Tänään on ollut aurinkoinen, mutta hyvin tuulinen päivä. Lämpömittari kohosi jopa + 19 asteeseen varjossa, mutta tuuli sai ilman tuntumaan varsinkin aamupäivällä melko viileältä. Iltaa kohti mennessä tuulikin lopulta rauhoittui huomattavasti leppeämmäksi.
Sitten tulppaaneihin ja narsisseihin. Tulossa onkin melkoinen kuvapläjäys.
Ihanaa viikonloppua.
No nyt kelpaa viikonloppua aloitella noin kauniissa seurassa. Ihania kukkia, kaikkia kauniita värejä!
VastaaPoistaPari lämmintä päivää teki tehtävänsä ja sai kukkanuput avautumaan. Vielä on myös paljon vasta nupullaan olevia.
PoistaUpeaa kevätkukkien loistoa! Kiitos samoin, ihanaa viikonloppua!
VastaaPoistaKiitos.
PoistaHyvää viikonloppua myös sinulle.
Onpa kauniita.
VastaaPoistaOvat kyllä. 😊
PoistaJostain syystä tykkään eniten noista joulunpunaisista tulppaaneista. Narsissienkin päälle olen alkanut ymmärtämään, ja Sinulla niitä on aikamoinen valikoima.
VastaaPoistaNuo punakukkaiset ovat Darwin- Apeldoornhypridejä ja hyvin kestäviä.
PoistaMinä olen tykästynyt narsisseihin vuosi vuodelta yhä enemmän.
Hyvin olet sipulikukkia hoitanut. Niin terveen ja voimakkaan oloisia.
VastaaPoistaNyt kevät oli hankala joillekin tulppaaneille. Niiden varret jäivät osasta hassun lyhyiksi ja kukintakin lähti hitaasti käyntiin.
PoistaVoi sitä tulppaanien ja narsissien määrää ja kauneutta! Kiitos Sara, kun saimme katsella kuviasi niistä.
VastaaPoistaKiitos paljon.
Poista(En tosin ole Villa Emilia blogin -Sara.)
Suloisia kukkasia, etenkin vaaleanpunaiset tulppaanit.
VastaaPoistaKiitos Pirkanmaan mummu. 😊
PoistaHienot tulppaanit ja narsissit. Täällä melkein kateellisen katselen jälkimmäisiä, ne kun eivät meillä viihdy.
VastaaPoistaKiitos. No onpa harmi.
PoistaTällaisia ihania kukkakuvia jaksaisi katsella loputtomiin, ihania värejä ja väriyhdistelmiä!
VastaaPoistaKiitos. Nyt värileikki alkaa olla kohta parhaimmillaan.
VastaaPoistaKauniita kevätkukkijoita.
VastaaPoistaKiitos. 😊
PoistaOn sulla mahtavat tulpputuppahat ja narskujaki nuan palio.
VastaaPoistaKiitos.
PoistaTulppaaneita tulvillaan - mutta ei suinkaan iloinen Amsterdam, vaan Kruunuvuokon puutarha.
VastaaPoistaTulppaaneista jo suurin osa on aloittanut kukintansa. Myöhäisemmät lajikkeet vielä odotuttavat.
PoistaIhania!
VastaaPoistaTuottavat kyllä paljon iloa kukinnallaan.
PoistaOnpa teillä jo paljon tulppaaneita ja narsisseja kukassa! Ihanasti myös kylmänkukat kukkivat edellisessä postauksessasi.
VastaaPoistaSuurin osa tulppaaneista on aloittanut kukintansa ja vain myöhäisemmät lajikkeet ovat vielä kukkimatta.
PoistaNarsissit ovat tänä keväänä yllättäneet minut tosi positiivisesti runsaalla kukinnallaan.