Translate

sunnuntai 18. toukokuuta 2025

Lisää muurinoikaisua

 


Muurinoikaisutyöt jatkuivat mieheni toimesta torstaina ja perjantaina. Nyt vuorossa oli vasemmanpuoleisen pihaantulotien penkin betonikivimuurin oikaisu, perustuksen korjaus ja kivien painepesurilla pesu.


Kivet pestyinä odottamassa uudelleen paikoilleen latomista.


Kivet takaisin paikoillaan.


Minä sain puolestani putsaamani rinteen alareunan siistittyä ja tasoitettua. Sepelin alle laitoin suodatinkangaskaistaleen estämään pohjamaan sekoittumista murskeeseen. Istutin myös jo muutaman hankkimani kasvin. Ensi viikolla on tarkoitus käydä ostamassa loput rinteeseen tulevat kasvit.

Rinteeseen tuli kaksi sammalleimua ja kolme kappaletta patjaharsoa, sekä ennestään rinteessä kasvaneita mehitähtiä. Eivät näy kuvassa. 


Alapihan penkin marjaomenapuu on kohta aloittamassa kukintansa ja sen edessä olevat päivänliljatkin ovat alkaneet venyttää versoihinsa pikkuhiljaa pituutta. 

Tonttimme ympärillä olevat pellot ovat myös kylvetty ja kiva nähdä, mitä viljaa niissä mahtaa tänä vuonna tulla kasvamaan.

16 kommenttia:

  1. Hienon näköistä tulee mutta on siinä urakkaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan siinä tekemistä, mutta kun työn saa tehtyä se aina palkitsee.

      Poista
  2. Siinä on ollut taas pikkuisen puuhaa😅
    Ihanan avaran näköistä, kun tontti rajoittuu peltoon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lapsuuteni ja nuoruuteni meren läheisyydessä kasvaneena, nautin kyllä avarasta näkymästä. Viljan huojuessa tuulessa, on se minun "mereni".

      Poista
  3. Very nice! Lovely green! Warm greetings from Montreal, Canada.

    VastaaPoista
  4. Puutarhanne kauneus ja siisteys tulee hyvin esille, kun ympärillä on avarat pellot.
    Kyllä tuleekin muurista taas hieno oikaistuna. Miehesi kädenjälki on aina ihailtavan viimeisteltyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nautin kyllä paljon avarasta ja kesän aikana muuttuvasta peltomaisemasta.
      Kiitos.

      Poista
  5. Teette muurien korjauksen todella huolellisesti, hienolta näyttää!

    VastaaPoista
  6. Te ootten kyllä sellainen touhukaksikko!! Tulosta syntyy!!

    VastaaPoista
  7. Komeaa ja huolellista jälkeä ja kaunista katsella! Upea peltomaisema kauniin pihanne taustalla.

    VastaaPoista