Translate

perjantai 30. toukokuuta 2025

Kasvua ja kukintaa


                 

Jalokärhöt ovat ilokseni lähteneet kaikki enemmän tai vähemmän hyvin kasvamaan. Tarhaviinikärhö 'Madame Julia Correvon' ja jalokärhö 'Nelly Moser' ovat tällä kertaa kasvussaan pisimmällä, kun taas minulle hyvin mieluinen jalokärhö 'Pink Fantasy' on vasta ihan lähtökuopissa. No pääasia, että kärhöt ovat elossa ja kasvattavat versojaan omaan, niille sopivaan tahtiinsa. 


Marjaomenapuu aloitti kukintansa muutama päivä sitten, mutta ihan samanlaiseen kukkarunsauteen se ei taida päästä, kuin viime ja toissa kesänä jolloin se oli ihan yhtenä valkoisena kukkapilvenä.


Omenapuu 'Punainen Melba'kin kukkii huomattavasti vähemmän, kuin viime keväänä. Sillä taitaa olla käsillä jonkinasteinen lepovuosi, mutta ilman omenoita tuskin tulemme kuitenkaan jäämään.


Nyt liilakukkainen rönsyleimukin on päässyt kukintavauhtiin. Se aloittaa aina hieman sisääntulopenkin punakukkaista "siskoaan" myöhemmin.





Pakko laittaa vielä kuva jo aiemminkin esitellyn sinikukkaisen sammalleimun kukinnasta. Nyt kukat ovat verhonneet lähes kauttaaltaan takapihan ojanvarsipenkin kaksi reunakiveä ja näky on tosi kaunis. 


Sammalleimun takana kasvaa kupariheisiangervo 'Mindia'. 


Sammalleimu 'Candy Stripes', eli myös Mariannena tunnettu on myös aloittamassa kukintaansa.


23 kommenttia:

  1. Kiva kuva tuosta Punaisesta Melbasta; puun muoto näkyy hyvin. Nuo sammalleimut ovat kyllä ihania!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Punaisessa Melbassa on todella hyvänmakuiset omenat ja se antaa hyvän sadon lähes joka vuosi. Nyt se kukkii aika maltillisesti, mutta uskon omenoita tulevan kuitenkin ihan riittävästi.
      Sammalleimut ovat kyllä kauniita.

      Poista
  2. Ihania sammalleimuja! Täällä ei oikein ole niille paikkaa, liian reheväkasvuinen tontti. Ihailen niitä sujuvasti kuvissasi ja huokailen ihanuudelle.
    Omenasato oli viime vuonna niin runsas, ettei ihmekään, jos omenat pitävät lepovuotta. Täälläkin Åkerössä on hyvin maltillinen kukinta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Punainen Melba on lähes aina ollut satoisa, mutta nyt kukkia on normaalia vähemmän, joten jonkinasteinen lepovuosi lienee käsillä.

      Poista
  3. Upeaa kukintaa siellä! Joskus kokeilin kärhöjä mökillä mutta ei onnistunut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No harmi, etteivät kärhöt menestyneet, sillä ne ovat kukkiessaan tosi kauniita.

      Poista
  4. Onpas kärhöt sinulla jo mahtavassa kasvussa! Ja tuo Melba on todella kauniin mallinen.
    Ja nuo leimut, vau! Candy Stripes on hauska, sitä löytyy minultakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Melban muotoa olen pyrkinyt vuosittaisilla leikkauksilla ohjaamaan halutun laiseksi.
      Leimut ovat kyllä kukkaisia ja hyviä maanpeittäjiä.

      Poista
  5. Upeasti kukkivat! Marianne on mielenkiintoinen ja raikkaan näköinen.

    VastaaPoista
  6. Talvi taisi kaikessa epätavallisuudessaan olla suosiollinen kärhöille. Sinun kärhösi ovat jo hyvässä kasvussa. Pitääpä käydä katsomassa, miten voi minun 'Pink Fantasyni'.
    'Candy Stripes' on viehättävä sammalleimu. Minun on nostettava omani putsattavaksi, koska juolavehnä yrittää vallata siltä tilaa. Kitkemällä ei näköjään onnistu, kun rikan juuri aina katkeaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihmeen hyvin kärhöt ovat lähteneet taas kerran kasvuun ja mennyt talvi ei niitä haitannut.
      Pink Fantasy on ollut jo parin vuoden ajan oikukas ja näyttää olevan erityisen herkkä liiallisille helteille, jolloin säännöllinen kastelukaan ei näytä sille riittävän, vaan se kuivattaa osan lehdistään.

      Poista
  7. Mikä runsaus... kukintaa niin tiheässä, että... kaunista!

    VastaaPoista
  8. Hienoa kasvua ja kukintaa. Ensimmäisen kuvan kärhö näyttää ihastuttavalta jo kasvun alussa! Minäkin ihailin komeaa omenapuutasi ja sen kaunista muotoa. Kuinka vanha se on?
    Ihanaa kesäkuun alkua! 🌼

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omenapuu on jo vanha ja istutettu noin kolmekymmentä vuotta sitten.
      Kiitos samoin.

      Poista
  9. Onpa kärhösi jo kovassa kasvussa!
    Ja ihania nuo sammalleimut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivasti on kärhöjen kasvu käynnistynyt.
      Leimukukat ovat kyllä minustakin kiitollisia kasvatettavia.

      Poista
  10. Sammalleimut tekevät niin upeita mattoja ja ovat kauniita, kuinka saat armollisesti rikat pois niiden keskeltä? Hienosti kärhösi ovat nousseet!

    VastaaPoista
    Vastaukset

    1. Sammalleimuista on hieman hankala poistaa nurmiheinää, jos se pääsee ujuttautumaan kasvuston sekaan. Rönsyleimu taas ei ole läheskään niin tiiviskasvuinen ja sen väleistä mahdolliset rikat onkin melko helppo poistaa.

      Poista
  11. Onpa tuossa aloituskuvassa jo komeat kärhökasvustot! Hyvä, että kaikki ovat sinulla heränneet. Minulta puuttuu vielä monta, mm. 'Madame Julia Correvon', joka nukkui viime kesän yli. Itse asiassa yksikään viime kesänä nukkuneista ei ollut vielä hereillä kun pari päivää sitten tein perusteellisen tarkistuskierroksen. Pitää muutaman päivän kuluttua tehdä uusi tarkistus.
    Ihanan runsaat sammal- ja rönsyleimut. Ne ovatkin kiitollisia kukkijoita.

    VastaaPoista