Tomaateille kuuluu tällä hetkellä ihan hyvää. Kerroin aiemmin huhtikuussa, että muutaman jo kasvussaan hyvin vauhtiin päässeen tomaatin alin lehti alkoi kääntyä ensin kaksin kerroin ja jonkin ajan kuluttua myös lehden kärki alkoi käpristymään ja kuvumaan.
Olin hieman ihmeissäni, sillä aikaisempina vuosina tomaatintaimien kanssa ei ollut ollut mitään ongelmia. Päädyin jälkeenpäin siihen tulokseen, että tomaatintaimet kärsivät varmaankin autotallissa liiasta kylmyydestä, sillä siirtäessäni ne kasvivalojen alta, olohuoneen erkkeri-ikkunan eteen lattialle, ongelma poistui lähes samantien ja tomaatit lähtivät paremmin kasvamaan ja venymään pituutta.
Komeasti ovat kasvaneet! Ihan jo silmissä näkee miten alkaa pieniä tomaatteja puskee ensin kukittuaan.🍅🍅🍅🍅
VastaaPoistaItse kasvatetut tomaatit ovat kyllä aina makoisia.
PoistaSain sen ihanan tomaatinlehtien tuoksun nenääni, kun katselin kuviasi.
VastaaPoista😊😊
PoistaHyvän kokooset taimet.
VastaaPoistaLähtivät heti paremmin kasvamaan, kun siirsin taimet autotallista erkkeri- ikkunan eteen.
PoistaHyvä, että löytyi ratkaisu käpristyville lehdille.
VastaaPoistaUskon melko varmasti oikean syyn lehtien käpristymiselle löytyneen.
Poista