Translate

tiistai 13. toukokuuta 2025

Rinteen edistymistä



Rinne alkaa olla nyt siinä vaiheessa, että olen saanut sen putsattua kivikkokilkasta ja maksaruohoista.  Työhön meni kolme päivää ja tänään sain rinteen viimein valmiiksi. Täytyy kyllä vielä kerran todeta, että kilkka oli kyllä enemmän kuin hankala poistettava. Sen juuria risteili kauttaaltaan kaikkialla ja kitkentä täytyi tehdä aina vain pieni alue kerrallaan.


Rinteen taustalla olevan katekankaan allekin oli soluttautunut juuria, mutta ne sain melko vaivattomasti poistettua. 

Rinteeseen on tarkoitus istuttaa maanpeitekasveja, sekä talvimärkyydestä herkästi kärsiviä kasveja,


Vajan seinustalla olevat kivet tulevat jäämään edelleen omalle paikalleen, samoin kuin nuo pikku kivetkin. Seuraavana on vuorossa rinteen alaosan viimeistely ja kasvien istutus.

Sään lämmetessä, ovat tulppaanit vihdoin alkaneet avata meilläkin nuppujaan.

Suurin osa on takuuvarmaa vuodesta toiseen kukkivaa 'Apeldoorn' lajiketta.


Kelta- ja punakukkaiset 'Apeldoornit' sulassa sovussa muurikivipenkin päässä.


Tulppaanit ovat minusta tässä vaiheessa lähes kauneimmillaan.

Vasemmalla muistaakseni 'Queen of Night' ja persikkainen 'Apeldoorn'.





 

Helmililjatkin ovat päässeet vihdoin viimein kukintavauhtiin.



15 kommenttia:

  1. Sinulla on ollut rinteessä kunnon pikku talkoo, mutta nyt se on sitten tehty!
    Jestas mitkä määrät tulppaaneja sinulla on😮

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä melkoinen kivikkokilkan poistourakka. Katkeramaksaruoho oli sentään huomattavasti helpompi poistettava.
      Tulppaaneja on vielä melko paljon lisää. Nyt kuvasin lähinnä vain kukintansa aloittaneita.

      Poista
  2. Huh, olipa urakka rinteen kanssa, mutta nyt pääsee sitten puhtaalle alustalle istuttamaan. Paljon taimia tai jakopaloja tuohon tarvitaan, mutta saa sitten maalailla mieleistä ”kudosta”. Ihanaa kukintaa! Meillä eivät nuo keski- tai myöhäisemmät tulppaanit vielä näytä nupussa väriä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivien siirtokin oli oma operaationsa, mutta kilkka kyllä teetti töitä.
      Meilläkin osa varjoisemmassa paikassa olevista tulppaaneista ei vielä kuki lainkaan.

      Poista
  3. Wau miten upea urakka teillä onkin ollut ja niin kaunista jälkeä.
    Kiva istuttaa rinteeseen nyt tulee näyttävän näköistä🌸
    Ihastuttava tulppaani meri teillä värien upeassa sävyissään.
    Aurinkoa viikkoosi🌞

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli minun urakkani. Mieheni puolestaan kunnosti ja maalasi talomme etelänpuoleista päätykolmiota.
      Kiitos.

      Poista
  4. Ny on sitte urakan mukavin osuus eres. Vautsi, mitä tulppuryhymiä!

    VastaaPoista
  5. Ihanat tulppaanit. Meillä ne ei ole vielä auki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kukkien aukeneminen on ollut täällä meilläkin tosi hidasta. Ihmekös tuo, kun sää on ollut pääsääntöisesti hyvin kylmää.

      Poista
  6. Nyt sinulla onkin sitten hauskin osuus jäljellä projektista. On varmasti ollut kova työ kaikkien juurien poistamisessa.
    Kylläpä siellä on jo tulppaanit pitkällä! Täällä on vasta aikaisimpia tulppaaneita kukassa ja vasta harvassa myöhäisemmässä näkyy edes nupun alkuja lehtien lomassa. Menee vielä varmasti lähemmäs kaksi viikkoa ennen kuin ne alkavat kukkia. Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista