also blooming now, bright pink flowers. Grandiflora is just starting, similar to yours. All my rhododendrons were bred and bought in Finland. I often visited you when the border was open.

    VastaaPoista
  8. Alppiruusut ovat kyllä ihania ja sinulla niin runsaskukkaisiakin.

    VastaaPoista