Puutarhatöiden tuoksinnassa tahtoo välillä ihan unohtaa kuvata puutarhassa parhaillaan kukkivia kasveja. Kirjopikarililjat esittelevät nyt kauniita, nuokkuvia ja ruutukuviollisia kukkiaan etupihan päätypenkissä punakukkaisten 'Apeldoorn' tulppaanien edustalla.
Siellä täällä on muutama valkokukkainenkin yksilö.
Alapihan omenapuupenkin kääpiökurjenmiekat kukkivat myös parhaillaan omenapuun alla.
Sitten loppuun vielä muutama kuva valtoimenaan kukkivista rönsyleimuista sisääntulon kolmiopenkissä.
Kirjopikarililjat ovat ihania ja sinulla on kaunis pikarililjapelto - tykkään kovasti! Kovasti on kukkia myös kääpiökurjenmiekoissa, omani vielä nuputtelee. Leimukukat toivottavat teillä vieraat kauniisti tervetulleiksi upealla kukinnallaan!
VastaaPoistaMinulla on tuota kääpiökurjenmiekkaa kasvamassa kahdessa eri penkissä ja toisessa se vasta aloittelee kukintaansa.
PoistaRönsyleimut ovat kyllä runsaskukkaisia kukkijoita. Kohta kukintansa aloittava siniliilakukkaiset. Valkokukkaiset ovat valitettavasti vuosien aikana hävinneet penkistä tyystin.
Ihanat rönsyleimut, tuo väri ei jää huomaamatta. Iso alue kääpiökurjenmiekkaa. Olen tuota liilaa yrittänyt kasvattaa mutta huonolla menestyksellä.
VastaaPoistaVäri ei taatusti jää huomaamatta. Harmittaa kun puhtaanvalkoinen on hiljalleen hävinnyt viereisestä penkistä ihan tyystin.
PoistaVoi miten komea kukkameri sinulla siellä!
VastaaPoistaKiitos.
PoistaOi noita rönsyleimuja! Näin jossain vaaleanlilan ruutukuvioisen kirjopikarililjan, olikohan se noiden kahden risteytys.
VastaaPoistaRönsyleimut loistavat kyllä kukkiessaan kauas.
PoistaNyt en osaa kyllä valitettavasti sanoa mitään noista pikarililjoista.
Sinulla on ihanan isot kasvustot kirjopikarililjaa ja kääpiökurjenmiekkaa! Ja tuo rönsyleimu ei jää kyllä huomaamatta😍
VastaaPoistaKääpiökurjenmiekkoja minulla on kahdessa eri penkissä ja molemmissa ne tuntuvat lisääntyvän ja viihtyvän hyvin.
PoistaTosi kaunista!
VastaaPoistaKiitos.
PoistaKirjopikarililjat ovat aivan ihania. Näyttävät myös lisääntyvän kiitettävästi. Kerrassaan upea määrä kääpiökurjenmiekkoja.
VastaaPoista